keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tartu kiinni harjaan, lennä kanssani tähtiin

Luonnollinen hevosmiestaito on jo pienestä pitäen kiehtonut minua - en voinut kuvitella mitään hienompaa, kuin laukata pellolla hevosella ilman varusteita. Siihen vaadittaisiin jotain enemmän kuin taito ratsastaa ja pysyä hevosen kyydissä. Se edellyttäisi luottamusta, jonkinlaista sidettä hevosen ja ratsastajan välillä.


Olen aikoinaan totuttanut muutaman ponin kaulanarulla työskentelyyn; entisen vuokraponini Pojun ja Winnien useampi vuosi sitten, kun se oli ratsastettavanani viimeistä kevättä ennen myyntiä. Winnien jälkeen kuvioihin tuli Harri, jonka kanssa kuoppasin heti alkuun haaveet varusteettomasta ratsastuksesta. Tuo hevonen kun kiikutti minua kyydissään pitkin kenttää kuin märkää rättiä, vaikka päässä olisi ollut kanget.

Vähitellen pääsin jyvälle Harrin sielunelämästä ja sen tavasta toimia. Opin vaikuttamaan siihen kevyesti, mutta samalla vahvasti ja päättäväisesti. Riimulla ratsastaessa kannatti kuitenkin pitää tiukasti harjasta kiinni ja toivoa parasta. Kun Harri viime syksynä sairaslomaili pidempään sädemädän vuoksi, tuli hevosen kanssa tehtyä ensimmäistä kertaa intensiivisesti kevyempiä maastakäsinjuttuja ja luottamusharjoituksia. Yhä useammin eksyin ruunan selkään pelkän riimun kanssa, eikä enää ollut edes tarvetta roikkua kynsin hampain kiinni harjassa.





Kun Harri sai jäädä varhaiseläkkeelle, halusin asettaa meille tavoitteen, joka ei liity kilpailemiseen ja suorittamiseen vaan luottamussuhteeseen ja kumppanuuteen. Halusin haastaa itseni ja myös Harrin ja pyrkiä siihen, että kesään mennessä ruuna on ratsastettavissa pelkällä kaulanarulla. Väittäisin, että ollaan kevään aikana molemmat nautittu näistä rennoista treeneistä, joissa keskitytään onnistumisiin.

Viikonloppuna Maiju toivoi saavansa kuvata jotain puuhasteluani Harrin kanssa. Hartsa sai päähänsä superhienon ja tyylikkään riimunsa ja selkään satulan. Käytiin alkuun apuja läpi, testailtiin ohjausta ja jarrua. Kaikki toimi kuten pitikin, aivan kuten on toiminut jo muutaman viikon. Verryttelyn jälkeen Harri sai luopua riimustaan.






Kyllä hymyilytti, kun lopulta tallin pihassa tulin alas tuon rakkaan ruunan selästä. Tälle ollaan tehty pohjaa lähes kolme vuotta ja nyt onnistumisen tunne on valtava, kun tuo toisinaan kuuma ja reaktiivinenkin hevonen päättää tehdä yhteistyötä pelkän kaulanarun kanssa. Laukasta hevonen pysähtyy lähes tasajaloin äänimerkistä ja pienestä paineesta.

Tämä on tuhannesti parempaa kuin kilpaileminen tai valmentautuminen. Olen ikionnellinen, että Harrista paljastuu vanhuuden päivillään vielä tällaisia uusia puolia - aivan kuin pääsisin taas hieman lähemmäs tuon ruunan sydäntä.







Kuvista jälleen iso kiitos Maijulle!

12 kommenttia

  1. Todella upeaa ja kaunista, onnea!

    VastaaPoista
  2. Miten upeaa menoa! Suuret onnittelut sulle hyvästä työstä Harrin kanssa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. :) Toki on paljon vielä tehtävää ja treenattavaa, mutta yksi iso askel tämäkin jo :)

      Poista
  3. Kuvat on niin kauniita, ja kyllä sä pääset lähelle Harrin sydäntä, teistä tulee täydelliset, ellette ole jo ♥ Suloinen Harri kyllä on, ja sinä olet hyvä ratsastaja :) Menoanne täytyy kyllä kunnioittaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Lämmitti mieltä :)

      Poista
  4. Ihana postaus ja niin tyytyväisen näköinen Harri (ratsastajasta puhumattakaan)! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa varmasti meillä molemmilla, hauskempaa kuin vähään aikaan! :)

      Poista
  5. Tää ois meillä issikan kanssa tavotteena myöskin... etenemistä hankaloittaa sellainen pikku ongelma kun ei ole kenttää... täytyy siis vaan yrittää opetella ilman ympäröiviä aitoja ruohotupsujen keskellä... :) ihanasti näyttää Harri menevän, vähän olen sulle kyllä kade... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä treeneihin, pidä huoli että treenaaminen on kuitenkin turvallista! :) Itse opetin Harrin aivan ensimmäisenä pysähtymään merkistä naksuttimella. Nyt hevonen pysähtyy laukasta, kun vedän narusta ja sanon seis. Pysähtymisestä hevonen saa aina palkkion, jotta varmasti jaksaa aina motivoitua pysähtymään.
      Kun ympärillä ei ole mitään aitoja, on parasta pitää hevosella varmistuksena edes riimu ohjineen päässä, kuten näissä tämänkin postauksen ensimmäisissä kuvissa.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat