Puomiharjoittelu - pic or didn't happen!

Täytyy myöntää, että olen hävyttömän laiska kantamaan puomeja ja kokoamaan omaa ratsastusta varten yhtään minkäänlaisia tehtäviä. Kun tekee tarpeeksi mieli hypätä kunnolla esteitä, saan kaivettua jostain motivaation jonkinmoisten tehtävien kokoamiseen - silloinkin rakennan usein vain yhden okserin, jotta vältyn kantamasta yhtään ylimääräisiä puomeja tai tolppia. Nykyään elämää helpottaa se, että voin käydä hyppäämässä myös naapurissa ratsastuskoulun kentällä, jossa on usein useampi este valmiiksi kasattuna. Se jos mikä on pieni taivaan lahja laiskoille poniratsastajille!

Omaatuntoa välillä kaivelee oma saamattomuus, sillä tiedostan kuinka paljon hyötyä niin Winnielle kuin Veikallekin olisi säännöllisistä puomi- ja kavalettitehtävistä. Olen yrittänyt potkia itseäni ahkerammin liikkeelle ja asettanutkin tavoitteeksi, että tekisin puomi- tai kavalettihommia edes muutaman viikon välein.

Kun sitä vihdoin saa otettua itseään niskasta kiinni ja työskenneltyä puomeilla, pätee harjoitteluun sama suhde kuin urheiluun ja facebookiin; pic or didn't happen! Omaa paremmuudentunnettaan voi buustata kuuluttamalla koko maailmalle, että treeni on tullut tehtyä! Luonnollisesti minulle hehkutuskanavana saa toimia blogi, jossa tottakai odotan hirmuista määrää tykkäyksiä ja tsemppiä.

Todellisuudessa ainakin tämänkertaisessa treenissä suurin rasitus oli henkinen. Kun vihdoin päätin toteuttaa puomijumppaa Winnielle, oli päivän tehtävä koottu viidessä minuutissa. Ei voi kuin ylistää kavalettipalikoiden ylivoimaisuutta! Painavien tolppien sijaan heittelin kentälle kevyitä muovipalikoita, joissa parhaassa tapauksessa oli kiinteä puomikin valmiina kiinni. Ihan melkein hävetti ajatella, etten ole saanut aikaiseksi tehdä samaa hommaa aikaisemmin kovin usein...

Noin kolmen metrin väleillä tehtävä sopi muokkaamatta niin ravissa- kuin laukassakin suoritettavaksi. Ainoastaan kameran kanssa kentälle nakitettu ystävä joutui nostelemaan puomeja palikoiden päälle, kun kavaletteja lopulta korotettiin laukkajumppaa varten.

Winnie suoritti tasaisella laadulla sille asetetut tehtävät. Laukka pyöri alkuun hieman nihkeästi, mutta lopulta kuitenkin riittävän aktiivisesti tehtävän suorittamiseen. Poni ei ryntäillyt kavaleteille, vaan askeleet sopivat tasaisessa tahdissa kavalettien väleihin.

Helppo ja yksinkertainen tehtävä oli juuri omiaan Winnielle; peppulihastreeniä kouluratoja ajatellen ja hyppytekniikka- sekä ponnistustreeniä esteille. Aivan liian helppoa ja hyödyllistä tehtäväksi vain muutamia kertoja vuodessa!

4

Pieniä ihmeitä tunnissa - painon siirtoa etuosasta takaosalle

Postaus toteutettu yhteistyössä Essi L Dressagen kanssa.

Sain sovittua taas pitkästä aikaa kouluvalmennuksen Veikalle viime viikon tiistaille. Kesällä valmentauduin ruunalla ahkerasti, kun Winnie vietti laidunlomaansa. Tällä hetkellä taas pyrin valmentautumaan Winnien kanssa viikoittain ja Veikan kanssa saamaan valmennusapua noin kerran kuukaudessa. Veikkiksen kanssa treenailen aina valmennusten välissä muutaman viikon itsenäisesti hioen edellisen valmennuksen juttuja.

Veikan kanssa pitkän ajan tavoite on ollut saada poniin ryhtiä. Ruunan rakenne ei ole varsinaisesti ihanteellinen kouluponille, mutta siitä huolimatta ollaan saatu jo tuloksia aikaan. Edelleen etuosaan haetaan keveyttä ja takaosaan lihaksistoa kantamaan tuota massaa, jotta etuosa saataisiin paremmin ylös. Viimeisen puolen vuoden aikana Veikan liikkeeseen onkin tullut hieman lisää joustoa ja hetkittäin poni jopa hivenen kokoaa itseään!

Tällä kertaa en aikataulullisista syistä ehtinyt verrytellä Veikkaa ennen valmennusta kuin käynnissä, minkä vuoksi aloitettiin tunti rennosti keventäen ympyräkahdeksikolla. Poni tuntui melkoisen pökkelöltä; taipumista ei tapahtunut kumpaankaan suuntaan nimeksikään, eikä poni oikein liikkunut pohkeesta rehellisesti eteen, mutta samalla tuntui kuitenkin juoksevan apujen alta. Kymmenen minuutin keventelyn jälkeen tuntui vielä, ettei hommasta tulisi tällä kertaa yhtään mitään.

Alkuverryttelyssä muoto sai olla vielä vapaa - tavoitteena aktiivist takajalat, joiden myötä poni pyöristyisi myös selästä ja niskastaan.

Siirtymisillä ravin sisällä takajalat saatiin aktiivisemmiksi, mutta liike ei kulje vielä selän läpi. Hidastuksissa raippa ja ääni ylläpitävät aktiivisuutta.

Tehtävänä oli säädellä ravia; vuoroin lyhentää ja vuoroin taas pidentää. Tavoitteena oli, että ravia hidastaessa Veikka polkisi edelleen aktiivisesti takajaloillaan ja kantaisi itsensä niin, että tuntuma säilyisi kevyenä. Aktiivisuutta ylläpidettäisiin äänellä ja kevyellä raipalla - kaasu ja jarru eivät saisi vaikuttaa yhtäaikaa. Ensimmäiset kierrokset olivat vaikeita ja itse olin apujen kanssa aivan liian hidas. Aktiivisuus oli vaikea säilyttää ja tuntui, että veikka suorastaan makasi ohjan päällä. Eteenpäinratsastukset hidastuksen jälkeen sen sijaan onnistuivat suhteellisen hyvin, vaikkakin Veikka helposti karkasi avuilta, mikäli heitin liikaa ohjaa pois.

Kun siirryttiin tekemään harjoitusta harjoitusravissa Veikka alkoi vähitellen muuttua. Pääsin vaikuttamaan liikkeeseen enemmän istunnalla, jolloin saatiin ensimmäisiä lyhyitä hidastuspätkiä, joilla pystyin myötäämään ohjasta reilusti samalla, kun liike pysyi aktiivisena. Siirtymisistä tehtiin entistä lyhyempiä, minkä myötä Veikasta tuli terävämpi. Se tsemppasi muutaman hyvän lyhyen askeleen ja lähti eteenpäin polkien takajaloillaan syvälle rungon alle.

Vähitellen liike alkaa kantaa selän läpi ja muoto säilyy myös ravin lyhennyksissä.

Yksinkertaisen, mutta intensiivisen tehtävän avulla Veikan ratsastettavuus muuttui radikaalisti melko lyhyessä ajassa. Alkuun jäykkä ja hidas poni keveni merkittävästi edestä ja aktivoitui käyttämään takaosaansa. Kun takajalat saatiin paremmin rungon alle, pyöristyi selkä ja sen myötä myös niska. Pehmeässä ja pyöreässä ravissa oli vihdoin myös helpompi istua! 

Kahdeksikolla työskenneltäessä Veikka vertyi hyvin molemmista kyljistään - se taipui tasaisesti molempiin suuntiin ja pysyi tasaisella molempien ohjien tuntumalla. Suoristaminenkin tuntui helpolta, eikä aiheuttanut muodon leviämistä.

Ravityöskentelyn jälkeen saatiin hetki hengähtää ennen laukkatyöskentelyä. Laukassa jatkoimme aivan samaa tehtävää kuin ravissakin; reipasta laukkaa ja pätkiä lyhyttä laukkaa takajalkojen päällä polkien. Lyhyestä laukasta tehtiin siirtyminen raviin, josta suoristuksen myötä oli määrä nostaa uusi laukka toiseen suuntaan.

Vasen kierros oli ehdottomasti helpompi, kuten yleensäkin. Laukka pyöri hyvin ja saatiin aikaiseksi ihan siedettäviä siirtymisiä työskentelyraviin ja siitä oikeaan laukkaan. Oikeassa laukassa tuli myös hyviä pätkiä, mutta laukan lyhentäminen oli selkeästi vaikeampaa. Usein olin avuillani liian hidas ja hidastaessani laukkaa Veikka pääsi tipahtamaan holtittomaan raviin. Toistojen myötä onnistuttiin lopulta saamaan muutama siedettävä siirtyminen laukasta raviin myös tähän suuntaan, mutta tehtävää jäi vielä, jotta saataisiin siirtymisista yhtä siistejä kuin vasemmastakin laukasta.

Oikea laukka ei ole aivan yhtä vahvaa kuin vasen, mutta kehityssuunta on oikea!

Nyt jatketaan totisia treenejä vielä muutama viikko, jonka jälkeen onkin tiedossa seuraavat koulukilpailut. Tavoitteena olisi parantaa tulosta edes hieman viime kevään kilpailuista. Rata tosin on eri, joten prosentit eivät ole aivan vertailukelpoiset, mutta kunhan nyt pystyttäisiin korjaamaan niitä virheitä, joita viimeksi tehtiin.

Postauksen kuvista iso kiitos Jennille!

3

Ohjasajo: kuinka sitä ei pidä tehdä

Siitä on jo joitakin viikkoja aikaa, kun lähdin tallille kuvaamaan Maijun ja Winnien ohjasajotouhuja. Poni puunattiin kiiltäväksi ja jalkoihin jaksettiin kieritellä pintelit, jotta tamma näyttäisi mahdollisimman pätevältä. Kentälle päästyämme saimme todeta, ettei meistä sankareista kumpikaan ollut huomannut tarkistaa kentän varauskalenteria. Estevalmennuksen sekaan oli himpun verran hankala mahtua ohjasajamaan yhtä tuhmaa ponia.

Pimeä ja tuskaisen kuuma halli ei houkutellut erityisesti, joten paineltiinpa pellolle. Luotin Maijun arviointikykyyn ja seurasin mukisematta kamera kourassa pellon reunalle, mutta samalla hiljaa kunnioitin tuota rohkeutta ja luottamusta tuota ponia kohtaan, vaikka se ei sitä aina käytöksellään ole kuitenkaan ansainnut. Pienen järjen äänen kuulin kuitenkin Maijun puheessa; pellolla työskenneltäisiin vain ravissa. Laukka saisi jäädä tästä treenistä pois, mikä valoi hieman uskoani siihen, ettei välttämättä jouduttaisi pyydystämään vapaana juoksevaa ponia, joka kirmailee pitkät ohjasajo-ohjat perässään pitkin maita ja mantuja. Sekin kun on valitettavan tuttua puuhaa edellisiltä vuosilta.

Maiju on harrastanut ohjasajoa enemmänkin ja sai sen näyttämään aivan liian helpolta. Varmaan puolen tunnin hölkkäilyn jälkeen vaihdettiin vielä rooleja pieneksi hetkeksi; Maiju tarttui kameraan ja itse jouduin juoksemaan pitkän piiskan kanssa Winnien perään.

Näin se tehdään niin kuin oppikirjoissa. Sekä ohjasajaja että poni ovat tehtäviensä tasalla! 

Helpommin sanottu kuin tehty - pelkästään liikkeelle lähtö oli tuskaisen hankalaa. Kun vihdoin päästiin vauhtiin, ehdin jo tuudittautua onnistumisen ilon tunteeseen. Siinä samassa poni jo seisoikin pellossa paikoillaan suu täynnä ruohoa. Säälittävää räpellystä, pätkä ravia ja taas poni-Essiä vietiin. Winnie seisoi taas turpa maassa ja korkeintaan hiihteli käynnissä eteenpäin. Tuntui, että ohjia oli ainakin sata metriä liikaa ja raipalle olisi tarvinnut oman telineen.

1. Tee ensimmäinen virhe jo ennen aloittamista ja anna ponin päästä ruohon makuun. Yritä keksiä, miten kilometrin pituisia ohjia käsitellään ilman, että niihin kompastuu.

2. Aloita hommat ja ole jo hetki tyytyväinen itseesi.

3. Palaa maan pinnalle ja huomaa olevasi pulassa. 

Hetken räpeltämisen jälkeen Maiju ystävällisesti huikkasi pellon reunalta, että ohjat voisi pitää ihan tuntumalla. Kilometrin pituisten ohjien pitäminen sopivalla tuntumalla on vähintäänkin mahdotonta, kun samalla pitäisi juosta läähättäen ponin perässä ja pitää se raipalla vielä liikkeelläkin! Vieläkin ihmettelen, kuinka tuo nainen siinä itse onnistui...

4. Kun olet saanut ponin pään vihdoin ylös pellosta, juokse henkesi kaupalla ja yritä pitää poni liikkeellä.

5. Huomaa, että homma on menossa taas aivan reisille...

6. Palaa kohtaan 3 ja jatka taas epätoivoisesti eteenpäin.

Vajaa kymmenen minuuttia tätä nöyryytystä riitti minulle. Kyllä se poni lopulta juoksi ihan nätistikin ja loppujen lopuksi sen pää taisi kuitenkin osoittaa yli puolet ajasta ylöspäin. Ihan vähän taisin saada taas homman jujustakin kiinni, kun löysin sen tuntuman, josta Maiju hienovaraisesti yritti vinkata. Ehkä treenataan tätä taiteenlajia kuitenkin seuraavan kerran kentällä, niin saadaan blogiinkin enemmän todellisuutta vääristäviä kuvia, joissa poni näyttää liikkuvan yhteistyökykyisesti eteenpäin!

7. Nauti lyhyestä onnistumisen hetkestä, kun ponilla on vielä riittävästi ruohoa suussaan edellisen pysähdyksen jäljiltä.

5

Ihmeiden aika ei ole ohi!

Turun Ratsastajien kesän viimeiset estekilpailut lähestyivät aivan liian nopeasti. Juurihan aikaa oli vielä useita viikkoja! Olin päättänyt, että osallistuisin kilpailuihin Winnien kanssa selättääkseni kilpailujännityksen - jos nyt antaisin periksi, en ehkä ikinä enää kilpailisi Winnien kanssa esteillä. Aika ja treenikerrat kävivät vähiin ja lopulta oli aika tehdä viimeistelyhypyt tulevalla kilpailukentällä. Kaikeksi onneksi tuo kilpailuita edeltävä treeni sujui yli odotusten, sillä ongelmien ratkomiselle ei olisi jäänyt enää aikaa.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Suunnitelmissa oli hypätä vain kilpailuiden pienin luokka, 70 cm. Lopulta päädyin kuitenkin ilmoittautumaan myös 80 cm luokkaan, sillä varmuutta ja rutiinia ratoihin saisin vain toistojen kautta. Suurin kynnys tulisi joka tapauksessa olemaan ensimmäinen luokka, joten miksipä en jatkaisi perään toistakin, kun olen ensimmäisestä jo selvinnyt. Mikäli taas ensimmäinen rata päättyisi katastrofiin, voisi jälkimmäisen hyvin perua.

En tiedä oliko ponin ja kilpailijan nimiyhdistelmä ilmoittautumislistassa jo kilpailunjärjestäjälle tuttu, vai saimmeko vain sattumalta armollisen lähtönumeron heti ensimmäisen luokan alkupäästä. Saapuessamme oman tallin pihasta naapuriin verryttelykentälle ei verryttelemässä ollut vielä ketään meidän lisäksi. Maiju tsemppasi kauhusta jäykkää kuskia kävelemällä ensimmäisen kierroksen ponin vierellä, mutta patisti pian liikkeelle ihan yksinään. Winnie yllätti totaalisesti käyttäytymällä kuin mikä tahansa muukin kilpaponi; ei erityistä jännittymistä, ei hötkyilyä, ei pukittelua. Kerran tamma hypähti portilla, mutta kykeni jatkamaan hommia ilman suurempaa draamaa.

Ratsastin todella varovaisesti ja ponia kuulostellen - tarkkasilmäisimmät olisivat lähes voineet nähdä tuntosarvet otsallani. Vältin paineistamasta ponia yhtään liikaa, mutta samalla pyrin tukemaan riittävästi. En halunnut provosoida, mutten myöskään aiheuttaa ponille syytä ajatella, että kuski on täysin toimintakyvytön vaarallisen ja jännittävän tilanteen vuoksi. Suosiolla siirsin Winnien käyntiin, kun lopulta kentälle tulleet muut verryttelijät hyppäsivät verryttelyesteitä meidän lähellä. Ensimmäisille esteille tulin sisään ravissa ja oksereille varmistin hyvän ja rauhallisen tien. Näillä eväillä selvittiin koko hommasta paremmin kuin koskaan ennen!

Radalle lähdin onnistuneen verryttelyn jälkeen hyvillä mielin. Portista poni ei olisi tahtonut kulkea eikä jäädä kilpailukentälle yksin, mutta Maiju toimi ystävällisesti sisäänheittäjänä. Kuten muutamissa kisoissa aikaisemminkin, Winnien oli vaikea aloittaa rataa. Se ei hyppinyt ja loikkinut, mutta kyttäili aivan epäolennaisia asioita kuten liputtajaa tai rataan kuulumattomien esteiden johteita. Itsepäinen kun on, tamma ei suostunut kulkemaan läheltäkään näitä mörköjä. Ensimmäiselle esteelle koukkasin hieman suunniteltua lyhyemmän tien ja lähestyin varmuudeksi ravissa, mikä tuntui esteelle päästessä juuri oikealta vaihtoehdolta ponin kiemurreltua kymmenen metrin matka lähtölinjalta esteelle.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Kuva: Henni-Leena Helenius

Kun ykkösesteen jälkeen päästiin vauhtiin, koko loppurata sujuikin ongelmitta. Kolmosesteelle tuli pellehyppy, mutta muuten homma rullasi sujuvasti. Muutaman laukan vaihdoin ravin kautta, mutta poni sentään kuunteli tällä kertaa pidätteitä niin hyvin, että sain sen hidastettua raviin asti. Suoritettiin rata virhepisteittä, mistä poni ansaitsi itselleen taas yhden punavalkoisen ruusukkeen lisää.

Ensimmäisen radan jälkeen olo oli yllättävän rentoutunut, eikä seuraavalle radalle lähteminen kauhistuttanut ollenkaan. Märästä kentän pohjasta huolimatta Winnie oli pysynyt pystyssä ja myös hyvin hallinnassa. Olo oli turvallinen - koin voivani vaikuttaa poniin ja hyppyihin, enkä vain roikkunut henkeni kaupalla kiinni liehuvassa harjassa. 

Toinen rata lähti käyntiin samalla kaavalla kuin ensimmäinenkin; lähtölinja osoittautui erityisen vaikeaksi ylittää. Päädyin aloittamaan radan suunnitelmien vastaisesti oikeasta kierroksesta, mutta pääsin sentään ensimmäiselle esteelle laukassa. 

Homma rullasi eteenpäin omalla tahdillaan. Vaikutin poniin tällä uusintakierroksella enemmän, mutta huomasin edelleen jääväni suuressa osassa hypyistä kovin pystyyn. Pääsin kuitenkin hyppyihin mukaan ja hypyt tuntuivat suhteellisen helpoilta, mutta treeneissä täytyy pyrkiä sulavampaan istuntaan lähemmäs hevosta. 

Suhteutetun linjan jälkeen ratsastin pitkän kaarteen kohti seuraavaa pystyä, kun Winnie yhtäkkiä jumitti lätäkköön. Siirsin tamman ristilaukalta raviin vaihtaakseni laukan, mutta arvon neidille ei sopinutkaan nostaa uutta laukkaa ja jatkaa matkaa. Poni oletti radan loppuneen ja siinä samassa iski hirvittävä pissahätä. Pissalle ei kuitenkaan joudettu jäädä, vaan pienen poniratsastajan tavoin pungin tuskissani ponia eteenpäin ilman kannuksia ja epätoivoisesti yritin huitoa raipalla. Lopulta tuo prinsessa antoi periksi ja suostui jatkamaan radan loppuun asti.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Kuva: Henni-Leena Helenius

Tältä radalta tuli harmillisesti yksi puomi alas ja ylimääräisestä pissatauosta meitä sakotettiin yhdellä virhepisteellä ylitetystä enimmäisajasta. Tähän oltiin kuitenkin tyytyväisiä! Seuraavalla kerralla pyritään vaihtamaan laukat jo esteiden päällä, ettei tarvitse hämmentää pientä ponia kesken radan ja antaa toivoa radan loppumisesta. Vessa-asiat pyritään myös hoitamaan alta pois ennen radalle lähtöä...

Paljon jäi korjattavaa ja parannettavaa, mutta silti olen vähän ylpeä. Selvittiin kahdesta radasta kunnialla ja palattiin kaatumisen jälkeen jatkamaan samalle tasolle, josta jäätiin keväällä tauolle. Tälle vuodelle on luvassa vielä kahdet estekisat, joissa tottakai pyritään jatkamaan kehitystä kohti sujuvampia ratoja.

 Erikseen merkitsemättömistä kuvista ja kilpailupäivän tsemppauksesta ja avusta iso kiitos Maijulle!

Kuva: Henni-Leena Helenius

Kuva: Henni-Leena Helenius

1