perjantai 4. heinäkuuta 2014

Onnistunut treeni!

Kuten aina, ratsastus sujuu parhaiten juuri silloin kun kukaan ei ole näkemässä ja itsekin on alunperin suunnitellut ratsastavansa vain vähäsen ja rennosti. Torstai oli taas tuollainen päivä! Kävin aamulla sallilla, josta suuntasin suoraan tallille Hartsaa liikuttamaan. En jaksanut edes vaihtaa vaatteita, vaan ratsastelin hullun liukkaissa treenitrikoissa ja lenkkareissa.

Verkkailin ihan kuten normaalistikin; Ensin käynti kuntoon, ravissa pidemmällä ohjalla suoria ja kaarevia uria ja laukkaa samanmoisesti. Laukka pyöri uskomattoman kivasti ja oli rauhallista ja kuitenkin aktiivista - tästä lähtikin idea työstää laukkaa tällä kertaa vähän enemmän.

Harvoin suunnittelen sen suuremmin tehtäviä jokaiselle ratsastuskerralle, lähinnä päätän päivän ja fiiliksen mukaan, treenaanko esimerkiksi väistöjä, avoja vai siirtymisiä. Tällä kertaa päädyin kuitenkin työstämään ihan kunnon tehtävää, jossa oli myös jokin järki! Jossain kirjassa törmäsin tähän tehtäväkuvioon, jota lähdin vähän jalostamaan eteenpäin. Olin kovin tyytyväinen itseeni ja johdonmukaiseen tehtävän suunnitteluuni, joten haluankin jakaa tuon hurjan kivan tehtävän kanssanne. Kokeilkaapahan itsekin ja soveltakaa joiltain osin jos siltä tuntuu. :)

Pointtinahan tässä tehtävässä on kulmien ratsastus, suoristaminen ja suoraan kulkeminen ilman aidan tukea. Alkuperäisessä kirjan tehtävässä työskennellään koko ajan samaan suuntaan, mutta itse päädyin ratsastamaan niin, että käännösten suunta vaihtuu kentän molemmissa päissä.

Käynnissä ratsastin kulmiin etuosankäännöksiä. Siis suorana kulmaan, kokoaminen, taivutus ja etuosan käännös 90 astetta takaosan ympäri. Käännöksen jälkeen taas suoristus ja käynnin aktivointi. Pituushalkaisijalla hevonen suorana, käynti aktiivisena ja suora tie toiseen päätyyn. Lisäsin keskelle kenttää pysähdyksen tasajaloin.

Ravissa jatkoin täysin samalla tavalla, mutta jätin tottakai etuosankäännökset pois. Kulmiin kuitenkin edelleen kokoaminen, taivutus ja sisäpohkeen ympäri ratsastus. Pituushalkaisijalle taas suorana ja kiirehtimättä, keskelle pysähdys tasajaloin.

Laukassa sama tehtävä jatkui - edelleen terävät kulmat, eikä epämääräisiä soikioita molempiin päätyihin. Keskelle kenttää pysähdys laukasta ja uusi laukannosto pysähdyksestä niin, että laukka vaihtuu. Vaihtoehtoisesti tähän voi ottaa vaikka ravisiirtymisen ja uuden laukannoston ravin kautta, mikäli pysähdykset laukasta ja laukannostot pysähdyksestä ei vielä onnistu.




Erittäin tyytyväinen ja myös yllättynyt olin laukkatehtävän sujuvuuteen Harrin kanssa; tuo hevonen kääntyi laukassakin hurjan hyvin, säilytti suunnilleen malttinsa ja suoruutensa pituushalkaisijalla ja tosissaan pysähtyi suoraan laukasta. Laukannostoja pysähdyksistä ollaan tehty ennenkin, mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, että laukan vaihtaminen pysähdyksestä onnistui ilman aidan tukeakin!

Joko Harrilla oli selittämättömästi vain todella hyvä päivä, tai se tykästyi uusiin kouluratsastussuojiinsa ja siksi antoi parastaan. ;) Katsokaa nyt näitä, kyllä näillä kelpaa liikkua lennokkaasti!

1 kommentti

  1. Miten se aina onkaan niin, että kun ajattelee että vähän vain hölköttelee tai muuta niin sitten sujuukin hyvin. Ja kun on yleisöä ja on ajatellut oikein kunnolla treenaavansa niin ei vain onnistu. Tuntuu että niin se aina menee.
    Kivalta vaikuttaa tuo tehtävä. Pitääpä itsekin kokeilla ainakin käynnissä ja ravissa. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat