Laatua siitosorin muodossa - yksityistunnilla Skotlannissa

Lyhykäisellä Skotlanninreissullani pääsin toistamiseen yksityistunnille Kilconquhariin, jossa ystäväni käy ratsastamassa viikoittain. Viime vuonna sain ratsukseni (omaan makuuni liian)suuren täysiverisen ruunan, mutta tällä kertaa toivettani ratsun koosta kuunneltiin vallan perusteellisesti. Sain ratsastaa tallin pikkuruista Welsh Mountain siitosoria, joka on menestynyt näyttelyissä vuodesta toiseen. Pienen pieni "Honey" oli todellakin poniratsastajan unelma.

Kovin pikkuruinen komistus tuo oli, vaikkakin erityisesti kaulastaan lihaksikas. Viime vuonna en saanut yksityistunnille ponia, sillä en olisi niistä kuulemma saanut mitään irti. Ed halusi tarjota minulle osaavamman hevosen, jota pääsisin tosissani ratsastamaan. Tällä kertaa Honeyn ollessa käytettävissä sain mahdollisuuden ratsastaa oikeasti laadukasta ponia! Hitsi vain, kun tämä olisi ollut edes kymmenen senttiä korkeampi!

Selästäkäsin ori tuntui kuitenkin suuremmalta kuin osasin odottaakkaan. Myös ponin ratsastettavuus oli positiivinen yllätys; näin hyvin ratsastettua pikkuponia en ollut ikinä ennen ratsastanut! Rehellinen, tahdikas ja herkkä, mutta samalla vakaa ja anteeksiantavainen. Tätä ponia ratsastaessa nautin jokaisesta askeleesta!

Työskentelimme alkuun koulujuttujen parissa Edin tyyliin hyvin monipuolisilla tehtävillä, joista pidän kovasti. Tämä mies vaatii herpaantumatonta keskittymistä sanellessaan ohjeita, joihin täytyy reagoida nopeasti. Tehtävää tehdessä et voi ennakoida, tuleeko pohkeenväistön jälkeen pysähdys vai laukannosto, minkä vuoksi hevosen täytyy olla jatkuvasti avuilla ja ratsastajan herkkä reagoimaan ohjeisiin. Tehtävien valmisteluun saa juuri riittävästi aikaa, muttei välttämättä montaa sekuntia ylimääräistä. Huonosti ratsastaessa saa suoran palautteen, mutta vastaavasti myös onnistumisista palkitaan vatsanpohjasta kumpuavilla huudahduksilla "Gooooooooood!". Kouluosuuden lopuksi mieltä lämmitti kehut siitä, että minua on Suomessa valmennettu hyvin. Lämpimikseen tämä mies kun ei kuulemma kehu.



Välikäyntien aikana kentälle nousi esteitä, joita pian hypättiin ripeässä tahdissa milloin mistäkin suunnasta. Pitkällä sivulla olevalle pystyesteelle otettiin ensin useampia yksittäisiä hyppyjä, jonka jälkeen hypättiin erilaisia ja eripituisia ratoja, jotka muodostuivat neljästä eri esteestä. Hypätessä ponista kuoriutui esiin aivan toinen puoli; pienestä orista oikein huokui rakkaus esteitä kohtaan! Honeyn kiihdytellessä kohti esteitä aloin ymmärtää, miksi ponille on ollut hankalaa löytää riittävän rohkeaa pientä kuskia.

Tämän tiiviin tunnin jälkeen oli yksi poniratsastaja melkoisen tyytyväinen koko loppupäivän! Näin pienen ponin olisi voinut yrittää pakata matkalaukkuun ja tuoda tullessaan Suomeen..