tiistai 11. lokakuuta 2011

Winniewinniewinniewinnie

Sunnuntaina liikutin Winnien tosi kevyesti kentällä ennen omaa koulurataa. Maneesiin rakennettiin jo kouluaitoja, niin suunnattiin kentälle, missä ponilla ei aikaisemmin oltu ratsastettukkaan. Tein aika pitkään käynnissä juttuja, pysähdyksiä ja voltteja, jotta poni vähän rauhoittuisi ja tottuisi oloonsa. Muutaman kerran tamma säikähti jostain pusikoista hypähteleviä mummoja (joita kisapäivinä vilisee tallin nurkissa turhankin paljon), mutta raihoittui aika nopeasti. Ravissa työskentelin lähinnä ympyrällä ja tehden siirtymisiä. Ympyrällä vauhti ja asetus pysyi hyvänä, mutta pohkeenväistöä tai avotaivutusta pyytäessä poni reagoi pohkeeseen turhan paljon ja lähti painetta pakoon, eikä vain väistänyt sitä sivulle. Tässä on siis seuraava homma mitä lähdetään treenaamaan käynnissä.
Laukkaa ei otettu ollenkaan, kun olin tyytyväinen ponin panokseen käynnissä ja ravissa. Ilmeisesti satula ei ole ihan täysin sopiva, kun kevyessä ravissa etenempinen oli heikompaa. Voi olla että seuraavalla kerralla menen ilman satulaa tai koitan järjestää jonkun toisen ponin satulan sovitukseen. Jossain vaiheessa ponille on kuitenkin löydyttävä ihan oma penkki joka sopii neidin pyöreisiin muotoihin.. (:

Tänään kävin Winnien kanssa maastokävelyllä ihan taluttaen. Käskyt "seis, käynti ja ravi" meni ihmeen hyvin läpi! Alun muistinvirkistyksen jälkeen poni seisahtui pienestä pidätteestä ja lähti känytiin tai raviin pelkästä äänestä. Treenin alla oli taas ihmisen tilan kunnioittaminen, minkä johdosta tehtiin paljon peruutuksia ja eteneminen oli toisinaan melko hidasta. Illalla ponin oli määrä mennä tunnille, mutta se viihtyi maneesissa vain viitisen minuuttia ennen kuin sain hakea sen pois.. Kaveri hermostui niin kovasti 7 muun hevosen joukossa että oli ilmeisesti pukitellut ja taluttaessa hypännyt pystyynkin tai jotain vastaavaa. Komentaessa se kuitenkin käyttäytyi ihan nätisti kun sitä hetken taluttelin ennen maneesista pois viemistä. Huomenna varmaan juoksutan ponin, torstaina se ei tee tunteja (tai näin ymmärsin) ja perjantaina varmaan liikutan taas jotenkin.

Tässä video sunnuntailta, vihdoin näette vähän enemmän ponin liikkeestäkin :)

4 kommenttia

  1. Oon niin ilonen sun puolesta ku oot löytäny Winnien! näytätte niiin kivalta parilta :) sun istunta muuten näyttää nykyään paljon paremmalta!

    VastaaPoista
  2. Kiitti Suvi! :) Istuntaan toki saattaa vaikuttaa se et voi keskittyä siihen itseensä eikä ponin pitämiseen liikkeellä niin kun Julin selässä ;) Ja täs videossakin oon vielä jännittynyt kun poni välillä hyppi sinne sun tänne.
    Oon kyl tykänny tästä tosi kovasti kun tän kanssa saa tehä niin monipuolisesti juttuja ja hän on vielä sellanen persoona joka kaipaa sitä tekemistä! :)

    VastaaPoista
  3. Videosta katsottuna joko ponilla aika suppeat liikkeet tai/ja sulla käsi otti edestä liikaa mikä sai takajalat tekemään pientä ja epämääräistä askelta ja muutenkin kannattaisi yrittää hakea menoon rentoutta :) Ihan ymmärrettävää kuitenkin jos uusi kaveri sinulle, mutta nuorilla hevosilla pitää olla tarkka että hevonen on rento ja ettei käytä yhtään kovempia apuja kuin tarve. :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi voi mennä muualle kommentoimaan aivan muiden ihmisten ratsastusta, kun ei näköjään edes lue postausta läpi ennen typerää kommentoimista. "kannattaisi yrittää hakea menoon rentoutta", totta helvetissähän se poni on kaikkea muuta kuin rento kun joutuu ensimmäistä kertaa yksin kentälle, vieressä juoksentelee tarhakaveri ja puskista hyppii mummoja lastenrattaiden ja koirien kanssa. Minä bloggaan harrastuksestani huvikseni, enkä kaipaa "valmentajien" kommentteja ratsastuksestani tai hevosesta jota Anonyymi ei ole nähnyt. minuutin mittainen video yli puolen tunnin treenistä ei myöskään anna kovin kattavaa kuvaa ratsastuksesta, joten sen pohjalta on turha tulla kertomaan ja neuvomaan yhtään mitään.
    Käyn ammattitaitoisten opettajien tunneilla kuuntelemassa ohjeita, enkä tarvitse niitä netin kautta tuntemattomilta ihmisiltä. Oikea valmentaja tuntee sekä minut että ponin ja on näinollen pätevä neuvomaan, toisin kuin Anonyymi, joka pyytämättä tulee kertomaan lyhyen videon perusteella nuoren hevosen ratsastuksesta......

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat