Nyt on vihdoin varmistettu tälle kaudelle meidän ensimmäinen 2-tason koulustartti Harrin kanssa! Yllättävän hankalaksi meni eikä onnistunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta nyt on kuitenkin nimi ilmoittautumislistassa Turun Ratsastajien kilpailuihin 19.7.
Lähdin hoitamaan aluelupa-asiaa jo helmi-maaliskuussa, jolloin tiedustelin omasta seurastani vaatimuksia alueluvan saamiseksi. Lupaan vaadittiin lupakoulutus, joita ei yllättäen järjestetty helmikuun jälkeen yksiäkään Varsinais-Suomessa. Kesäkuussa vihdoin palasin taas asiaan ja luvattiin, että luvat hoituisivat parissa viikossa. Kaikkien säätöjen jälkeen aluelupa oli kirjautunut Kipaan vasta viime viikolla.
Keväästä asti suunnitelmissa oli ratsastaa 19.7. naapuritallin kisoissa ensimmäinen 2-tason startti helppo B luokassa ja mahdollisesti ratsastaa vielä helppo A, mikäli rata olisi helppo meille ratsukkona. Koska lupien saaminen kestikin tuhottoman kauan, oli helppo B ja -A luokat menneet täyteen. Kilpailuiden kaikki luokat kun on rajattu 20 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle... Meille jäi ainoaksi mahdollisuudeksi ratsastaa helppo C.
Hölmöltähän tuo vähän tuntuu, mutta ei välttämättä ole ollenkaan väärä tai huono päätös. Kilpailusääntöjen mukaan saadaan luokkaan osallistua (ei sijoituksia 2-tasolta heB -> luokista), eikä ensimmäisissä 2-tason kilpailuissa ole huono ajatus ratsastaa helppoa luokkaa kokemusta kartuttamaan. Kaiken lisäksi luokassa on pelkät ruusukepalkinnot, joten ei olla viemässä "lapsilta tikkareita" vaikka lopulta pärjättäisiin hyvinkin. Haetaan siis sujuva rata alle ja itseluottamusta 2-tasolla kilpailemiseen!
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Ensimmäisiin 2-tason kisoihin ilmoittauduttu + treenikuvia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Bloggaajaillassa Ylöjärven Hööksillä saimme jokainen valita kotiinviemisiksi jotakin itsellemme tai ratsuillemme. Pohdin pitkään varusteval...
-
Winnie päätti jättää jäähyväiset Metsäkylälle oikein näyttävästi tämänpäiväisissä pukuratsastuskisoissa. Poni sai niskaansa puudelin varust...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Ihana postaus ja aivan mahtavia kuvia. :) Hartsa on niiin ylisöpö. Ootte todella hyvä pari. :) Onnea tuleviin kisoihin.
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaMulta kyllä oot tikkarin viemässä x)
VastaaPoistaNoh noh, älä nyt vielä sano. :) Helpossa C:ssä kun voi pärjätä melkeinpä kuka tahansa jo pelkästään ratsastamalla hyvät tiet!
Poista