perjantai 3. helmikuuta 2012

Uutta ja erilaista

Tiistaina ratsastin Pojulla ekaa kertaa ikinä kaulanarulla. Puin ponille kuitenkin päähän riimun, johon kiinnitin ohjat niin, että kaveri on tarvittaessa hallittavissa ohjalla. Alkuun pidin ohjien päästä kiinni, mutta lopulta kun kaulanarun käyttö alkoi luonnistua molemmilta, jätin ohjat lepäämään ponin kaulalle ja pidin kiinni pelkästä kaulan ympäri kulkevasta narusta. Poju kääntyy ihan ällistyttävän hyvin pelkillä painoavuilla ja pienellä kaulanarun ohjaamisella. Pysähdykset oli alkuun hankalia, koska en ymmärtänyt rentoutua selässä. Lopulta ei tarvinnut kuin rentoutua ja nojata vähän taakse samalla kun vetää vähän kaulanarusta. Ravissa kääntäminen oli hankalampaa, mutta onnistuin kuitenkin tekemään kahdeksikkoa. Laukkaa en kokeillut narun kanssa, vaan siinä vaiheessa jätin koko kaulanarun pois ja ratsastin loppuajan riimulla ihan ohjastuntumalla.
Totesin että tällainen joidenkin mielestä turha ja typerä leikkiminen voi myös kehittää sekä ratsastajaa että ratsua. Toiset kutsuvat varusteetonta ratsastusta luonnonsuojeluksi, mutta oma mielipiteeni on että se kertoo ratsastajan taidoista sekä ihmisen ja hevosen välisestä luottamuksesta. Varusteethan ovat apuvälineitä hevosen hallitsemiseksi. Mikäli hevosen pystyy hallitsemaan ilman varusteita, tai mahdollisimman vähillä varusteilla, niin eihän siitä voi olla mitään haittaa normaalin ratsastuksen tai minkään muunkaan kannalta, päin vastoin! Mikäli hevonen kääntyy allasi pelkillä painoavuilla, se varmasti kääntyy helposti myös kuolaimet suussaan. Itse ainakin opin tuon yhden ratsastuskerran aikana painolla ratsastamisesta enemmän kuin ikinä ennen. Olen ollut myös taipuvainen ratsastamaan liikaa kädellä - nyt oli pakko käyttää muita keinoja hevosen kääntämiseen. Kun nyt opin uusia asioita ratsastaessani ilman satulaa tai kuolaimia, osaan hyödyntää niitä myös kaikilla varusteilla ratsastaessa. Ehkä en ensi kerralla käännä laukassa pelkällä ohjalla, vaan hyödynnän myös painoa ja pohjetta.

Keskiviikkona olikin jo paljon kylmempi ilma, noin viitisentoista astetta pakkasta. Päätin lähteä Pojun kanssa pellolle ja heittää sille varmuudeksi loimen niskaan, ettei se vain palellu. Tiistaina Poju oli yskinyt jonkin verran, joten ratsastin kuunnellen hevosta. Poju kuitenkin liikkui tosi tyytyväisenä eteenpäin ja oikein innostui laukassa. Se ei yskinyt lainkaan, vaikka otettiin lopulta pidempikin pätkä rauhallista laukkaa. Ilmeisesti kylmä ja kuiva ilma sitten on ponille parempi, en tiedä.
Torstaista lauantaihin on ollut ja luvattu hurjia pakkasia, yli -20 astetta reippaastikkin. Talli on periaatteessa suljettu, kun ylimääräistä ovista kulkemista pyritään välttämään että talli pysyisi lämpimänä. Poju siis lomailee nämä päivät, tosin tarhaan se on päässyt loimen kanssa aina aamupäivisin. Oltiin sovittu Pojun omistajien kanssa, että saan päästää kaverini tänään köpöttelemään hetkeksi Pojun selkään. Harmittavaisesti näin kylmä ilma perui suunnitelmat, mutta käytiin kuitenkin rapsuttelemassa ja moikkaamassa ponia. Uusi yritys sitten ensi viikolla :)

Huomiseksi sain yllättäen liput Apassionataan, jonne ratsastusseuramme järjestää retken. Aihe poikkeaa ihan täysin blogista, mutta onko teillä kiinnostusta esimerkiksi videopostaukseen matkalta? Kommentoikaa tähän postaukseen mikäli videopostaus kiinnostaa, niin osaan varata sitten kameran mukaan. :) Ihan tavallinen poniaiheinen videopostaus on tulossa taas kunhan pääsen tallille sellaiseen aikaan, että siellä on ihmisiä jotka voi kameran varressa heilua.. Juttua on siis kuvaajan järjestyessä tulossa niin maastakäsintöyskentelystä kuin riimu/kaulanaruratsastuksestakin.

10 kommenttia

  1. Kiva postaus! Ja ota ehdottomasti kamera mukaan! :) Sellainen postaus olisi todella kiva :)

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä ehdottomasti kiinnostaisi videopostaus matkasta! :))

    VastaaPoista
  3. Mäki oon tulossa apassionaaattaa! (;

    VastaaPoista
  4. Laita isommaks näitä videoita niin kivempi kattoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko myöntää että en osaa!:D olen yrittänyt kyllä useesti mutta ei onnistu, et sattumalta osaa neuvoa?:D

      Poista
  5. Saat noita videoit pikkasen suuremmaks silleen ku meet youtubeen siihen videoon minkä haluut laittaa tänne:
    Sit siin videon alhlaal on ne peukutukset ni jossain sii vieres lukee jaa tai upota tämä video, klikkaat siit ja valitset lisävaihtoehdoist bloggerin sit siihen aukee erillinen ikkuna ja kopsaat siitä se linkin (ellet sit pelkästään haluu julkasta sitä videoo) sit ku kirjotat blogiin uutta tekstiä pystyt liittää sen linkin ku painat siit kirjotuskentän yläpuolelt Muokkaa HTLM-koodia ja sit vaan liität sinne sen kopsatun linkin :DD toivottavasti sai ees jotain selkoo :) ei se kamalasti suurenna tai et niist tulee sit sellasii keskikokosii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitti moona! Luulen et ymmärsin. ;) arvasin et siinä on joku tollanen hämärä kikka!

      Poista
  6. Mäki kävin Apassionatassa :) Tosi kiva esitys ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat