lauantai 4. huhtikuuta 2015

Istuntakurssi | 2. päivä

Pääsiäisen istuntakurssi jatkui perjantaina täydellä teholla. Tällä kertaa jatkettiin pysähdysten hiomista ja tehtiin lisäksi paljon siirtymisiä ja hieman erilaisia istuntaharjoituksia kuin ensimmäisellä tunnilla. Tällä kertaa työskenneltiin myös paljon laukassa, kun ensimmäinen tunti käytettiin käynti- ja ravityöskentelyyn.




Itsenäisen raviverryttelyn jälkeen lähdettiin heti kunnolla töihin ja ratsastamaan muutaman askeleen käyntisiirtymisiä maneesin jokaiselle sivulle. Olin tehtävävalinnasta oikein iloinen, sillä juurikin käynti ja käyntisiirtymiset ovat olleet meille Harrin kanssa haasteellisia. Minun on ollut hurjan vaikea saada Harria rennoksi ja kävelemään ilman kiirehtimistä ja rikkomista raville. Nyt Hartsa sai kuitenkin tehtävästä kiinni ja jaksoi keskittyäkin, niin saatiin varsin onnistuneita siirtymisiä ja käyntipätkiä!

Siirtymisten jälkeen jäätiin taas pääty-ympyrälle tekemään erilaisia istuntaharjoituksia. Tässä kohtaa ymmärsin, mitä opettaja oli tunnin alussa tarkoittanut kommentillaan "Saa nähdä miten pahasti tuo sun hevonen tänään pärähtää", kun tehtävänä oli pyörittää kättä ympäri hevosen ravatessa. Harrihan on tosiaan tottunut siihen, ettei selässä heiluta yhtään ylimääräistä. Niinpä tuo hevonen näkikin parhaaksi poistua paikalta ja mieluiten kuuhun saakka, kun ryhdyin huitomaan käsilläni. Aloiteltiin Harrin kanssa tehtävää vähän kevennetymmin pyörittelemällä vain hartioita ja tekemällä pienempiä liikkeitä kädellä. Kun vaihdettiin suuntaa, pystyin jo osallistumaan kaikkiin harjoituksiin kuiten muutkin ratsukot, kun Harri oli ehtinyt päästä suurimmasta järkytyksestään ohi.



Istuntaharjoitusten jälkeen työstettiin laukkaa ympyrällä ja ryhdyttiin tekemään laukasta siirtymisiä raviin. Tästä tehtävästä suoriuduttiin mallikelpoisesti, kun ollaan aikaisemminkin treenattu samaa tehtävää valmennuksissa. Pian siirryttiinkin taas vielä astetta vaikeampaan tehtävään, kun laukka piti nostaa käynnistä pelkällä istunnalla, ohjat vain ulkokädessä. Yllättäen Harri teki oikein siistejä nostoja, kunhan vain jaksoi malttaa rauhoittua. Muutamien ensimmäisten nostojen jälkeen Harri kilahti liian lähelle laukkaavista muista kurssihevosista, eikä olisi halunnut hidastaa laukasta ollenkaan raviin. Pitkän aikaa jouduin ratsastamaan molemmat ohjat kädessä ja työstämään laukkaa ympyröillä, jotta sain Harrin avuille. Pitkän sivun alussa se kyllä nosti laukan, mutta yhdellä kädellä ja istunnalla sitä ei ollut mitenkään mahdollista saada siististi siirtymään raviin ja siitä pian käyntiin. Vähitellen Hartsa kuitenkin taas rauhoittui ja saatiin lopuksi muutamat onnistuneet nostot ja siirtymiset.

Viimeisenä tehtävänä tällä tunnilla tehtiin viisikaarista kiemurauraa ravissa tehden pysähdykset tasajaloin aina pituushalkaisijan kohdalle. Tehtävän aikana tehtiin siis neljä pysähdystä kaarien väliin. Tässä pääsin soveltamaan edellisellä tunnilla opittua teoriaa hevosen pysäyttämisestä ja Harri toimikin oikein hienosti! Oma valmentajammekin kysyi tänään kouluvalmennuksessa, että mitä taikoja istuntakurssilla on oikein tehty, kun pysähdyksistä on tullut huomattavasti parempia ihan yhdessä yössä.




Tunnin lopuksi Harri liikkui hurjan kivasti ja sai siitä myös kehuja kurssiopettajalta. Ratsastin hevosta lopuksi vielä hetken kevyessä ravissa ennen kuin annoin sen venyttää pidemmälle kaulalle ja hölkkäillä. Erittäin hyvä fiilis jäi taas tästäkin tunnista!
Kuvista ja videoinnista tällä kertaa iso kiitos Moonalle!


2 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat