Se taitaa olla ihan luonnonlaki, että ratsastus sujuu aina parhaiten juuri silloin, kun ei ole ketään näkemässä ja dokumentoimassa. Torstaina Harri oli aivan mielettömän hyvä ratsastaa, en ole ikinä kokenut tuollaista tunnetta yhdenkään hevosen selässä koko kymmenvuotisen ratsastushistoriani aikana. Tuntui, että hallitsin lähes jokaista hevosen lihasta ja se reagoi kun pyysin. Harri oli herkkä, kevyt, aktiivinen ja vaan niin mielettömän hyvä!
Tänään kun Liina tuli kentän laidalle kameroiden kanssa, ei torstaisesta fiiliksestä ollut enää tietoakaan. Harri oli aika vahva edestä ja tuntui juoksevan ohjaa vasten. En lopultakaan saanut hevosta kovin rennoksi niin, että olisi ollut mitään järkeä lähteä työstämään juttuja enempää tai tekemään mitään temppuja. Suht tasaisena Hartsa kuitenkin liikkui ja kevenikin kädelle pätkittäin. Yllättävän hyviä kuvia ja videopätkiä Liina sai kuitenkin kuvattua, olin aivan ihmeissäni! Harri näytti paljon paremmalta kuin tuntui.
Löysin videokamerastani aivan ihanan hidastustoiminnon, jota Liina pääsikin testailemaan ihan urakalla. Alla oleva video ei ole mikään editoimisen taidonnäyte, mutta jotenkin tykkään siitä kovasti! Odotan ihan innolla, että pääsen itse kuvaamaan tuolla toiminnolla ja testailemaan muutamia kikkoja.. :)
lauantai 9. marraskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
mikä tän hidastustoiminnon nimi on? tiedätkö löytyykö esimerkiksi canon eos 600D:stä? harri on kyllä komea heppa, ja osaat ratsastaa tosi hyvi! (:
VastaaPoistaSe taitaa olla siis ihan nimellä "slow motion", mutta ei oo järkkärissä vaan ihan videokamerassa. Omassa Nikonissa on kyllä videokuvaustoiminto, mutta siinä ei ole mitään eri säätöjä, uskaltaisin väittää ettei muissakaan järkkäreissä siis... Videokamera on Sony ja siinä on sitten enempi säätömahdollisuuksia. :)
Poistamistä tuo sun kypärä on, mitä maksoi? :)
VastaaPoistaOstin kypärän "käytettynä", käytännössä siis vain sovitettuna ja pieneksi todettuna. Uutenahan nuo maksaa 500-600 euroa, itse maksoin vain satasen.
PoistaAivan mielettömän ihana video. :)) Ihan karvat pystyssä tuota katsoin. C:
VastaaPoista