tiistai 1. heinäkuuta 2014

Puhtoinen satuponi ja liikehtivä ruuna

Tajusin vasta ihan vähän aikaa sitten, että Ebystä ei ole pitkään aikaan päätynyt mitään materiaalia blogin puolelle. Tuota kouluruunaa olen kuitenkin edelleen liikutellut yleensä yhdestä useampaan kertaan viikossa välillä maastoillen ja välillä ihan koulua tuupaten. Otin itseäni niskasta kiinni viikonloppuna ja raahasin videokameran mukaan kentälle, jotta saisin edes jotain materiaalia tänne bloginkin puolelle. Taitaa olla ensimmäiset pätkät liikkuvaa kuvaa Ebenistä! Eipä nyt kovin kummoisia pätkiä, mutta jotain kuitenkin.



Ebyn liikutuksen jälkeen oli Harrin vuoro joutua käsittelyyn. Liikkumisen osalta Harri sai lähes vapaapäivän, vaikka tuo hevonen olisi varmasti valinnut rankemmankin treenin, jos olisi saanut valita treenin ja tulevan toimituksen väliltä.. Hartsahan joutui kylpyyn!

Ennen kylpyä
Nyt on ollut pitkään kamalan kylmät ilmat, joten Harri on saanut kerätä päivä päivältä paksumpaa likakerrosta karvaansa ilman, että olen voinut tehdä asialle yhtään mitään. Joka kerta minua on ollut tallilla vastassa aina vain ruskeampi ja ruskeampi hevonen. Mikäli nämä kelit olisivat vielä jatkuneet, olisi Harri ollut kesän loppuun mennessä varmaan rautias tai vähintäänkin lehmänkirjava.

Kylvyn jälkeen
Vihdoin tuli kuitenkin yksi lämpimämpi päivä, jonka käytin tottakai heti hyödyksi. Harri joutui pesupaikalle ja kunnolla saippuoitavaksi, mistä tuo hevonen ei kyllä nauttinut laisinkaan. Hienosta kouluhevosesta tulee säälittävä ruipelo rotta, kun se kastuu ja tärisee surkeana vesisuihkun alla. Hartsa kuitenkin tsemppasi ja suoriutui kylvystä ja palkkioksi se pääsikin pitkäksi aikaa pellolle rouskuttelemaan ruohoa ja kuivattelemaan samalla aurinkoon. Lopuksi käytiin tekemässä vielä vartin kävelyreissu tallialueen ympäri, ettei koko päivä sentään mennyt aivan seisoskeluksi. 

Kyllä tuosta lopulta kovin puhdas tulikin, ero viimeisimpiin ratsastuskuviin on aika huima!







2 kommenttia

  1. Hohtava satuhevonen Harri. <3
    Mä niiiiiin nauroin tolle viimeselle kuvalle! :D

    VastaaPoista
  2. Oho sehän on jo ihan hevosen värinen ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat