torstai 28. marraskuuta 2013

Pikkupäivitys

Pahoittelen melkein parin viikon hiljaisuutta - ei vain ole ollut mitään kirjoitettavaa ja lisäksi ei ole ollut edes energiaa notkua koneella. Olen vain napsinut särkylääkkeitä ja tuskaillut kotona, kun en pysty tekemään mitään enkä pääse edes tallille. Muutaman kerran olen päässyt ihan hetkeksi rapsuttelemaan tai harjaamaan Harria, mutta oma kuntokaan ei ole ketsänyt kuin lyhyitä vierailuita tallilla. Vasta nyt alan vähitellen olla siinä kunnossa, että jaksan liikkuakin kevyesti. Käsi on edelleen kipeä ja käyttökiellossa ja iltaisin nouseva lämpö viestii liiasta rasituksesta, mutta vähitellen ollaan kuitenkin menossa parempaan päin. :) Ensi viikolla saanen fysioterapiassa kuulla, koska ja miten saan alkaa taas rasittaa ja käyttää kättä. Ratsastamaan tuskin on kuitenkaan vielä pitkään aikaan mitään asiaa. :( Kaipaan nyt jo niin kovasti päästä edes istumaan hevosen selkään!

Lauantaina olen vihdoin pääsemässä taas tallille, kun kaverini lupasi tulla avuksi Harrin kanssa. Pystyn siis vähän harjailemaan ja taluttamaan, mutta kaverin on hyvä olla varmistamassa ja auttamassa varmuuden vuoksi. Silloin on siis vihdoin vuorossa taas kuviakin!

Lauantaina julkaistaan myös tämän vuoden joulukalenteri ja sen ensimmäinen luukku aukeaa! Nyt on vielä hyvää aikaa toivoa sisältöä joulukalenteriin, täytän toiveita parhaani mukaan. :)

9 kommenttia

  1. Toivekuva postauksia lisää
    Videopostaus päivästä Harrin kanssa
    Juttelu videopostaus missä vain juttelet ja kerrot kuulumisia.
    Lyhytelokuva (!!)
    Postaus jossa kerrot entisistä vuokrahevosistasi vielä tarkemmin.
    Plus olisi kiva saada taas niitä "Essin poniblogin kuuluisia varusteirheilu-postauksia." ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhytelokuviin otetaan ideoita vastaan, näitä ei ole näkynyt lähinnä ideoiden puutteen vuoksi ;)

      Poista
  2. Joku tämmönen PITKÄ tunnelmavideo, jossa vois olla winnie ja muitakin heppoja. Olis joku jännittävä musiikki jne. :) voishan sii.ä olla joku "juonikin"

    VastaaPoista
  3. Winniestä ja pojusta vielä jotku postaukset:)

    VastaaPoista
  4. tee julitasta postaus teidän alku- ja loppuaijoista? :)

    VastaaPoista
  5. Voisinko kopioida bannerisi? Teen blogiini Blogit Top 5 -postauksen ja haluaisin sinun blogisi yhdeksi viidestä. Kun olen saanut postauksen valmiiksi voin toki laittaa linkin postaukseen ja poistan bannerin koneeltani. Olisi kiva jos saisin sun bannerin tuohon postaukseen.:)

    Linkki blogiin: http://ponyliffe.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat