Hurjan monet ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta kirjoittaa nykyään blogia, se on jossain määrin verrattavissa päiväkirjan kirjoittamiseen. "Vanhoista hyvistä ajoista" tämä päiväkirjamainen kirjoittaminen vain eroaa siinä, että tekstejä voikin lukea kuka tahansa. Minun lapsuuden päiväkirjani oli suljettu kolmella lukolla ja kettingillä ja lisäksi vielä piilotettu hyvin visusti.

Pienestä lähdettiin liikkeelle; blogilla oli kymmenkunta lukijaa, jotka koostui tutuista tallikavereista. Oli suunnilleen selvillä, kuka blogia lukee. Vähitellen lukijamäärä kuitenkin kasvoi ja jossain vaiheessa blogi jäikin vain Essin poniblogiksi kaverin kiinnostuksen lopahdettua.

Minulle se "pointti" bloggaamisessa on saada kirjoittaa ratsastuspäiväkirjaa, julkaista ja jakaa kuvia sekä tarjota siinä sivussa mukavaa luettavaa ja katseltavaa muille samanhenkisille ihmisille. On mukavaa lukea kommentteja ja saada palautetta, olla jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa blogin lukijoiden kanssa. Vuorovaikutuksellisuus tässä päiväkirjan pitämisessä ei kuitenkaan aina ole positiivista, vaan yleisenä oletuksena tuntuu olevan, että julkista blogia pitämällä lupautuu arvosteltavaksi. Joissain tapauksissa vuorovaikutuksellisuus taas puuttuu kokonaan ja sitä joutuu vain yksipuolisesti arvostelun kohteeksi. Blogeja lukiessa tuntuu, että aivan tavallisista ratsastajista kuoriutuukin yhtäkkiä GP- tason ratsastajia ja valmentajia, joilla on elämää tärkeämpää kommentoitavaa toisen ratsastuksesta tai istunnasta. Loppujen lopuksi olen saanut kuitenkin hyvin vähän negatiivista palautetta blogiini ja olenkin osannut suhtautua siihen huumorilla. Se ajattelutapa kuitenkin kummastuttaa, että on yleisesti sallittua purkaa omaa pahaa oloaan kommentoimalla anonyyminä aivan asiattomia juttuja. "Nettikiusaaminen" ei mielestäni ole yhtään sen vähäpätöisempi asia kuin koulukiusaaminenkaan.
Tässä bloggaamisessa parasta onkin kirjoittaa itseäni kiinnostavista asioista ihmisille, joita jutut myös kiinnostavat. Saan jakaa kuvia ja videoita ja myöhemmin seurata kehitystäni niitä selaamalla - vihossa samanlainen ei ihan onnistuisi. Säännöllinen kirjoittaminen tukee myös kirjoitustaitoa.
Bloggaaminen jatkukoon siis niin kauan kuin siitä on enemmän iloa kuin harmia! Mitä mieltä te lukijat olette bloggaamisesta, onko teillä omia blogeja? Kirjoitatteko avoimesti koko elämästänne vai esimerkiksi vain harrastuksesta?
Omassa blogissani, johon joku oli onnistunut murtautumaan, päivittämään ikävästi ja sopimattomia yms. kirjoitin vain hevosharrastuksestani. Ei siis huoneen esittely videoita tms. Juuri kyseisen spämmääjän takia jouduin poistamaan blogini. Sen nimi oli Satumaan Kartalla. Lukijoita oli 167 kun poisyin blogin, jota olin ehtinyt pitää 2 vuotta. Nyt aloitin uuden blogin mutta valitettavasti en sen nimeä kerro, (kyseisen tapauksen takia), jos jotakuta oikeasti elämäni kiinnostaa niin eiköhän melko pienellä vaivalla löydy.
VastaaPoistaTosi hyvä postaus! Pidin ite blogia lähinnä hoitsustani ja ratsastuksista, mutta lopetin kun en kehannu pyytää omistajalta lupaa hoitsun kuvien laittamiseen ja siitä kertomiseen blogissa ja kun pelkäsin että joku tallilla löytää blogini:)
VastaaPoistaMulla on blogi ollu ehkä vuoden ajan, mut jossain vaiheessa otin itteeni niskasta kiinni ja poistin kaiken sen sisällön. Alotin koko jutun alusta ja pyrin nostamaan blogin tasoa koko ajan. Kerron suhteellisen avoimesti omasta elämästä, mut en kerro tarkkaa asuinpaikkaa, koko nimee, tai juurikaan mitään taustoja. Blogissa selkeesti pääroolia vetää hepat ja valokuvaus, mut kerron samalla myös vähän muustakin elämästä.
VastaaPoistaIte oon aina tykänny positiivisella vireellä kirjotetuista blogeista, niinkun vaikka tää sun blogis ja pyrin ite samaan :) On kauheeta lukee semmosta blogia, jossa koko ajan haukutaan ja valitetaan. En myöskään mun blogissa ikinä ees kehtais syyttää esim. hevosta siitä, etten ite osaa :) Siks tykkään myös tästä sun blogista tosi paljon, kerrot rehellisesti mikä meni pieleen ja mikä onnistuu :) Sun ratsastusta ja kehitystä on tosi kiva seurata :)
Aivan mainio teksti! Sait hyvin kirjoitettua kaiken keskeisen ja nyt oikein tajusikin, että monella muullakin on nämä kaikki samat ongelmat bloginsa kanssa!
VastaaPoistaItselläni on blogi, jonka kirjoittamisen aloitin vähän päälle vuosi sitten. Blogilla oli vain kymmenisen lukijaa myös - tuttuja kaikki. Pikku hiljaa blogin alkoi löytää tallin toiset ratsastajat ja vähitellen vuoden myötä blogiin on nyt tullut 45 lukijaa, toki hyvin pieni sinun blogin lukijamäärään verrattuna, mutta näin ratsastuskoulun oppilalle tuo on jo jonkin verran, jos otetaan huomioon blogin "laatu" ja oma osaaminen. Nyt kun on alkanut ratsastuksenkin kannalta kehittymään, on alkanut tulla yhä enemmän negatiivisia kommentteja, kaikki viat on jo omassa tiedossani ja tideostan niistä postauksissakin, mutta siltikin pitää tulla valittamaan pienimmistäkin vioista. Monia kertoja olen meinannut lopettaa blogin kirjoittamisen, mutta aina olen jatkanut, koska kommentteja tulee myös niin monilta muilta, jotka taas kommentoi rohkaisevasti ja piristävästi. Itse vältän omien henkilökohtaisien tietojen jakamista, esim joku joskus kysyi fb profiilikuvaa toivekuvien joukossta, en todellakaan aio sellaista laittaa, itse haluan pitää facebookin aivan omanani ja jaan siellä vain niille, jotka oikeasti tunnen, omia tietojani.
Pakko tähän loppuun vielä laittaa, että joskus kauan sitten, katsoin youtubevideoita ja sattumalta tuli vastaan tuo video sinusta ja Julitasta, sen videon kautta eksin tänne blogiinkin ja vasta nyt tässä lähiaikoina olen tajunnut, kuinka kiva sun blogi onkaan! Tykkään sun kirjoitustyylista paljon ja samaistun sun teksteihin, esim tähän! Kiva että sun blogiin ei ole tullut mitään valittamista, koska täällä ei kyllä olekaan mitään syytä valittamiselle tai ilkeille kommenteille!
Tää oli hyvä postaus! Mulla on blogi jossa kirjottelen pääasiassa tuosta samaisesta Bellmanista.. hehheh. :D
VastaaPoista