Mihin jäätiin, mistä jatketaan?

Edellisestä kunnon estetreenistä on vierähtänyt aikaa. Viimeksi Winnien kanssa hypättiin rataa syyskuussa, eli yli kolme kuukautta sitten! Päästiin kuitenkin aloittamaan hyppääminen tauon jälkeen uudestaan ja seuraava estevaraus maneesille onkin jo tehty.

Seuraaviin treeneihin lähdetään vielä löysin rantein tekemään kevyttä jumppaa. Ponin kunto on tippunut jonkin verran syksystä ja toki rutiinia lähdetään rakentamaan uudestaan, mutta onneksi kolmessa kuukaudessa kaikki tehty työ ei kuitenkaan ole valunut hukkaan.

Viimeisissä estetreeneissä ennen taukoa hypättiin ensin erilaisia teknisiä tehtäviä ja lopuksi suhteellisen simppeliä rataa. Jumpattiin kavalettisarjalla ja säädeltiin laukkaa kaarevalla, vain kolmen askeleen tiellä kahden esteen välillä. Kun Winnie laukkasi riittävän aktiivisesti, mutta pidätteitä kuunnellen, se pysyi esteiden välissä terävänä ja suoritti tehtävän helposti. Kun laukka jäi löysäksi, vaikeutui tehtävä selkeästi.

Ensimmäiselle esteelle sisään terävässä laukassa ja hieman vinolla lähestymisellä niin, että tie seuraavalle esteelle tulee sujuvammaksi ja taittuu vain kolmella askeleella.

Hyvin valmisteltu hyppy ensimmäiselle esteelle ja hyvä ulkoapujen tuki tuo ponin helposti toiselle esteelle.

Kun vaihdettiin suuntaa kolmen askeleen kaarevalla linjalla, lähestyttiin porttiestettä ovesta pilkottavan auringonvalon suunnasta. Valo teki porttiin juovan, joka olikin yllättäen Winnien mielestä kovin jännittävä. Poni valmistautui kieltämään, mutta rohkeana kaverina päättikin lopulta kimmota esteestä yli viime hetkellä. Hissimäisesti yllättäen ylös ja alas suuntautuneeseen loikkaan oli haastava mukautua ja kämminkin hypyn oikein kunnolla; kippasin satulasta kaulalle laskeutuen koko ylävartaloni painolla vasemman ranteen päälle.

Hypyn jälkeen tuntui, että ranne otti vähän osumaa, mutta sellaista kipua ei tullut, ettenkö olisi pystynyt jatkamaan treenejä loppuun asti. Vasta tallissa ranne alkoi jomottaa. Viikon verran sinnittelin kylmähoidolla ennen kuin hakeuduin varmuudeksi näytille lääkärille. Lopulta magneettikuvista paljastui toisen ranneluun päästä luumustelma, joka voi kuuleman mukaan olla kipeä kiertoliikkeissä jopa neljä kuukautta!

Nyt tapaturmasta on aikaa kolmisen kuukautta, eikä ranne ole vieläkään täysin oireeton. Arjessa ja ratsastuksessa se ei kuitenkaan enää vaivaa, joten rauhassa odottelen ja uskon sen jatkavan hidasta paranemistaan vielä kuukauden päivät. Pienestä vahingosta koitui kuitenkin lopulta monen kuukauden riesa!

Hyppytreenit hoidettiin kuitenkin kunnialla loppuun ratatreenin merkeissä. Winnie tuntui hypätessä todella hyvältä; se imi esteille, laukkasi tasaisesti ( vaikkakin olisi saanut edetä ehkä vielä hieman enemmän) ja löysi ponnistuspaikat ongelmitta. Hypyt olivat tasaisia ja helppoja!

Laukatkin vaihtuivat näppärästi ja homma tuntui taas siltä, miltä sen pitäisi kilpailuissakin radalla tuntua. Olen luottavaisin mielin sen suhteen, että pääsemme pian taas jatkamaan tällä samalla vireellä estelomailun jälkeen!

0

Vasta kun jotain menettää, sitä oppii arvostamaan

Elämä niin Winnien kuin Veikankin kanssa on rullaillut tasaista tahtia eteenpäin. Kentät ovat olleet jäässä ja käytännössä ratsastuskunnottomat, mutta molemmat ponit ovat onneksi päässeet maneesille treenaamaan. Hassua, miten nyt vasta ymmärtää sen, millaista luksusta maneesitallilla asuminen on!

Veikka lähti koekierrokselle trailerilla, kun meille tarjottiin kyytiä toisen ponin kanssa. Ruuna lastautui tallin pihassa kymmenessä minuutissa ja matkusti rauhaisasti hallille, jossa se käyttäytyi paremmin kuin olisin osannut ikinä odottaa; se kyttäili hieman nurkkia, mutta muuten keskittyi työntekoon ilman stressaamista tai pöllöilyjä. Kaiken kukkuraksi Veikka oli vieläpä varsin miellyttävä ratsastaa, vaikka edelliset viikot liikutus oli ollut hyvin kevyttä!

Kotiin päin lähdettäessä Veikka päättikin käyttää lastautumiseen yli puoli tuntia aikaa, sillä traileriin käveleminen ei vain enää huvittanutkaan. Poni kykeni niinkin monimutkaiseen laskutoimitukseen päässään, että totesi, ettei herkut olisi matkustamisen arvoisia. Lastauksesta selvittiin liinan avulla kuitenkin ilman pahaa mieltä tai hermostunutta ponia, joten nyt vain jatketaan koppitreenejä ennen seuraavaa reissua maneesille.

Winnien kanssa ei olla edes suunniteltu trailerilla matkustamista, vaan olemme suosiolla Maijun kanssa ratsataneet/taluttaneet ponia maneesille. Kävellen noin neljän kilometrin matka taittuu noin 50 minuutissa, pellon reunaa ravaillen kymmenisen minuuttia nopeammin. Maneesireissuun saa siis käytettyä kolme tuntia aikaa, mutta toistaiseksi tuntuu vielä siltä, että tuo aika on ihan käytettävissä kerran viikossa tai kahdessa.

Ensimmäisellä maneesikeikalla Winniekin yllätti käytöksellään positiivisesti; vaikka hallissa oli saapuessamme kaksi ponia (sattumalta meille ennestään tuttuja Kartanolta!), Winnie suhtautui uuteen paikkaan varsin leppoisasti. Olihan se hereillä ja tarkkaili ympäristöään, mutta pysyi hyvin kuulolla ja vastasi apuihin mukisematta. Winnienkin kohdalla sain yllättyä sen hyvästä ratsastettavuudesta, vaikka viimeaikaiset treenit ovat painottuneet maastoiluun.

Winnie pääsi maneesille myös hyppäämään ensimmäistä kertaa yli kolmeen kuukauteen. Aloiteltiin homma aivan pohjamudista hyppäämällä kolmea pikkuruista estettä helpoilla lähestymisillä.

Verryttelyssä Winnie liikkui kivasti ja rentona ravissa, mutta yllättäen protestoikin laukkaa jumiutumalla paikoilleen. Ilme ei kuitenkaan ollut verrattavissa ollenkaan kiukkuilmeeseen, joka ponilla oli sen reagoidessa vatsahaavaan. Laukkaverryttelyn ja muutamien hyppyjen jälkeen Winnien olemus muutui kuitenkin täysin ja se laukkasi reippaasti ja mielellään tehden hyviä hyppyjä esteille.

Kummallista käytöstä saattoi selittää edellisen päivän hieronta, joka saattoi aiheuttaa jäykkyyttä. Toki on myös mahdollista, että poni reagoi kipumuistista; edellisellä kerralla hyppääminen on varmasti tuntunut vatsahaavan vuoksi epämukavalta. Tärkeintä kuitenkin on, että ponin ratsastettavuus muuttui normaaliksi ja päästiin lopettamaan kevyt treeni hyvällä mielellä.

Matkalla takaisin kotiin Winnie tarjosikin taas reipasta ravia ja ehdotteli laukkaakin, joten ilmeisesti treeni ei ainakaan käynyt ponin kunnon päälle. Ehkei se aivan rapakuntoinen olekkaan, vaikka onkin kerryttänyt komean vatsan itselleen!

Tällä hetkellä meidän arki on säiden mukaan maastoilua ja pellolla treenaamista sekä satunnaisia maneesireissuja. Toivon, että talvikauden monipuolinen ja hieman kevyempi liikunta on niin Winnielle kuin Veikallekkin rikkautta, joka luo hyvän pohjan keväällä jatkuvalle kisoihin tähtäävälle treenille!

0

Pellolle pakoon pakkasta

Etelä-Suomen talvi antaa vielä vain odottaa itseään. Lunta on satanut muutaman kerran, mutta kovin moneksi päiväksi se ei ole maahan jäänyt. Sen sijaan lämpötilat ovat tippuneet pakkasen puolelle, mikä on hankaloittanut hevosten liikuttamista - kaikki pohjat kun ovat jäässä, mutta pehmentävää lumikerrosta ei ole. 

Luntakin on vihdoin luvattu, joten elättelen toiveita ratsastuskuntoisista kentistä. Toistaiseksi ponit ovat kuitenkin liikkuneet kanssani kentän ulkopuolella maastossa ja pelloilla. 

Veikan kanssa suuntasin viikko sitten pellolle ensimmäistä kertaa. Kenttä oli yön pakkasista mennyt koppuraiseksi, mutta pelto oli pohjaltaan ihan ratsastettavassa kunnossa. Veikalle peltotyöskentely vain meinasi olla ihan ylitsepääsemätön juttu. Normaalisti niin leppoisa ja jähmeä poni oli muttunut tikittäväksi aikapommiksi.

Herkkäsieluinen Veikkis oli täysin vakuuttunut siitä, että joko laiduntolpat tai laitumen nurkassa seisova lato hyökkäävät pienten ponien kimppuun. Veikka oli todella huolestunut ja hypähteli aivan yllättäen milloin mihinkin suuntaan; pohkeella puristaessa se jopa "nousi pystyyn" ehkä hurjan puoli metriä, mutta etuosasta keveneminen oli tälle ponille jotain aivan uutta. 

Päädyin työskentelemään isolla ympyrällä tehden siirtymisiä käynnin ja ravin välillä ja väistättäen takajalkoja ympyräuran ulkopuolelle. Hetkittäin Veikka alkoi tuntua jo rennommalta, mutta yllättäen puoli kierrosta myöhemmin se saattoi taas hypähtää pukin saattelemana ympyrältä toiseen suuntaan. 

Ilmeisesti olen kehittänyt jonkinlaisen itsesuojeluvaiston, sillä päätin suosiolla jättää laukkatyöskentelyn tekemättä. Jo ravissa Veikka tuntui hetkittäin siltä, että ohjaa antamalla saattaisin hetken kuluttua löytää itseni kotia kohti kiitolaukkaavan ponin kyydistä. Niinpä päätin tyytyä ravissa rentoutuneeseen poniin enkä kerjännyt verta nenästäni yrittämällä onneani laukan kanssa. 

Ravi oli lopulta kyllä super hyvän tuntuista! Liikkuisipa Veikka kentälläkin näin aktiivisesti - se pidensi ja lyhensi ravia istunnalla ja aivan minimaalisilla ohjasotteilla. 

Kun Veikka lopulta rentoutui niin, että suostui vauhdin kiihdyttämisen sijaan pidentämään kaulaansa saadessaan ohjaa, oltiin valmiita siirtymään pois pellolta. Jatkettiin matkaa lyhyelle maastolenkille, jolla poni sai jäädytellä pintaan noussutta hikeä. 

Selkeästi jokin asia jännitti Veikkaa pellolla, sillä maastossa allani oli taas normaali rento poni, joka laahusti metsässä pitkin ohjin. Toivotaan, että poni vakuuttui nyt kerralla siitä, että pellollakin voidaan ihan hyvin tehdä töitä jännittämättä! 

2

Pienissä pätkissä eteenpäin hitaasti, mutta varmasti

Projekti "Aaposta Vakavasti Otettava Kouluponi" on edennyt tasaisen varmasti. Pakkasten yllätettyä treenejä on jäänyt väliin jäisen kentän vuoksi, mutta toivottavasti saadaan pian lunta, jotta päästään taas jatkamaan harjoituksia!

Aapo on päässyt liikkumaan säännöllisesti vuokraajansa kanssa, mikä on vaikuttanut ponin ratsastettavuuteen positiivisesti. Säännöllisellä liikutuksella Aapon kunto on kasvanut, mikä helpottaa omaa työtäni ponin kanssa. Selkeästi poni jaksaa työskennellä nyt pidempiä aikoja ja siirtää paremmin painoa takaosansa päälle. Mahtavasta kokoamiskyvystä ei voida vielä puhua, mutta selkeästi tuntuu, että Aapon on helpompi vastata ratsastajan apuihin, kun lihas- ja kestävyyskunto on paremmalla tasolla!

Olen keskittynyt Aapon kanssa edelleen paljon perusratsastettavuuden kehittämiseen; pieniin apuihin nopeasti reagoimiseen sekä kevyeen ohjastuntumaan. Aapo on suhteellisen helppo ratsastaa edestä pyöreäksi, mutta se helposti valahtaa etupainoiseksi ja rullaa turpansa ryntäisiin samalla jääden rungostaan pitkäksi ja takajaloistaan hitaaksi. Aapo onkin malliesimerkki siitä, kuinka hevonen pitää ratsastaa takajaloista aktiiviseksi ja kohti kevyttä kuolaintuntumaa.

Aapo valuu herkästi etupainoiseksi ja raskaaksi kuolaimelle, jolloin sen niska laskee ja takajalkojen työntövoima "menee hukkaan". 

Takajalkoja aktivoimalla ja siirtämällä painoa takaosalle saadaan ponin niska nousemaan, kuolaintuntuma kevenemään ja otsa optimaalisempaan kulmaan.

Siirtymiset käynnin ja ravin välillä ovat toimineet Aapolla hyvänä harjoituksena niin kevyen kuolaintuntuman kuin aktiivisten takajalkojenkin säilyttämiseen. Eri pituisilla ravipätkillä ponin saa pidettyä hyvin kuulolla ja joka askeleella valmiina uuteen tehtävään; siirtymiseen lyhyempään tai pidempään raviin tai käyntiin asti. Mikäli poni on raskas edestä ja helposti taipuvainen valumaan etupainoiseksi, saavat ravipätkät pysyä niin lyhyinä, että poni jaksaa kantaa itsensä niiden läpi. 

Kun Aapo on alkanut suoriutua siirtymisistä käynnin ja ravin välillä, olen vähentänyt siirtymisiä askellajien välillä ja lisännyt niitä ravin sisällä; pyydän lyhentämään ravia muutaman askeleen ajaksi ja ratsastan eteenpäin heti, kun poni polkee muutaman askeleen aktiivisesti takajaloillaan ja pysyy samalla kevyenä kuolaimelle. Tällä tavalla Aapon raviin on saatu jo aika kivasti säädeltävyyttä!

Laukka on Aapolle edelleen haastavin askellaji, mutta sekin on silminnähden kehittynyt kuluneen syksyn aikana. Kesällä saatiin iloita hyvistä laukannostoista, mutta nyt Aapo jaksaa säilyttää ryhdikkään laukan jo pidempiä pätkiä. Tukea se tarvitsee ratsastajalta edelleen paljon, mutta nyt meillä on jo enemmän edellytyksiä harjoitusten tekemiseen. 

Laukan kehittämisessäkin keskeisessä roolissa meillä on siirtymiset niin askellajien välillä kuin sisälläkin. Kesällä painotin enemmän laukannostoja, kun taas nyt Aapon kunnon kohennuttua ollaan päästy tekemään enemmän siirtymisiä laukan sisällä; temponlisäyksiä harjoituslaukasta isompaan laukkaan ja takaisin ilman, että poni pudottaa raville tai valuu pitkäksi ja etupainoiseksi.

Edelleen Aapon treenituokiot olen pitänyt melko lyhyinä; kevyen verryttelyn jälkeen vain noin 15 minuuttia keskittymistä vaativaa työskentelyä, jolloin päästään todennäköisesti lopettamaan vielä hyvän mielen vallitessa onnistumisiin. Etenkin nuorten ja raakojen hevosten kanssa on erityisen tärkeää pitää työskentely mielekkäänä - väsymyksen rajan ylityttyä onnistumiseen lopettaminen voi olla jo mahdotonta.

Aapo on ollut erityisen miellyttävä työskentelykaveri, joka yrittää aina parhaansa ja palkitsee oikein tekemisestä. Tällä ponilla on ainakin asenne kohdillaan ja sillä pääsee jo pitkälle!

0

Mitä kuuluu, Winnie?

Koko syksy on ollut melkoista myllerrystä ponirintamalla. Ensin Veikka muutti pienemmälle itsehoitotallille lähikuntaan ja pian sen jälkeen saimme alkaa etsiä Maijun kanssa uutta tallipaikkaa myös Winnielle, kun Kartanon tallin toiminta loppui. Tuntui pahalta ja pelottavaltakin erota perheeksi muodostuneesta talliyhteisöstä ja lähteä maailmalle monen vuoden yhteiselon jälkeen. Onneksemme Winnielle löytyi melko pikaisesti vanhan ystävän kautta paikka, joka oli erityisesti sijainniltaan meidän molempien ponityttöjen kannalta ihanteellinen.

Jouduimme luopumaan tutuista tallikavereista, maneesista ja kävelytyskoneesta, mutta saimme tilalle uskomattomat maastot, Winnielle tarhakaverin ja vapaan heinän sekä meille uusia mukavia ihmistuttavuuksia. Maneesi löytyy reilun puolen tunnin ratsastusmatkan tai kymmenen minuutin ajomatkan päästä, joten aivan säiden armoilla ei tarvitse koko talvea harrastaa.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ole harmittanut ratsastaa säikkyvää ponia pimeällä kentällä tuulen tuivertaessa ja vesisateen pistellessä naamaa. Olen kaivannut valoisaan maneesiin enemmän kuin kerran! Tämän muutaman kuukauden aikana olen kuitenkin oppinut sen, että kaikkeen kyllä tottuu. Kunhan varusteet ovat vedenpitävät, ei viikon kolmannella sateisella ratsastuskerralla enää edes huomaa vesisadetta, vaan sitä keskittyykin jo iloitsemaan super hyvistä ravi- laukka -siirtymisistä. Ponikaan ei välttämättä enää muutaman kuukauden kentän kiertämisen jälkeen jaksa säikkyä aivan jokaista kulmaa pimeällä.

Ensimmäiset puolitoista kuukautta uudella tallilla käytettiin hyvin pitkälti maastoiluun. Winnie oli mennyt alkusyksyn aikana ratsastettavuudeltaan huonompaan suuntaan ja sille tehtiinkin eläinlääkärin tarkastus ja taivutuskoe ennen muuttoa. Mitään merkittävää ei löytynyt, mutta aika jalkojen röntgenkuvaukseen varattiin klinikalle ja ponia päädyttiin liikuttamaan ensin vain käynnissä ja myöhemmin pelkästään maastossa, jossa se liikkui omasta halustaan kaikissa askellajeissa. Kentällä Winnien ilme muuttui hyvin kiukkuiseksi, eikä etenkään laukan nostaminen onnistunut ilman suuria mielenilmauksia.

Epäilykset kääntyivät vatsahaavaan, sillä ponin oireilu oli hyvin samankaltaista kuin muutama vuosi sitten, jolloin vatsan tähystyksessä löytyi vatsahaavoja vatsan yläosasta. Klinikka-aika vaihdettiin toiselle klinikalle, sillä epäilimme, ettemme saisi ponia traileriin ilman herkkuja; vatsan tähystys kun vaatii paaston. Aika vaihdettiin lähiklinikalle, jonne poni oli mahdollista viedä taluttaen.

Klinikalla selvisi, että aavistuksemme oli oikea. Ponilta löytyi jo parantumassa olevaa, arpeutunutta vatsahaavaa vatsan yläosasta. Tilanne oli parempi kuin edellisellä kerralla ja tällä kertaa selvittiinkin pelkällä Antepsin -kuurilla. Uskallan väittää, että vapaa heinä ja pienempi talli on käynnistänyt vatsahaavan paranemisprosessin jo pian muuttomme jälkeen!

Tällä hetkellä palaillaan vähitellen normaaliin liikutukseen ponia kuunnellen. Ollaan päästy tekemään jo ihan kunnollisia koulutreenejä kentällä ilman, että poni on protestoinut liikkumista tai laukannostoja ollenkaan. Maastoilu on kuitenkin ollut edelleen pääasiallinen treenimuoto - maastot onkin tullut koluttua aika hyvin niin metsän kuin kaupunginkin suuntaan!

Winniestä onkin kuoriutunut varsin leppoisa ja mukava maastoilukaveri. Edelleen ponia jännittää monet asiat, mutta dramaattisen ilmaan hyppimisen sijaan Winnie on pääasiassa tyytynyt vain jähmettymään paikoilleen tuijottamaan milloin mitäkin. Yhtäkään ohikulkijaa ei olla onnistuttu säikäyttämään aikanaan kovin pahasti! Ponin seuranhakuisuus on ollut etenkin kaupunkiin päin maastoiltaessa suurin haaste; Winnie kun haluaisi ensin kipittää edellään kulkevat kävelijät kiinni ja jäädä sitten seurustelemaan sen sijaan, että suostuisi asiallisesti kulkemaan ihmisistä ohi!

Viime kuukaudet ovat siis olleet hyvinkin tapahtumarikkaita, minkä vuoksi blogin päivittely on jäänyt normaalia vähemmälle. Itseäni inhottaa lukea "anteeksi pitkästä postaustauosta, nyt yritän tsempata" - asisältöisiä blogitekstejä, mutta haluan kuitenkin pahoitella sitoutuneita lukijoita siitä, etten ole pystynyt pitämään blogia ajan tasalla. Josko nyt pimeänä vuodenaikana jäisi enemmän aikaa kirjoittamiselle! Winnien palatessa pikkuhiljaa treenikuntoon päästään toivottavasti jatkamaan valmennuksia senkin kanssa ja samalla sulattelemaan kertynyttä heinävatsaa...

0