Houston, we have a problem!

Poju, jonka kuva on sanakirjassa "maastovarman ponin" kohdalla, päätti kevään tai jonkin muun mielenhäiriön kunniaksi antaa mulle tänään kunnolla kyytiä. Omistajat olivat hypänneet ruunalla eilen, joten lähdettiin tänään maastoon verkkailemaan kevyesti estetreenin jälkeen. Lähdin reissuun ilman satulaa, kun ponilla ei ole ollut tapana tehdä mitään typerää maastossa. Poju kävi jo alkumatkasta vähän ylikierroksilla, kun se täysin nykyisestä olemuksestaan poiketen säikähteli ties mitä olemattomia mörköjä sen polulla. Poni siis saattoi pysähtyä paikoilleen jalat harallaan ja tuijottaa ruohikkoa jalkojensa juuressa ja sitten kiertää sen pahasti maahan mulkoillen. Ravailtiin ja otettiin muutamat laukkapätkät hallitusti ja käytiin yhden maastopolun päässä ihmettelemässä, kuinka maastoreittimme on mennyt poikki rakennustyömaan vuoksi. Ilmeisesti rakenteilla on taas jokin uusi kauppa Ikean, Bilteman ja muiden jatkoksi.

Takaisin päin tultaessa otin hiekkatiellä vielä yhden laukkapätkän, kun ei oltu vielä varsinaisesti matkalla suoraan tallille päin. Tähän asti Pojulla on tosin voinut ihan huoletta laukata suoraan kotiinkin päin ilman pelkoa ryöstämisestä. Nyt ponin korvien välissä kuitenkin napsahti jotain ja huomasin, ettei pidätteet menneet enää läpi. Vauhti kiihtyi ja poni pinkoi minkä neljästä jalastaan pääsi. Pahis yritti oikaista tallille päin vievälle tielle, mutta sain onneksi ohjattua sen ohi - ties vaikka oltaisiin muuten menty monen kilometrin matka laukassa ihan tallille saakka. Poju ei kuitenkaan hidastanut vaikka suunta ei ollutkaan enää tallille päin, jolloin mulla alkoi loppua toivo ponin pysähtymisestä. Hetken mietin maastoutumista, toisen hetken metsään päin ratsastamisesta mutta lopulta päädyin kääntämään ponin yhden ohjan ympäri niin, että se joutui väkisin hidastamaan ja loikkasi ojan yli/läpi ja vihdoin pysähtyi toiselle puolelle. Tässä vaiheessa istuin suunnilleen poikittain ponin kaulalla, mahdoin olla huvittava näky kun läheisen mäen takaa tuli juuri pariskunta pienen lapsensa kanssa. :D Hetken hengähdettiin molemmat ja käytiin sanallinen keskustelu siitä, ettei tuollaista tehdä. Poju ilmeisesti otti opikseen ja loppumatka tallille käveltiin ihan rauhassa. Jotenkin niin kummallista ja ristiriitaista tuollaisen pyrähdyksen jälkeen!

Saa nähdä miten kovan kolauksen mun maastoiluitsetunto taas sai, tähän asti kun Poju on ollut ainoa poni johon olen pystynyt maastossa kunnolla luottamaan viimesyksyisen jälkeen, kun entinen vuokraponi kiikutti mua kiitolaukassa varmaan kilometrin matkan pitkin juurakkoista metsää tallin pihaan saakka. Noh, ainakin ensi kerralla Pojulla on satula selässä!