sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Miniponi Vaurion valmennuksessa

Tiistaina oli jälleen Ville Vaurion kouluvalmennuksen vuoro. Olen käynyt vuoden alusta saakka valmennuksissa kuukausittain MiniWinniellä ja ollaan ehdottomasti hyödytty molemmat näistä valmennuksista. Villen valmennuksissa olen käynyt jo pidempään, aikoinaan aloitin Winnien kanssa ja jatkoin myöhemmin Harrilla.

Erityisen onnellinen olen ollut siitä, että Villellä on ollut aina jotain annettavaa minulle, oli ratsuni sitten millainen tahansa. Hirmu usein olen saanut eri valmentajilla jonkinmoista väheksyntää, kun ratsastan poneilla. Teetetään helppoja tehtäviä, ei keskitytä ihan hirmuisesti korjaamiseen vaan valmennuspari saa enemmän huomiota treenatessaan vaikkapa piruetteja tai vaihtoja tai hypätessään metrin ratoja. Villen valmennuksissa olen kuitenkin aina saanut laadukasta opetusta ja vaatimustaso on ollut juuri sopivan korkea suhteutettuna niin ratsastajaan kuin ratsuunkin.



Vaikka edellisestä valmennuksesta oli taas kulunut kuukausi, muisti Ville ponin haasteet edellisessä valmennuksessa. Koska ongelmat tulivat viimeksi esille vasemmassa kierroksessa, aloitettiinkin työskentely tällä kertaa oikeassa. Tämä strategia selkeästi toimi ja poni oli hurjasti parempi kuin edellisellä kerralla! Kuolaintuntuman vastustelu oli paljon vähäisempää ja Winnie tuntui pitkiä pätkiä kevyeltä ja aktiiviselta ratsastaa. Vasenpaan kierrokseen vaihdettaessa poni säilyi edelleen mukavana ratsastaa.

Aloiteltiin valmennusta tarkistelemalla ravissa hevosten aktiivisuutta ja ratsastajien istuntaa. Ympyrältä siirryttiin ratsastamaan uralle, jonne tehtiin käyntisiirtymiset pitkien sivujen keskelle. Siirtymisillä haettiin hevosten takajalkoja alle ja nopeutta reagointikykyyn. Ensimmäisillä kerroilla sain pyytää Winnietä eteen isoilla avuilla ja raipalla huomauttaen. Muutaman kierroksen ja toiston jälkeen riitti hieman pienemmät avut ja lopulta ajatus raviin siirtymisestä ja reipas maiskautus riitti saamaan tamman ryhdikkäästi raviin.



Siirtymisten jälkeen jäätiin pääty-ympyrälle työstämään laukkaa. Poni laukkasi melko kivasti eteen eikä jäkittänyt niskastaan kuin hetkellisesti. Winnien kanssa on toiminut hyvin eteenpäinratsastus, kun poni tulee raskaaksi edestä ja kieltäytyy liikkumasta rentona peräänannossa. Kun takajalat saadaan töihin, tulee lopulta etuosakin kevyeksi ja liike tulee paremmin koko selän läpi.

Ympyrällä ajateltiin hevosta keinulautana; kun paino on edessä, nousee takaosa ylös. Päinvastoin myös takaosan laskeutuessa syvemmälle hevosen alle, nousee etuosa ylämäkeen. Laukasta tehtiin siirtymisiä raviin ajatuksena säilyttää eteenpäinpyrkimys. Toistojen kautta poni säilytti muotonsa siirtymisissä paremmin ja jatkoi laukan jälkeen reipasta työskentelyravia. Ravista puolestaan tehtiin laukkatyöskentelyn jälkeen siirtymisiä käyntiin samalla ajatuksella.



Hengähdystauon jälkeen seuraava pähkinä purtavaksi oli pohkeenväistöt pituushalkaisijalta uralle. Poni on aina astunut hyvin jaloillaan ristiin, mutta väistöissä se on mielellään venynyt pitkäksi ja pois peräänannosta. Ollaan tehty paljon töitä väistöjen suhteen ja vähitellen poni on ryhtynyt kantamaan itseään paremmin väistöissäkin. Oikealta vasemmalle väistettäessä MiniWinnie teki päteviä pohkeenväistöjä tasaisessa tahdissa ja muodossa. Vasemmalta oikealle väistöt olikin haastavampia, mutta saatiin ihan kivoja pätkiä kuitenkin aikaiseksi. Oikealle väistöt tosin eivät tuntuneet aivan yhtä sujuvilta ja vaivattomilta, mutta kehitystä vaikkapa kuukauden takaiseen on kyllä selkeästi tapahtunut.


Loppupalaute oli tällä kertaa oikein positiivista. Poni oli paljon paremman oloinen kuin viimeksi, rennompi, letkeämpi ja yhteistyöhaluisempi. Se työskenteli paremmin takaosallaan, kevyempänä edestä. Reippautta ja herkkyyttä saisi olla vielä enemmän, vasenta kylkeä saisi notkistaa vielä.

Itse saisin keskittyä pitämään leukani ylhäällä, se kun tahtoo ponilla ratsastaessa valua jatkuvasti alas. Istunta saisi olla vielä eleettömämpää etenkin laukassa, mutta ponin satulan kanssa ei pysty ihmeitä tekemään. Koulupenkki olisi pop! Kunhan poni saadaan liikkumaan vielä paremmin omalla moottorilla ja pienemmistä avuista eteen, voi satulassa keskittyä istumaan vähäeleisemmin. Toki istuntaan ja vähäeleiseen ratsastukseen täytyy keskittyä jatkuvasti, myös silloin kun ratsastus on vaikeaa.


6 kommenttia

  1. Vaurio vaikuttaa kyllä hyvältä ja mukavalta valmentajalta, täytyykin katsella, miten ja missä hänen valmennuksiinsa pääsisi mukaan! Todella kivasti tehty video, kiva kun on kommenttitelstejä mukana. Kivasti poni menee, hyvä tahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut Villee valmentajana kyllä enemmän kuin tyytyväinen, voi ehdottomasti suositella :) valmennuksista saa varmasti aina jotain irti, vaikkei pääsisi edes käymään säännöllisesti ja tulemaan tutuksi valmentajalle.

      Poista
  2. Essii! Valmennuksiin ehdottomasti jotain muuta päälle kuin toppi! Tosi epäsiistiä... Kauluspaita tai edes normi t-paita valmennuksiin, paita housuihin ja edes vähän kireämpi ihonmyötäinen paita helpottaa valmentajaa näkemään istunnan. Itsenäisesti saa sitten ratsastaa vaikka kokonaan ilman paitaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voi sietää kovin ihonmyötäisiä paitoja, minkä vuoksi en sellaisia kovin montaa omistakkaan. Kauluspaitojakaan mulla ei taida edes olla.. Toki on tullut valmentajaa kunnioitettua siistimällä hevonen ja käärimällä pintelit, mutta enpä ole tullut ajatelleeksi paitaa sen suuremmin. Tähän saakka olenkin valmennuksissa melkein käynyt pitkähihaisissa kun on ollut viileemmät kelit.. :) En tiedä liikuttaako mun pukeutuminen valmentajaa ollenkaan, mutta kaipa sitä pitäisi jotain ihan ratsastukseen tarkoitettua paitoja käydä hankkimassa.

      Poista
    2. Mulla tuli heti ensimmäisillä kerroilla kun ratsastin mun nykyisen valmentajan silmän alla vähän lämpimimmillä keleillä, että kotona oman kotivalmentajan tunneilla ja itsenäisesti saa vielä käyttää toppia jos on pakko, mutta ei koskaan jos on yhtään "spesiaalimpi" tilanne. Enpäs oo sen jälkeen mennyt edes oman valmentajan silmien alle toppi tai löysä paita päällä :D

      Poista
    3. Mua ei ole kukaan koskaan sivistänyt tai ojentanut asian tiimoilta, niin autuaan tietämättömänä olen ratsastellut :D

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat