Hidastamalla eteenpäinpyrkimystä

Winnie liikkuu pääsääntöisesti ihan kivasti omalla moottorilla. Se ei ole erityisen eteenpäinpotkittava malli, mutta apuihin reagoiminen on toisinaan hieman hitaan puoleista. Poni myös tukeutuu ratsastajaansa paljon, mikäli se vain sille sallitaan; jos et käske eteenpäin, en varmasti myöskään mene.

Valmennuksissa ollaan pyritty jättämään Winnietä yhä enemmän ja enemmän yksin. Ratsastajalle tuo turvallisuuden tunnetta tuupata ponia ahkerasti eteenpäin ja "ratsastaa joka askel", mutta kuskille ei tässä tilanteessa jää enää mahdollisuutta "vain istua". Olemme pyrkineet valmentajan kanssa vahvistamaan ponin liikkeiden ylläpitämistä ja sen itsenäisyyttä. Pidemmän aikavälin tavoitteena on saada Winnie toiminaan pienemmillä ja vähemmillä avuilla niin, että avun saatuaan se jatkaa halutussa temmossa ja suunnassa, kunnes uusi apu kumoaa edellisen.

Yksi suuri askel edistymisessä on ollut apujen yksinkertaistaminen, kuten edellisessäkin valmennuspostauksessa kirjoitin. Jalka ja käsi ei voi vaikuttaa yhtä aikaa, koska et voi samanaikaisesti painaa kaasua ja jarruttaa. Sen sijaan liikettä hidastamalla siihen onkin mahdollista saada enemmän energiaa, minkä sain kokea tämän viikon valmennuksessa aivan ensimmäistä kertaa.

Ajatus kuulosti hyvin ristiriitaiselta, kun se minulle ensimmäisen kerran esitettiin. Miksi hidastaisin jo ennestään hidasta hevosta? Vieläkään en aivan ymmärrä miksi ja miten homma toimi, mutta se toden totta toimi! Winnie oli käynnissä hieman hidas pohkeelle, mutta liikkui kuitenkin itse eteenpäin. Kun lähdin hidastamaan tätä hidasta käyntiä entisestään, tuli käynnistä rytmikkäämpää ja ponin askeleet venyivät pidemmiksi. Ohjastuntuma tasoittui ja tamma käveli takajaloiltaan kohti kuolainta. Liian nopeaksi päästessään askeleesta tuli taas lyhyempää ja kipittävää, eikä etujalat ojentuneet enää yhtä pitkälle eteen.

Käyntiä hidastaessa pääsin tuntemaan jokaisen askeleen ja pystyin istumaan satulassa sen sijaan, että olisin joka toisella askeleella ratsasanut pohkeella eteenpäin ja samassa jännittänyt istuntaani. Nyt sain olla jalalla ja istunnallani aivan hiljaa ja ainoastaan säädellä jarrulla ponin vauhtia. Hyvästä käynnistä lähdettiin tekemään siirtymisiä raviin, jossa haettiin taas hidasta tahtia ja tasaista eteenpäinpyrkimystä. Hitaaksi vaadittaessa poni pyrki jo itse liikkumaan enemmän eteen ja pohkeen sulkiessa kiinni kylkeen se reagoikin apuun nopeasti. Tästä hitaasta, mutta aktiivisesta käynnistä saatiin tehtyä tähän mennessä ehdottomasti parhaita siirtymisiä raviin!

Ravissa jatkettiin samalla ajatuksella. Heti siirtymisen jälkeen ratsastettiin muutama askel reippaammin eteenpäin, mutta sen jälkeen hidastettiinkin pehmeästi ja tasaisesti. Painostamatta poni ryhtyi tarjoamaan yhä lyhyempää ravia ja teki siitä tasaisia siirtymisiä takaisin käyntiin.

Pian otettiin mukaan laukkaa, jossa tehtiin suurta kahdeksikkoa. Lyhyet sivut reippaasti eteen, lävistäjällä lyhentäen ja tehden mahdollisimman lyhyestä laukasta siirtyminen raviin. Hidas ravi, hallittu uusi laukka. Tämä oli tehtävänä jo selkeästi vaikeampi, mutta sain aikaiseksi muutamia oikeasti hyviä siirtymisiä suuntaan jos toiseenkin!

Laukkahommien jälkeen rutistettiin vielä viimeiset keskittymiset ja tsempit ratsastaen jälleen hidasta ravia ja hidastaen siitä entisestään pehmeisiin pysähdyksiin niin, että hevosen jalat oli mahdollista ratsastaa pysähdykseen omille paikoilleen. Ensimmäisillä kerroilla poni seisoi levällään kuin Jokisen eväät, mutta lopulta palaset loksahtelivat kohdilleen ja saatiin hirmu hyviä pysähdyksiä tasajaloin!

Tämä tunti oli täynnä oivalluksia ja ponikin tuntui paremmalta ratsastaa kuin pitkiin aikoihin! Treenimotivaatio on nyt korkealla, kunpa oppiminen voisikin olla aina näin nopeaa ja mielenkiintoista!

Suomen pilkkopimeä talvi yllätti kuvauskaluston totaalisesti, mutta kyllähän näistä nyt onneksi hevosen erottaa.. :)