torstai 25. helmikuuta 2016

Harri matkalla Horse Fairiin & lippuarvonta

Näin on näppylät. Ensimmäistä kertaa Helsinki Horse Fair messuilla vieraillessani vuonna 2012 en olisi kuuna päivänä voinut aavistaa, että seuraavan kerran osallistuisin messuille yhdessä hevosen kanssa. Seurapiirimies Harri pakataan reilun viikon kuluttua traileriin ja lähdemme viikonlopuksi Helsingin Messukeskukseen, jossa esiinnymme sekä lauantaina että sunnuntaina Just Dressagen ja Playsson.netin viihteellisessä Just Dressage Knock-out esityksessä.

Huikeaa saada tuon vanhan herran kanssa vielä yksi näin hieno tilaisuus tehdä uusia muistoja ja fiilistellä yhdessä rennosti. Esitys on leikkimielinen kaksintaistelu kouluhevosten ja suloistakin suloisempien ponien kanssa, joten ihmeisiin ei Harrin tarvitse yltää varhaiseläkepäivillään. Kunhan näyttää hyvältä, kuten Harri aina. :)


Fiiliksiä vuodelta 2012 samalta areenalta, jolla pian itse pitäisi ratsastaa.
Helsinki Horse Fair on nyt ensimmäistä kertaa kolmipäiväinen messutapahtuma, joka on 4.-6.3.2016. Just Dressage Knock-out ratsastetaan lauantaina klo 10.30 ja sunnuntaina klo 10.45 messujen Horze-areenalla. Mukana on Papinojan Ponitallin pörröiset ponit sekä muunmuassa Petra lusitanonsa Ufanon kanssa.

Osallistun messuille paitsi esiintyjänä, myös bloggajana. Pyörin siis messuilla sekä lauantaina että sunnuntaina ja mielelläni moikkaan blogin lukijoita, joten rohkeasti vetäisemään hihasta jos törmätään!


Bloggaajana sain arvottavaksi kaksi lippua Helsinki Horse Fair messuille. Yhden lipun arvo on 18 euroa ja se oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn yhtenä messupäivänä. Lipulla pääsee myös Golf, Fillari, Kunto, OutdoorExpo, Ball Sports ja Kuva&Kamera- messuille. Osallistuaksesi arvontaan liity blogin lukijaksi ja kommentoi tähän postaukseen sekä nimesi että toimiva sähköpostiosoite, tai vaihtoehtoisesti tykkää blogin facebook-sivusta ja kommentoi arvontatilapäivitykseen.

Kaksi erillistä lippua arvotaan lauantaina 27.2.2016 ja voittajille ilmoitetaan sähköpostilla. Mikäli voittaja ei vastaa sähköpostiin maanantaihin mennessä, arvotaan lippu uudestaan.

26 kommenttia

  1. Osallistun arvontaan.
    Oon lukijana ja tykkään blogin facebook-sivusta.
    Ida-Maria Eskelinen
    cheer_girl-@Hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Anni Jauhiainen
    anni.jauhiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Vilma Mäkinen
    waiib@windowslive.com

    VastaaPoista
  4. Ollut lukijana jo kauan :) olisi kiva päästä taas messuille!
    Milla S.
    eyrhas@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Rebekka jousmäki
    jousmaki.rebekka@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Katariina Ketola
    KATA_ketola@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Sirkku S
    sirkku.riitala@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Olen lukija, tykkään fb-sivusta. :)
    Aliina Halme
    merkuuriusponi@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Matilda Tuominen
    matildatuominen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Lukijana, fb-sivun tykkääjänä, instragram-tilin seuraajana ja mitä näitä nyt on :D
    Viivi Santala
    viivi.santala@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Oon koko viikonlopun siellä töissä, nähdään siis siellä ;)!

    VastaaPoista
  12. Petra Sandberg
    peta.98@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Susanna Järäinen
    susanna-2@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Ida malmberg
    pupumursu@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Inka Isomaa
    inkaisomaa22@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Emma Korvenala
    emmakorvenala@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Emmi Salminen
    Emmiska01@gmail.com
    -Emmi

    VastaaPoista
  18. Elli Hagström
    elli.hagstrom123@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Voi vitsi, pitääpä yrittää bongata teidät! :)
    Henna Kerkelä
    henke@hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Osallistun arvontaan :)
    Maria Haapalehto
    marsu.haap@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Emmi L. / kennelemmetfox@gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat