Sunnuntaina kävin tallilla vasta myöhemmin illalla. Mieli ei tehnyt yhtään vääntää ja kääntää koulua kentällä, joten lähdettiin Harrin kanssa maastolenkille joen varteen. Koska Harri harppoi menemään niin reippaasti ja pitkin askelein, tuntui lenkki jäävän vähän lyhyeksi. Hiekkatietä kun ei ole aivan loputtomasti, vaan joidenkin kilometrien jälkeen se vaihtuu pururadaksi, jolle ei tietenkään ole hevosen kanssa mitään asiaa.
Hetken mielijohteesta jatkettiinkin hiekkatieltä asutusalueelle päin ja käytiin moikkaamassa mummiani. Komea valkoinen ruuna oli ilmeisesti iloinen yllätys mummin ikkunan takana. :) Harri keräsi matkalla paljon muitakin ihailijoita, joihin se tavalleen uskollisena suhtautui hurjan fiksusti. Pienet tytöt kävivät silittelemässä pehmoista turpaa ja hipelöimässä ihanan pitkää ja kiharaista harjaa.
Noin tunnin kestäneen lenkin aikana aurinko alkoi laskea ja takaisin tallille päin kuljettaessa olinkin jo aivan syväjäässä. Kaipa sitä seuraavaksi saa alkaa kaivaa toppavaatteita taas esiin kaapeista.. Syksy on kuitenkin kylmästä ilmasta huolimatta ihanaa aikaa kun on kuitenkin vielä suhteellisen pitkään valoisaa ja luonto on niin mielettömän kaunis! Täälläkin päin Suomea alkaa vihdoin näkyä kunnolla väriä puissa. Miten on muualla, vieläkö tarkenee ratsastella huppareissa?
Nuori tamma lähti viime viikolla lomailemaan, mutta tilalle tuli vaihdossa lainahevonen, johon olen aikeissa tutustua jo tänään maastakäsin. Myöhemmin on tarkoitus kiivetä tämänkin sankarin selkään. Tämä kaveri onkin jo melkein ponikokoinen, vaikka rotu onkin minulle aivan väärä. ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Ootan jännityksellä tätä uutta kaveria!! :3
VastaaPoistavoi kuulostaapa siellä lämpimältä!! :D täällä lapissa ei ole enään puhettakkaan että ilman toppavaatteita tarkkee :D
VastaaPoista