maanantai 18. elokuuta 2014

Hyppykoikkaloikkapäivä


Olen tuskaillut netin kanssa koko viimeisimmä viikon - edellistä videotakin yritin ladata viisi päivää ennen kuin onnistuin saamaan sen tänne blogiin asti. Tämän takia postaukset onkin jääneet viipymään...









Viime tiistaina piti olla Matti Eklundin estevalmennus Aksulla, mutta valmentaja olikin unohtanut meidät ihan kokonaan. Päädyttiin siis lopulta hyppelemään ihan itseksemme. Meidän onneksi mukana oli kaveri, jonka oli tarkoitus kuvata valmennusta. Kaveri hypytti meitä ja kuvasikin siinä samalla, niin ei jääty ilman kuviakaan. Hypättiin suhteutettua kavalettilinjaa, yksittäistä vesimatto-okseria ja kahta pystyä. Aksu oli vähän viimekertaista hitaampi ratsastaa, mutta hypyt onnistui kuitenkin kivasti, vaikkei poni edennytkään ihan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa.

Lopuksi käytiin pikaisesti katsastamassa minikokoiset "maastoesteet" lähipusikosta ja ylitettiinkin pari hassua keppiä. Aikoinaan kun vuokrasin samalla suunnalla toista ponia, oli maastoesteet vielä paremmassa kunnossa. Nyt suurin osa oli jo lahonnut ja mennyt ihan palasiksi.. Pitäisi käydä vähän ehostamassa pölkkyjä, että päästäisiin joskus hyppelemään kunnolla! Kaikista siisteintä olisi, jos päästäisiin joskus lähtemään ihan trailerin kanssa hyppäämään oikeita pieniä maastoesteitä. :)

Huomenna onkin uusi yritys valmennuksen suhteen, toivotaan että valmentaja saapuu tällä kertaa paikalle B)

















































































Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat