Laukkatehtävässä Harri oikoi mielellään kulmat tai asettui liikaa ulospäin, mutta saatiin aikaiseksi myös oikeasti hyviä käännöksiä, joissa hevonen käytännössä lähes pysähtyi laukassa ja pyöri takaosansa ympäri. Yllättäen tämä tehtävä oli helpompi oikeaan kierrokseen, joka on Harrille aina ollut heikompi suunta.
Valmennukseen en tällä kertaa saanut kuvaajaa mukaan, mutta treenailtiin samoja tehtäviä itsenäisesti myöhemmin kentällä, kun Moona pääsi paikalle kameran kanssa. Harri suoritti valmennuksessa tehtävät hieman paremmin ja ratsastin myös itse tehokkaammin, kun sain jatkuvasti palautetta valmentajalta. Pystyin kuitenkin ratsastamaan myös ihan siedettäviä pätkiä itsenäisesti, vaikka tehtävät hirmu vaikeita olivatkin, kun ollaan vielä todella vähän treenattu sulkuväistöjä ja piruettilaukkaa.
Tänään Harri pääsi kirmailemaan maneesiin vapaana ja huomiseksi keksitään vielä jotain puuhaa ennen kuin Hartsa saa muutaman päivän vappuvapaan. :) Huomenna kiipeän myös ensimmäistä kertaa uuden pikkuruisen tuttavuuden selkään, saa nähdä joskohan blogin puolella joskus kuullaan vähän enemmän ponijuttuja... ;)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.