Aivan pian ollaan taas joulukuussa ja on aika fiilistellä joulun saapumista päivittäin täällä blogissa! Jo perinteeksi muodostunut blogin joulukalenteri tarjoaa tänäkin vuonna monipuolista luettavaa ja katseltavaa jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti. Joulupostauksia joutuu odottelemaan vielä muutaman päivän, mutta nyt on mahdollisuus vielä vaikuttaa joulukalenterin sisältöön!
Muutamat lukijat ovatkin jo esittäneet toiveitaan joulukalenterin luukkujen sisällöstä aivan omatoimisesti ja toiveita olenkin pyrkinyt toteuttamaan runsaasti. Nyt olisi vielä viimeiset hetket päästä esittämään toiveensa, jotta joulukuussa blogista voisi löytyä mahdollisimman monia lukijoita kiinnostavaa sisältöä! Lämmittääkö sydäntäsi kauniit kuvat, varusteurheilu, asiapitoiset postaukset tai vaikkapa jonkinlaiset haasteet? Mitä et missään nimessä haluaisi joulukalenterissa nähdä?
Postausehdotusten lisäksi nyt on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Onko jokin asia jäänyt mietityttämään tai haluaisitko oppia tuntemaan paremmin blogissa esiintyviä hevosia tai minua bloggaajana? Kysy rohkeasti, vastaan kaikkiin kysymyksiin joulukuun aikana!
maanantai 28. marraskuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Eipä nyt liity postaukseen sen kummemmin, mutta pakko sanoa että olet kuvassa ihan todella kaunis! Poni tietysti myös :D
VastaaPoistaNo voi että, kiitos paljon :D olipas kiva saada tällaista palautetta, kun niin paljon kuulee ulkonäön arvostelusta netissä.. :)
PoistaErilaiset asiapostaukset ja jouluiset kuvapostaukset ovat ihania!😍 Ja teidän pitää Moonan kansaa leipoa uudestaan piparitallit ja kuvata se joulukalenteriin!😂 Ja olis myös kiva kuulla sun ja lukijoiden suhteesta jotain. Esim. missä olet tavannut heitä, mitkä tapaamiset ovat jääneet mieleen ja niin😅
VastaaPoistaKiitos vinkeistä! :) kuvia on ainakin tulossa runsaasti ja muutama asiapitoisempikin luukku on valmiina. Katsotaan jos saataisiin kehiteltyä ponipiparitalliin jotain uutta twistiä, ettei tule aivan viimevuoden kopiota kaikkine kommelluksineen.. :D
PoistaPostaukset joista itsekkin voi oppia jotain! Esimerkiksi tallille life hacks, tai jotain sun kokemia ahaa elämyksiä. Tai esimerkiksi miten itse talutat hevosen tarhaan, joka on turhankin energinen. Tilanteita ja vinkkejä niihin :) vaikka et ole ammattilainen, kokeneilta voi ottaa hyvin vinkkejä ja soveltaa omaan elämään. Aina omall tallilla ammatti-ihmiset eivät huomaa sanoa kaikkea, sillä se voi olla heille itsestäänselvää. Minulle on kuitenkin jopa 8 vuotta ratsastusurastani olleet kentän väistämissäännöt epäselvät, sillä ensimmäisellä tallillani niitä ei opetettu. Luin kuitenkin jostain esitteestä niistä, ja opin ne vahingossa! Asiapitoisille postauksille iiiiiiso peukku!
VastaaPoista