perjantai 17. helmikuuta 2012

Hieno Poju!

Ihana ja luotettava hovikuvaajani Nenna lupautui tulemaan tänään tallille, joten sain kuin sainkin kuvia ja videomateriaalia Pojun koulutuuppauksesta :) Alkuun poni oli ehkä jopa parempi ratsastaa kuin keskiviikkona, kun se tukeutui kuolaimeen nopeammin. Pojulla kun on tapana vältellä kuolaintuntumaa vetämällä pää ylös, jolloin on tullut ratsastettua aina pitkään melkein puolipitkillä ohjilla. Tänään Poju kuitenkin tukeutui kuolaimeen juuri sopivasti jo melko aikaisin.

Tein asioita lähes samalla tavalla kuin keskiviikkona, joskos olisin saanut ponin toimimaan yhtä hyvin kuin silloin. Laukkaverryttelyn jälkeen maneesiin tuli kuitenkin ratsastuskoulun pieni Waltsu-poni töitä tekemään, joten sekä mun että Pojun keskittyminen herpaantui hieman. Lopuksi Poju oli ihan hyvä ratsastaa, muttei kuitenkaan yhtä hyvä ja rento kuin keskiviikkona. Oikeaan kierrokseen se oli hankalampi ratsastaa, kun poni tahtoi väkisin asettua ulospäin. Oikea kierros on ponille muutenkin hankalampi aina.. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin, ehkä me todella ollaan kehityskelpoisia ratsukkona! Nyt mieleni tekisi ihan tosi kovasti päästä tunnille, täytyy varmaan neuvotella joskos voisin ensi viikolla käydä vaikka ihan vain ratsastuskoulun tunnilla Pojun kanssa, jos en saa ketään pitämään yksityistuntia. :) 
Ponin kunto on kuitenkin kasvanut ihan hurjasti parissa kuukaudessa, nyt se ei hionnut kuin vähän korvien takaa vaikka työskentely oli pitkälti ravipainoitteista. Yskäkin on helpottanut tosi hyvin, joten eiköhän poni ala olla siinä kunnossa että sillä voi treenata ihan täysipainoisesti. Mielestäni se on myös kerännyt vähän lihasta? Voi toki olla että menee vain talvikarvan piikkiin ;)
Pojun omistaja oli hypännyt ponilla jo tiistaina pieniä esteitä ja poni oli ollut aivan innoissaan! Juteltiin, että voidaan pikku hiljaa alkaa taas hypätä sillä ja saan itsekin kuulemma käydä tunnilla hyppäämässä, jee! :) 





7 kommenttia

  1. Ihana ! :)

    Mut soriku kysyn mut ootko oikeesti 20 vee? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en toki, minähän valehtelen ikääni... Eli olen siis kyllä ihan oikeasti 20 vuotias, vaikken siltä kokoni puolesta näytäkkään. :) Tallilla harvoin on myöskään kamalasti meikkiä naamassa ja vaan ratsastuskamat päällä, niin vaikutan ehkä vielä nuoremmalta kuin noin niinkuin normaalisti.

      Poista
  2. Ihana video!♥ Kivan pirtsakka musiikki ja vielä nuo kivat video clipit, kaikki ei ollu vaa samanlaisia vaan erilaisia kuva kulmia yms! Aivan mahtava! :)
    Käyppä kattoo meijän blogia jos kerkeät ;)
    http://riksujabenno.blogspot.com/ pääset sinne myös klikkaamalla nimeä

    VastaaPoista
  3. Millä ohjelmalla editoit noita videoita? Onko joku maksullinen ohjelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma on ihan MacBookissa vakiona oleva iMovie :)

      Poista
  4. Mun blogissa olis haaste sulle 20 kysymystä jotka lähetän sulle blogiin ja vastaat niihin ja haastat seuraavan laitan kysymykset jossain vaiheessa.

    http://tarunurheilublogi.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat