Jarru ei toimi, kaasu hirttää kiinni, ohjaustehostimessa häikkää eikä vaihdekkaan vaihdu. Apua!

Elettiinpähän taas jännittäviä hetkiä naapuritallin estekarkeloissa, kun käytöksestään kuuluisaksi tullut haflinger lunasti taas lupauksensa viihdyttävästä väliaikaohjelmasta. Olipahan muuten ehkä paras show tähän mennessä!

Maiju ei ollut aikeissa osallistua näihin kisoihin, joten sain mahdollisuuden hypätä Winniellä kaksi luokkaa. Ilmoittauduin 70 ja 80 cm korkeuksiin kuten edellisissäkin kilpailuissa. Tällä kertaa verryttely tapahtui kilpailuradalla, sillä kenttä oli jo pakkasten takia jäässä. Pieneen halliin monen muun ratsukon kanssa ahtautuminen asettaa Winnien kanssa kilpailtaessa taas yhden jännitysmomentin lisää, kun ponia ei ole mahdollista pyörittää isolla ympyrällä kauempana muista.

Allani oli pikkuruinen aikapommi, tai siltä se ainakin tuntui. Höyryjä olisi pitänyt päästellä, mutta se ei olisi onnistunut siivosti. Lyhyet ravi- ja laukkapätkät onnistuivat, mutta vähänkään pidempi pätkä päättyi pukkihyppelyihin. Esteiden vuoksi maneesiin ei jäänyt tilaa ratsastaa turvallisesti, vaan koko ajan suhahteli hevosia ohi joko edestä tai takaa. Pukittelemaan intoutuessaan Winnien kulkusuunnasta ei voi olla kovin varma, eikä mieleni tehnyt ajautua liian lähelle toisia ratsukoita. Niimpä päädyin pyörimään aivan liian pitkäksi aikaa keskelle maneesia. Juuri verryttelyajan loppuessa pääsin ottamaan hallitun pätkän laukkaa ja hyvän hypyn okserille.

Olin luottavainen radan suhteen, sillä yleensä Winnie on rauhoittunut huomattavasti jäädessään maneesiin kahdestaan toisen hevosen kanssa. Radan alkaessa se on aina keskittynyt vain suorittamiseen ja hypännyt siististi hyvät radat. Tällä kertaa oli kuitenkin aivan eri ääni kellossa. Ensimmäiselle esteelle lähestyessäni tunsin jo, kuinka koko ohjausjärjestelmä petti. Poni puraisi kiinni kuolaimeen ja ampaisi eteenpäin. Alastuloa esteeltä rytmitti tasaisesti pukkihypyt, joita oli vaikea saada tasaantumaan ennen seuraavaa estettä.

Koko rata paineltiin kuin tuulitunnelissa. Pidätteeni eivät menneet läpi alkuunkaan, eikä edes kääntäminen meinannut vauhdin vuoksi onnistua. Viimeiselle esteelle lähestyessä oli ohjat ja sormet niin sotkussa harjan kanssa, etten saanut Winnietä kääntymään esteelle, vaan jouduin ratsastamaan harmittavaisen ylimääräisen voltin. Päästiin sentään maaliin saakka hyväksytyllä tuloksella, mutta kyllä sydän jyskytti tämän suorituksen jälkeen. Teki mieli perua kokonaan seuraava startti 80 cm luokassa, mutta poniratsastajan ylpeyteni ei antanut siihen lupaa.

Onni onnettomuudessa, että kilpailut olivat naapuritallissa. Ensimmäisen radan jälkeen oli mahdollisuus käydä pyörähtämässä oman tallin maneesissa. Siellä poni sai tutussa ympäristössä ja muita kilpailijoita vaarantamatta päästellä höyryjä oikein vain kunnolla. Kymmenkunta kierrosta laukkaa uralla kumpaankin suuntaan sai tamman pään yllättävän hyvin tuulettumaan. Spurttihetken jälkeen oltiin valmiita palaamaan kisapaikalle ja osallistumaan toisen luokan kilpailuverryttelyyn.

Nyt olikin allani jo aivan toinen poni. Hallittua ravia ja laukkaa, tasaisia ja pehmeitä hyppyjä. Fiilis lähteä toiselle radalle oli aivan erilainen! 80 cm radan Winnie hyppäsikin puhtaasti ja siististi. Minulle oli hirmu tärkeää, että niin tuomari kuin yleisökin näki meistä ratsukkona myös tämän puolen; onnistuin korjaamaan virheitä ja pystyimme suorittamaan siistin ja puhtaan radan. Ensimmäisen radan perusteella olisin itsekin pyöritellyt silmiäni tällaiselle hallitsemattomalle ratsukolle.

Nyt jäi epävarmuuden ja jännityksen sijaan päälimmäiseksi voittajafiilis. Minä sisukas poniratsastaja onnistuin vaikeuksista huolimatta! Näistä kisoista minä vein voiton kuskin ja ponin taistelussa. Samaisella apinan raivolla seuraaviin kisoihinkin!

Videoinnista, kuvaamisesta ja henkisestä tuesta kiitos kuuluu Moonalle ja Maijulle. :)