maanantai 6. helmikuuta 2012

Vapaapäivien tulos






Alunperin oli tarkoitus viritellä sunnuntaina Julin perään suksia tai lumilautaa, mutta suksia en saanut hankittua ja ainut lumilautailutaitoinen kaveriporukasta olin minä. Ymmärrettävistä syistä Nenna ei tahtonut kiivetä Julin selkään, kun sillä oli kovien pakkasten vuoksi ollut 4 vapaapäivää peräkkäin. Päädyttiin siis siihen, ettei hiihtoratsasteta missään muodossa tänä viikonloppuna. Juli piti kuitenkin liikuttaa, kuten lähes kaikki muutkin tuntihevoset. En itsekään ollut kovin innokas kiipeämään Julin selkään sen lomailun jälkeen, joten treenasin sen kanssa ensin agia maneesissa, jotta se saisi ensin vähän aivotyöskennellä ja purkaa turhaa energiaansa. Agi sujuikin vallan mainiosti, poni nousi lavalle (eikä halunnut tulla sieltä alas ollenkaan) ja laittoi molemmat jalkansa autonrenkaaseen pienellä avustuksella. Odotellaan innolla, joskos tallilla joskus keväällä järjestettäisiin leikkimieliset agikisat ;)
Agitreenailun jälkeen kiipesin ponin selkään ja ravailin & laukkasin muutaman kierroksen maneesissa, ennen kuin lähdettiin maastoon. Poni vaikutti siltä, että se on turhat energiansa purkanut eikä aijo singahtaa mihinkään suuntaan. Käveltiin ja ravailtiin pellolla ihan nätisti, joten en olettanut laukankaan olevan mikään ongelma. Laukkasin auratulla pätkällä pellon reunassa ja olin jo hidastamassa ponia ravin kautta käyntiin, kun se yhtäkkiä päätti ryöstää. Tiedä sitten "säikähtikö" poni hiihtäjää vai innostuiko vaan edessä aukeavasta baanasta, mutta lujaa mentiin. Kun yritin hidastaa, Juli pukitti. Pysyin kyydissä, kunnes kaveri päätti ovelasti tehdä äkkipysähdyksen ( josta jäi noin 50 cm jarrutusjäljet lumeen), kadota alta ja kääntyä paikallaan ympäri. Tässä vaiheessa maastouduin selästä ja poni paineli pää viidentenä jalkana takaisin talliin. Siellä tamma oli kuulemma tehnyt laukassa vielä kunniakierroksen tallinkin ympäri. Ei muuta kuin ponia hakemaan ja ratsastamaan takaisin sinne mistä se itse oli päättänyt poistua paikalta...
Alkuun ei sattunut ollenkaan, mutta nyt kun tippumisesta on kulunut noin vuorokausi, olen melkoisen jumissa joka paikasta. Kädet on jumissa, selkä koko pituudeltaan takapuoleen asti on jumissa ja ilmeisesti yksi sormistakin on jotenkin venähtänyt tai muuta vastaavaa. Noh, sillä se kipu lähtee millä on tullutkin, huomenna kiipeän taas Pojun selkään.. ;) Laskeskelin tuossa ihan mielenkiinnosta, että oli tasan kymmenes kerta kun Juli paiskaa mut selästään.

Ensi viikolla siis EI varmasti pulkka/hiihto/lumilauratsatsasteta Julilla, vaan menen sillä maneesissa ja keräilen omaa itseluottamustani takaisin. Saadaan kuitenkin tallin eräs yksityinen poni lainaksi, jolla saadaan hiihtoratsastaa :)



3 kommenttia

  1. haha eikä! Sori mut mun on pakko nauraa :D "saakelin eläin" :D iha huippu ! Toivottavasti ei oo sattunu hirvee pahemmin!

    VastaaPoista
  2. JIIHAA!!! Näin sitä ratsastetaan!! XD Ensin ku aloitte laukkaamaa, aattelin, et "Ihan hyvin toi näyttää menevä" sit yhtäkkii ERÄS päättääkin tehdä äkkipysähdykesn, ja lähteä tallille... =)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat