Tuntuuhan se vähän turhauttavalta, kun ei osaa istua hevosen selässä ollenkaan. Mitään temppuja on turha edes kuvitella tekevänsä ratsain, kun se pelkkä penkissä oikein päin pysyminen tuottaa niin julmetun suurta päänvaivaa. Kun oikein pinnistän ja kokoan kaiken keskittymiseni istumiseen, onnistun ehkä hetken verran. Loppun aikaa suorittaminen muistuttaakin varmaan enemmän sambaa.
Onhan se vähän hankalaa istua isommassa liikkeessä, kun on ratsastanut pienillä ja tasaisilla poneilla niin kauan kuin vain jaksaa muistaa. Nyt kuitenkin pystyn istumaan alas ehkä jopa yhden ympyrän verran, tai no, ainakin puolikkaan. Ehkä jouluun mennessä pystyn ravaamaan oikeaoppisesti jo kentän ympäri? ;)
Tänään sain taas raahattua kaverin kentän laidalle kameran kanssa, joten sain todistusaineistoa istumisharjoituksista. Toki kaverin paikallaolo myös vähän tsemppasi yrittämään tosissaan, vaikka eipä siitä silti mitään tullut. Kovin turhauttavaa on huomata kuvista jälkeenpäin, ettei hevonen näyttänytkään yhtään niin hyvältä kuin tuntui. Harri saisi olla vielä puolet lyhyempi niin edestä kuin takaakin; selässä tuntuu siltä, kuin hevosen kaula olisi rullalla kaksin kerroin ohjien runsaan lyhentämisen myötä, mutta todellisuudessa ruuna juokseekin puolipitkin ohjin.
Ei tehty tänään oikeastaan mitään fiksua, kunhan pyörittiin siellä täällä ympyröillä siinä samalla, kun opettelin istumista. Harjoitukset jatkukoon taas ensi viikolla...
Kuvista hurjan suuri kiitos Liinalle!
Tiedossani oli jo kuukausi sitten, että puuhastelu nuoren tamman kanssa saattaa loppua lyhyeen minusta riippumattomista syistä. Näin on nyt luultavasti käymässä, joten saan jälleen kerran aloittaa alusta vuokraponin etsinnän. Harrin vuokraamista jatkan muutaman kerran viikossa, mutta aikaa ja energiaa olisi myös toiselle kaviokkaalle. Olisiko sinulla tai tiedätkö jonkun tutun, jolla olisi tarjota isohkoa ponia vuokralle Turun seudulla? Tavoitteena olisi löytää mukava harrastuskumppani, jolla saisi valmentautua niin esteillä kuin koulussakin säännöllisen epäsäännöllisesti ja mahdollisesti kilpailla pikkukisoissa kummassakin lajissa. Yhteyttä saapi mieluusti ottaa sähköpostiin essimon12 ( at) gmail.com, niin kerron enemmän!
perjantai 4. lokakuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
http://www.hevostalli.net/markkinatnew/viewone.php?ctgr=37&ilmnro=1039948
VastaaPoistaKaverin kiva, symmpis ponitamma etsii vuokraajaa :)
Mulla on hei ihan sama ongelma ! Tuntuu siltä että hevonen kulkee hyvin sun alla ja on pyöreästi peräänannossa, mutta sitten kuvissa näkyy että oikeasti se kulkee aika pitkänä... Ärsyttävää :/ Ja sama ongelma myös istumisen kanssa.. Tsemppiä! :)
VastaaPoistaTä on kamalinta kun meillä ei oo peilejä kentällä, ni en oo oppinu vielä sitä, miltä sen hevosen pitäis tuntua kun näyttää hyvältä! Oon ratsastanu Harria vasta niin vähän aikaa, että nyt vasta oon alkanut ymmärtää et saisin ratsastaa vieläkin paljon lyhemmillä ohjilla. Täytyy varmaan mennä ens kerralla maneesiin, niin saa peilistä vähän palautetta omasta ratsastuksesta. ;)
PoistaJa no sulla on oikeuskin valittaa istumisongelmista, sulla on niin iso hevonen ettei sen liikkeessä voi olla kovin helppo istua! :D