sunnuntai 10. elokuuta 2014

Täällä taas!

Onpas ollut pitkään hiljaista, en ole ikuisuuteen ehtinyt päivittelemään tänne blogin puolelle. Muutama viikko meni ahkerasti lomaillessa ja työtkin alkoivat taas ja kaiken lisäksi olen kärsinyt kamalasta materiaalipulasta kuvien ja videoiden suhteen, joten eipä ole tullut päiviteltyä pikaisia kuulumispostauksia ilman kuvamateriaalia. Harri oli pari viikkoa kevyemmällä ja sai vähän "kesälomailla", vaikkei nyt laitumelle päässytkään. Käytiin pitkillä taluttelulenkeillä ja hölläiltiin ilman satulaa. Nyt ollaan taas palailtu arkeen ja suunnitelmallisempaan treeniin.


Aksulla olen edelleen jatkanut hyppäämistä noin kerran viikossa. Viime viikolla loikittiin ilman satulaa pientä kavalettia, mutta tällä viikolla hypättiinkin taas jo ihan kunnolla. Treenattiin suhteutettuja linjoja suorilla ja vinoilla lähestymisillä ja Aksu oli hurjan taitava! Poni mennä puksutti eteenpäin ja suoritti esteen toisensa jälkeen turhia kyselemättä. Hypyt tuntui helpoilta ja sujuvilta, minkä takia vasta jälkeenpäin kuvia katsoessa esteiden korkeuskin alkoi vasta kauhistuttaa. Eivätpä kyllä näyttäneet ja tuntuneet noin isoilta hypätessä! Aksulla kyllä innostusta ja kapasiteettia riittää, mutta tarkoitus ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa mitään korkeutta vielä hypätä. Kunhan nyt kerättäisiin vielä kokemusta ja rutiinia esteillä ja kartutettaisiin ponille hyppykuntoa. :)














Tiistaina onkin vuorossa taas pitkästä aikaa Matti Eklundin estevalmennus Aksun kanssa ja kuun lopussa päästään vihdoin Harrin kanssa Ville Vaurion koululvamennukseen. Tästä se treenaaminen taas lähtee, ihana päästä välillä suorittamaan ja korjaamaan omia virheitä pelkän hölläilyn ja ratsastelun sijaan!



























































4 kommenttia

  1. Siis teit mitä :D Luinko mää oikeesti oikein, että hyppäsit ilman satulaa, kaheli :D Ja mä kun mee edes sitä laukkapuomia ponilla satulalla :D T: velliperse ponin omistaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein luit, täytyy ens kerralla koittaa saada joku kuvaamaan todisteita. ;D Sulla on harhaluuloja omasta ponistas, se on oikeesti hurjan fiksu!

      Poista
  2. Joku päivä mä vielä yllätän kaikki ja menen laukkapuomin(satulalla) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tapahtumasta ei sitte riitä todisteeksi pelkkä kirjoitus vihossa. ;))

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat