Lisää asiaa ruokinnasta // Ruokintaluennon antia, osa 2

Viime kuussa osallistuin Suomen Ratsutarvikkeen ja St. Hippolytin ruokintaluennolle, jonka pohjalta kirjoittelinkin ensimmäisen postauksen koskien lähinnä hevosen perusruokintaa. Yli kahden tunnin luennolla ehdittiin ruokinnassa jo hieman pintaa syvemmälle ja käsittelemään esimerkiksi hevosen lihavuuskuntoa, laiduntamista ja myös vanhenevan hevosen ruokintaa.

Hevosen ruuansulatusjärjestelmästä

Hevosen ruokinnan ymmärtäminen lähtee hevosen ruuansulatusjärjestelmän ymmärtämisestä. Se toimii hyvin eri tavalla kuin ihmisen, minkä vuoksi ruokintaan täytyykin kiinnittää erityistä huomiota. Yksi merkittävä ero ihmisen ja hevosen ruuansulatusjärjestelmässä on vatsalaukku. Ihmisen vatsalaukun tilavuus on noin 5 litraa, kun taas hevosen vatsalaukku on vain reilu tuplasti isompi, keskimäärin 12 litraa. Kun keskiverto ihminen painaa alle viidesosan hevosen painosta, voidaan todeta hevosen vatsalaukun olevan eläimen kokoon nähden melkoisen pieni.

Kun hevosen vatsalaukku täyttyy yli puolilleen, alkaa ruokaa siirtyä ruuansulatusjärjestelmässä eteenpäin. Tämän vuoksi esimerkiksi suuret väkirehuannokset voivat muodostua ongelmaksi; kun hevonen saa suuren määrän nopeasti syötävää rehua, rehu ei ehdi viipyä vatsalaukussa riittävän kauan. Kun sulamista ei ole ehtinyt tapahtua vatsalaukussa tarpeeksi, ei kaikki ravintoaineet ehdi imeytyä rehusta. Rehun tulisi viipyä vatsassa 45 minuuttia ennen sen siirtymistä eteenpäin.

Vatsalaukun toimintaan liittyy vatsahapot, joita hevonen tuottaa 5-10 litraa jokaista sataa kiloa kohden. Keskiverto 500 kiloinen hevonen voi siis tuottaa vuorokaudessa jopa 50 litraa vatsahappoa! Koska hevoselle olisi luontaista laiduntaa lähes vuorokauden ympäri, ei vatsahapon tuottaminen pysähdy laisinkaan. Tämä muodostuu ongelmaksi, kun hevosia ruokitaan liian harvoin tai liian vähäisellä määrällä korsirehua, jolloin vatsalaukku pääsee tyhjenemään kokonaan ruokintakertojen välissä. Syövyttävä vatsahappo saa tyhjässä vatsassa aikaan helposti vatsahaavoja. Suuren vatsahapon erityksen vuoksi hevosen olisi hyvä saada syödä noin tunnin ajan ennen liikutusta, jotta vatsahapot eivät liikutuksessa vahingoita herkkää vatsalaukkua.

Ihanteellisinta hevoselle olisi saada heinää enintään neljän tunnin välein. Neljän tunnin ruokintaväleillä hevosen vatsa ei ehdi tyhjentyä täysin, eivätkä vatsahapot pääse vahingoittamaan vatsalaukkua. Ruokintaväleijä voidaan pidentää esimerkiksi slowfeeding- verkolla tai suuremmilla heinäannoksilla. Myös heinän laatu vaikuttaa sen syömisen nopeuteen; kortisempi heinä on hitaampaa pureskella ja se sisältää usein enemmän kuitua ja vähemmän sokeria, minkä vuoksi sitä voidaan myös syöttää suurempia määriä.

Laiduntamisesta

Vaikka laiduntamisen voisi ajatella olevan hevoselle ihanteellista ja luonnonmukaista, ei laiduntaminen kuitenkaan sovi jokaiselle hevoselle. Kun suunnitellaan hevosen laskemista laitumelle, tulee huomioida yksilöllisesti niin hevosen kuin itse laitumenkin ominaisuudet.

Laiduntaminen on riski erityisesti kaviokuumeherkille, metabolisesta oireyhtymästä kärsiville sekä lihaville hevosille. Laidunheinä sisältää usein paljonkin sokeria, mikä koituu ongelmaksi edellä mainittuihin riskiryhmiin kuuluvilla hevosilla. Hevonen voi ehtiä syödä jo muutamassa tunnissa koko päivän energiatarpeensa sokeripitoisesta heinästä, jolloin pitkiä aikoja tai jopa vuorokauden ympäri laiduntavat hevoset pääsevät lihomaan huomattavasti. Lihominen taas altistaa metaboliselle oireyhtymälle, joka on jokseenkin verrattavissa ihmisten diabetekseen. Metabolisesta kärsivä hevonen taas on entistä herkempi kaviokuumeelle.

Laitumissa on paljon eroja niiden tarjoaman energian suhteen, mutta myös yksittäisessä laitumessa on merkittäviä eroja kesän mittaan. Viljellyllä laitumella on luonnonlaidunta vähemmän variaatiota kasvilajeissa ja myös usein enemmän sokereita ja sen myötä energiaa. Luonnonlaitumella taas tilanne on päinvastainen. Niin viljellyn kuin luonnonlaitumenkin ravintoarvot muuttuvat kevään edetessä kesäksi ja edelleen syksyksi.

Alkukeväästä ruohon ollessa lyhyttä se sisältää hyvin paljon sokeria ja vain vähän kuitua. Pienestäkin määrästä lyhyttä heinää hevonen saa suuria määriä energiaa, kun kasvit yhteyttävät ahkerasti ja tuottavat sokeria. Eniten sokeria muodostuu keskipäivän aikaan, mikä onkin hevosen kannalta huonoin aika laiduntaa. Kevään edetessä kesäksi heinä kasvaa pituutta, jolloin kuidun määrä nousee ja sokerin määrä suhteessa kasvin kokoon vähenee. Samassa kun kuidun määrä kasvaa, heinän syöminen hidastuu sen vaatiessa enemmän pureskelua. Syksyllä heinän ollessa pisimmillään voivat hevoset tarvita jopa lisäruokintaa laitumelle, koska hyvin kuitupitoisesta ja hitaasti syötävästä heinästä ei ehdi saada riittävästi energiaa päivän tarpeisiin.

Mikäli hevonen kuuluu riskiryhmiin, tulee laiduntamista ensinäkin harkita ja vähintäänkin suunnitella ja ajoittaa niin, että hevosen on mahdollista laiduntaa turvallisesti. Kaikki laitumelle pääsevät hevoset tulisi totuttaa laidunheinään vaiheittain niin, että ruokintamuutos tapahtuu riittävän hitaasti. Kun hevonen syö pelkkää laidunheinää, tulee huolehtia sen tarvittavien mineraalien ja vitamiinien sekä veden saannista.

Vanhan hevosen ruokinnasta

Harrin käännyttyä eläkeikään on alkanut erityisesti vanhojen hevosten ruokinta kiinnostaa. Vanhaksi tai vanhenevaksi hevoseksi luokitellaan 15-20 vuotiaat ja sitä vanhemmat hevoset. Iän myötä hevosen vastustuskyky heikkenee, hampaat huononevat sekä aineenvaihdunta hidastuu. Heinä ja muut rehut saisi sisältää enää mahdollisimman vähän sokeria ja hieman enemmän proteiinia, noin 12-16 % kuiva-aineesta. Mikäli sokeria on ruuassa liikaa ja proteiinia liian vähän, pääsee hevonen lihomaan ja tiputtamaan lihaksiaan, mitkä yhdessä vaikuttavat merkittävästi hevosen yleiskuntoon.

Mikäli hevosen hampaat menevät kovin huonoon kuntoon, voi heinän pureskeleminen olla liian työlästä. Tällöin energiansaanti pelkällä heinällä ei ole riittävää ja hevosen ruokintaan tuleekin lisätä heinää korvaavaa helpommin syötävää rehua, kuten sinimailasta.

Perusruokinnan lisäksi vanhuuden tuomia vaivoja, kuten niveolngelmia tai jäykkyyttä voidaan helpottaa vaivoihin tarkoitetuilla lisärehuilla.