tiistai 2. helmikuuta 2016

Maneesimasentelua

Niin se talvi vaan tuli ja meni. Ihanat pakkaspäivät ja puuterilumen peittämät pellot jäi unholaan kertaheitolla, kun kelit menivät plussan puolelle. Vettä on satanut solkenaan ja yöpakkaset ovat jäädyttäneet kentät ja tiet peilijäisiksi. Vaihtoehtoja maneesissa pyörimiselle ei tällä hetkellä oikein ole. Ainoa pieni lohtu on valon määrän lisääntyminen, kun vähitellen kuljetaan kohti kesää ja päivät pitenevät. Kunpa vain taivaskin pysyisi useammin sinisenä, että aurinkokin pääsisi välillä valaisemaan.



Bloggaamisen kannalta maneesissa jumittaminen on ehkä kamalinta ikinä. Harvalla kameralla saa julkaisukelpoisia kuvia, eikä kuvaajaa tule pyydettyä tallireissuille mukaan kuvaamaan pelkkää videomateriaalia. Sitäpaitsi, kuka ylipäätään haluaa lähteä tallille vain kuvaamaan, kun taivaalta sataa vettä, teillä ei pysy pystyssä, kura tunkeutuu sisälle kenkiin ja kostea kylmyys läpäisee sisuskalut...

Winnien omistajan Maijun kanssa pyöritään tallilla ilahduttavan paljon samaan aikaan. Maijusta saa aina niin jalkapallo- kuin maastoiluseuraakin ja innokkaan kaverin esteiden kokoamiseen. Tuo hölmö jopa tarjoutui viikonloppuna tulemaan tallille aamu kahdeksalta kuvaamaan Harrin koulutreenejä ennen yhteistä suunniteltua esteiden hyppelyä!


Harrin varhaiseläke on tuntunut hyvältä päätökseltä. Ruuna tekee tosissaan töitä koulukiemuroiden parissa vain kerran tai kaksi viikossa, mutta on tuntunut sitäkin paremmalta ratsastaa. Toki vanhuus jo näkyy hieman hitaammassa vertymisessä, mutta vertymisen jälkeen Harri liikkuu letkeästi ja tahdissa.   Viikon muina päivinä ruuna saa liikkua monipuolisesti, mutta kevyemmin. Treenataan temppuja, potkitaan palloa, maastoillaan kelien salliessa ja jumppaillaan kevyemmin satulalla tai ilman.

Tällä kertaa puuhailtiin vähän vastalaukkoja, väistöjä ja avo- sekä sulkutaivutuksia. On tuo vaan niin hyvän mielen hevonen! <3






4 kommenttia

  1. Onpas Harri hienona!

    Pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvin menette! Ja maneesissa meno on mälsää! :(
    Oma blogini: kakskorvaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoskiitos! Maneesissa on kurja pyöriä, mutta toisaalta kyllä sitä hallia osaa arvostaakkin näillä keleillä, kun kenttä on peilijäässä ja maastot myös. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat