Ponin omistaja ehti tehdä poninsa kanssa mielettömän hienon ja raskaan työn, jota sain seurata vierestä monen vuoden ajan etäämmältä, mutta myös läheltä. Tuon ruunan kanssa taisteltiin metabolisen oireyhtymän kanssa, kunnes vihdoin löytyi oikeat keinot taudin kanssa elämiseen. Ponin ratsastettavuuden kanssa on tehty suuret määrät työtä ja viimeisinä parina vuonna sain itse olla mukana auttamassa estekuskin roolissa. Vihdoin myös omistajan tytär pääsi nauttimaan omalla ponilla ratsastamisesta.
Viime kesänä ikivanha haava alkoi kuitenkin taas vaivata. Ponin omistaja vastasikin jo aikaisemmassa postauksessa kyselyyn lopetuksen syystä:
"Aksulla oli jo Suomeen tullessa isohko arpi mahassa, tämän arven se sai joka ikinen kesä potkittua auki kun hätisteli kärpäsiä pois, kärpäset myös omalta osaltaan aina saivat suurennettua haavaa. Tähän kesään asti haava parani aina itsekseen kun syksy koitti. Haava ei haitannut liikutuksia, koska ei jäänyt satulavyön alle ja poni ei tuntunut koskaan kipeältä.
Tänä syksynä haava ei lähtenytkään paranemaan totutulla kaavalla, poni vietti kolme päivää klinikalla, jossa haava saatiin melkein kokonaan ommeltua kiinni. Kotona se kuitenkin aukesi tikeistä huolimatta. Sitä paketoitiin, oltiin karsina levossa, bemeröitiin, laseroitiin, kokeiltiin homeopaattia, syötiin useampi ab-kuuri, mahdolliset ja varmaan mahdottomatkin haavanhoito voiteet kokeiltiin. Viimeisellä viikolla haava alkoi haista ja teki jo pitkälle terveen ihon alle ulottuvan ontelon/paiseen."
Raskas, mutta kunnoitettava päätös päästää hevosystävä pois. Nyt saa huokaista helpotuksen ja kaipuun huokauksen taivaalle, kun ystävällä on kaikki hyvin.
Valtava kiitos viimeisestä kahdesta vuodesta ponille ja ponin perheelle! <3
Voi että, onneksi sillä on nyt kaikki hyvin, eikä sillä ole enää mitään hätää:) Kiitos tästä postauksesta, selvisi asiat Aksun kuolemasta vähän paremmin...
VastaaPoistapollenkirjakarsina.blogspot.fi