Mitä kuuluu, Winnie?

Koko syksy on ollut melkoista myllerrystä ponirintamalla. Ensin Veikka muutti pienemmälle itsehoitotallille lähikuntaan ja pian sen jälkeen saimme alkaa etsiä Maijun kanssa uutta tallipaikkaa myös Winnielle, kun Kartanon tallin toiminta loppui. Tuntui pahalta ja pelottavaltakin erota perheeksi muodostuneesta talliyhteisöstä ja lähteä maailmalle monen vuoden yhteiselon jälkeen. Onneksemme Winnielle löytyi melko pikaisesti vanhan ystävän kautta paikka, joka oli erityisesti sijainniltaan meidän molempien ponityttöjen kannalta ihanteellinen.

Jouduimme luopumaan tutuista tallikavereista, maneesista ja kävelytyskoneesta, mutta saimme tilalle uskomattomat maastot, Winnielle tarhakaverin ja vapaan heinän sekä meille uusia mukavia ihmistuttavuuksia. Maneesi löytyy reilun puolen tunnin ratsastusmatkan tai kymmenen minuutin ajomatkan päästä, joten aivan säiden armoilla ei tarvitse koko talvea harrastaa.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ole harmittanut ratsastaa säikkyvää ponia pimeällä kentällä tuulen tuivertaessa ja vesisateen pistellessä naamaa. Olen kaivannut valoisaan maneesiin enemmän kuin kerran! Tämän muutaman kuukauden aikana olen kuitenkin oppinut sen, että kaikkeen kyllä tottuu. Kunhan varusteet ovat vedenpitävät, ei viikon kolmannella sateisella ratsastuskerralla enää edes huomaa vesisadetta, vaan sitä keskittyykin jo iloitsemaan super hyvistä ravi- laukka -siirtymisistä. Ponikaan ei välttämättä enää muutaman kuukauden kentän kiertämisen jälkeen jaksa säikkyä aivan jokaista kulmaa pimeällä.

Ensimmäiset puolitoista kuukautta uudella tallilla käytettiin hyvin pitkälti maastoiluun. Winnie oli mennyt alkusyksyn aikana ratsastettavuudeltaan huonompaan suuntaan ja sille tehtiinkin eläinlääkärin tarkastus ja taivutuskoe ennen muuttoa. Mitään merkittävää ei löytynyt, mutta aika jalkojen röntgenkuvaukseen varattiin klinikalle ja ponia päädyttiin liikuttamaan ensin vain käynnissä ja myöhemmin pelkästään maastossa, jossa se liikkui omasta halustaan kaikissa askellajeissa. Kentällä Winnien ilme muuttui hyvin kiukkuiseksi, eikä etenkään laukan nostaminen onnistunut ilman suuria mielenilmauksia.

Epäilykset kääntyivät vatsahaavaan, sillä ponin oireilu oli hyvin samankaltaista kuin muutama vuosi sitten, jolloin vatsan tähystyksessä löytyi vatsahaavoja vatsan yläosasta. Klinikka-aika vaihdettiin toiselle klinikalle, sillä epäilimme, ettemme saisi ponia traileriin ilman herkkuja; vatsan tähystys kun vaatii paaston. Aika vaihdettiin lähiklinikalle, jonne poni oli mahdollista viedä taluttaen.

Klinikalla selvisi, että aavistuksemme oli oikea. Ponilta löytyi jo parantumassa olevaa, arpeutunutta vatsahaavaa vatsan yläosasta. Tilanne oli parempi kuin edellisellä kerralla ja tällä kertaa selvittiinkin pelkällä Antepsin -kuurilla. Uskallan väittää, että vapaa heinä ja pienempi talli on käynnistänyt vatsahaavan paranemisprosessin jo pian muuttomme jälkeen!

Tällä hetkellä palaillaan vähitellen normaaliin liikutukseen ponia kuunnellen. Ollaan päästy tekemään jo ihan kunnollisia koulutreenejä kentällä ilman, että poni on protestoinut liikkumista tai laukannostoja ollenkaan. Maastoilu on kuitenkin ollut edelleen pääasiallinen treenimuoto - maastot onkin tullut koluttua aika hyvin niin metsän kuin kaupunginkin suuntaan!

Winniestä onkin kuoriutunut varsin leppoisa ja mukava maastoilukaveri. Edelleen ponia jännittää monet asiat, mutta dramaattisen ilmaan hyppimisen sijaan Winnie on pääasiassa tyytynyt vain jähmettymään paikoilleen tuijottamaan milloin mitäkin. Yhtäkään ohikulkijaa ei olla onnistuttu säikäyttämään aikanaan kovin pahasti! Ponin seuranhakuisuus on ollut etenkin kaupunkiin päin maastoiltaessa suurin haaste; Winnie kun haluaisi ensin kipittää edellään kulkevat kävelijät kiinni ja jäädä sitten seurustelemaan sen sijaan, että suostuisi asiallisesti kulkemaan ihmisistä ohi!

Viime kuukaudet ovat siis olleet hyvinkin tapahtumarikkaita, minkä vuoksi blogin päivittely on jäänyt normaalia vähemmälle. Itseäni inhottaa lukea "anteeksi pitkästä postaustauosta, nyt yritän tsempata" - asisältöisiä blogitekstejä, mutta haluan kuitenkin pahoitella sitoutuneita lukijoita siitä, etten ole pystynyt pitämään blogia ajan tasalla. Josko nyt pimeänä vuodenaikana jäisi enemmän aikaa kirjoittamiselle! Winnien palatessa pikkuhiljaa treenikuntoon päästään toivottavasti jatkamaan valmennuksia senkin kanssa ja samalla sulattelemaan kertynyttä heinävatsaa...