Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Maanantaina oli vielä istuntakurssin viimeinen ratsastustunti. Tunti sitoi kasaan kurssin aikaisemmat tunnit ja teorian, kun hiottiin vielä uudestaan aikaisemmin tehtyjä tehtäviä ja tehtiin myös vähän uutta.
Raviverryttelyn jälkeen jäätiin työstämään samaa viisikaarista kiemurauraa kuin edellisellä tunnilla, mutta pysähdysten sijaan ratsastettiin siirtymiset käyntiin muutaman askeleen ajaksi. Tämä oli tehtävästä vaikeampi versio ainakin minulle ja Harrille, koska Harri on selkeästi helpompi pysäyttää tasajaloin, kuin saada siirtymään sulavasti rentoon käyntiin. Harri mieluusti joko pysähtyy tai jää käynnin ja ravin sekaiseen hiihtoaskellajiin. Koko vartalon puolipidätteillä ja istunnalla siirtymiseen ratsastamisen myötä saatiin kuitenkin oikein onnistuneita siirtymisiä ja yllättävän rentoakin käyntiä.
Yksi suurimmista kurssilla oppimistani asioista olikin ajatus puolipidätteestä. Kun oivalsin puolipidätteen tulevan keskivartalon lihaksista, on pidätteet alkaneet mennä Harrille myös perille paljon paremmin. Olen ratsastanut pidätteitä aivan liikaa ohjalla; ohjasta nyppimällä Harri kuitenkin vain jännittyy ja muuttuu helposti raskaaksi edestä.
Ensimmäisen tehtävän jälkeen saimmekin toivoa tunnille tehtävää ja päädyimme tekemään toivomiani pohkeenväistöjä. Vielä vuosi sitten pohkeenväistöt olivat aivan katastrofaalisia minun suorittaminani, mutta valmennusten myötä ollaan saatu väistöt sujumaan ihan kivasti. Nyt oli mukava saada tueksi vielä ohjeet väistöjen ratsastamiseen etenkin istunnan kautta - tehtäväksi saimmekin ratsastaa pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle käyttäen mahdollisimman vähän ohjaa ja pohjetta. Harri toimikin yllättävän hyvin pelkillä painoavuilla. Paino siirrettiin väistön puolelle ja ylävartalo sekä lantio sai inasen kääntyä väistön suuntaan. Pelkästään tämä riitti saamaan Harrin astumaan ristiin aivan oikein ja suorana rungostaan! Väistön jyrkkyyttä ja käynnin/ravin tahtia taas sai säädeltyä pohkeella.
Väistötehtävään lisättiin Pääty-ympyrät laukassa ja myöhemmin siirryttiin laukkapainoitteiseen tehtävään jättämällä väistöt pitkiltä sivuilta pois ja jatkaen ratsastusta ilman jalustimia. Tässä vaiheessa kuvaaja ehti maneesille, joten video - ja kuvamateriaalia on vain tästä tehtävästä eteenpäin.
Laukassa keskityttiin takaosasta kumpuavaan laukkaan, jota istutaan jäntevänä ja aktiivisesti, mutta kuitenkin hiljaa. Pitkän sivun raviosuuden jälkeen nostettiin laukka istunnalla ylämäkeen ja laukattiin kahdesta kolmeen kierrosta pääty-ympyrällä taivuttaen välillä voimakkaastikin ympyrän sisälle. Koska Harri lähti ennakoimaan tehtäviä ja painui hetkittäin raskaaksi, tehtiin meidän kohdallamme siirtymisiä vaihtelevissa kohdissa tehtävää. Saatoin ravata ylimääräisen ympyrän ja nostaa laukan vasta puolessavälissä pääty-ympyrää. Näin Harrista tuli taas kuuliaisempi ja helpompi ratsastaa.
Kokonaisuudessaan kurssista jäi hurjan hyvä mieli ja paljon hyviä vinkkejä ylipäätään istunnalla ratsastamiseen, mutta myös Harrin ratsastamiseen. Toivon, että pystyn jatkossakin kiinnittämään enemmän huomiota istuntaani ja sen myötä ratsastamaan entistä paremmin ja vähäeleisemmin.
Kuvista ja videoinnista kiitos Moonalle!
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Istuntakurssi | 3. päivä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Olen kokenut tässä viimeisen vuoden aikana oikean hevosten ruokinnan tietoähkyn. Olen imenyt tietoa hevosten ruokinnasta kuin sieni ja pyrki...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Hienoa menoa, ihana huppari, ja ihana Harrin hymy! :)
VastaaPoistaVoi kiitos! Harrin valloittava ja "kaunis" hymy on saanut paljon ihailua kyllä. ;)
PoistaKuka tämän istuntakurssin piti? :)
VastaaPoistaPäivi Kinnunen :)
PoistaTosi kivat ja kattavat postaukset tästä koko kurssista. Sai itsellekkin vähän vinkkejä omaan ratsastukseen. Kiitos!
VastaaPoistaHei kiitos palautteesta, kiva kuulla! :) Toivoinkin, että pystyisin välittämään edes osan oppimastani tekstiksi ja eteenpäin lukijoille. :)
PoistaVähän hölmö kysymys, mutta miksi sulla on aina pohkeet irti Harrin kyljistä? Onko siihen joku syy? :D
VastaaPoistaMulla jää pohkeet helposti irti, kun venytän jalkaa liikaa suorana alas. Istuntakurssilla istuntaani korjattiinkin juuri tämän asian suhteen viemällä polvea hieman enemmän koukkuun, jolloin saan myös alapohkeen kunnolla kiinni.
Poista