Suunnattiin ensin Aksun luo, koska oltiin liikkeellä niin aikaisin, että ulkona oli vielä hämärää. Ajatuksena oli hypätä Aksun kanssa, joten pimeydellä ei ollut kuvien tai videoiden kannalta väliä, koska oltaisiin joka tapauksessa maneesissa.
En ollut varannut maneesia itselleni, joten en voinut vallata koko maneesia käyttööni ja rakentaa sinne kymmenen esteen rataa. Pohdittiin Nennan kanssa jotain teknistä tehtävää, jonka pystyisi toteuttamaan muutamalla esteellä; jos maneesiin tulisi muitakin ratsukoita, ei pari estettä olisi kuitenkaan pahasti tiellä. Nenna ehdotti kolmikaarisella hypättävää kääntämistehtävää, mikä soveltui paremmin kuin hyvin meidän haasteisiin Aksun kanssa. Kääntäminen kun on joskus vähän haastavaa, etenkin tiukemmat kaarteet ja niiden myötä laukan vaihtaminen esteen päällä.
Kasattiin siis maneesin pituushalkaisijalle kolme estettä, joista kaksi sai aluksi jäädä maapuomeiksi. Puuhasteltiin oikeastaan koko aika saman tehtävän parissa; aloitettiin puomitehtävällä käynnissä, jatkettiin ravissa ja laukassa ja lopuksi vielä hypättiin pienempinä ja vähän isompina esteinä.
Lopuksi ravailin vielä hetken ympyrällä, kun Aksu oli niin hyvän tuntuinen. Se myötäsi niskastaan ja oli mukavan rento. Pikkuhiljaa poni alkaa tuntua siltä, että sen kanssa voisi olla ihan kiva treenata välillä vähän kouluakin!
Onnistuneen treenin jälkeen hoidettiin poni pois ja tarhaansa ja suunnattiin Nennan Sintti-ponin kanssa metsäkävelylle. Tuosta reissusta voi lukea enemmän Nennan omasta blogista, kunhan hän vain ehtii postailla. :)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.