Liikaa kuvia

6.9.2005 ensimmäinen ottamani kuva Julista

Kun vuonna 2005 sain vihdoin alkaa harkitusti kuljettaa perheen digikameraa mukana tallilla, alkoi tietokoneen muisti täyttyä pikkuhiljaa. Hitaasti mutta varmasti kone hidastui ja sen muisti täyttyi ääriään myöden. Lopulta kaikki kuvani oli siirrettävä ulkoiselle kovalevylle, joka sekin on vuosien saatossa alkanut täyttyä kiitettävästi. Kahdeksan vuoden aikana Julitasta on kertynyt tuhansia ja tuhansia kuvia, joista rakkaimpien valitseminen näytille on tuskallisen vaikeaa. Tähän postaukseen aijonkin ladata laittoman paljon kuvia, joten pahoittelen jos jonkun kone sanoo itsensä irti yrittäessään ladata kaikkia näkyville...

Kun aluksi sain perheen kameran käyttööni vain joskus ja jouluna,
oli alkukantaiset kännykkäkamerat kovassa käytössä.

Aloin ratsastaa Julilla tunneilla niin usein kuin vain sain ponin alleni. Aluksi toki jokainen halusi kokeilla uutta ja söpöä ponia, mutta melko nopeasti sain Julin vakioratsukseni, kun muut totesivat ponin hyvien puolien rajoittuvan lähinnä ulkonäköön. Juli oli alusta loppuun saakka samanlainen ratsastaa; hidas, laiska, kankea ja lähes kuuro pohkeelle. Oikeaa laukkaa tamma ei harrastanut lainkaan, vaan se nousi vain hyvin harvoin vahingossa tai pukkirodeon aikana. Julilla olikin aina kausia, jolloin se paiskoi ratsastajia tantereeseen ihan työkseen. Joka ikinen syksy sain ratsastuksenopettajalta varoituksen, että poni on alkanut taas pukitella - haluatko varmasti ratsastaa sillä? Ja halusinhan minä. Ja lähes aina tulin alas, milloin jaloilleni, milloin voltilla ja milloin mitenkin päin.

Jossain vaiheessa aloinkin jännittää Julilla ratsastamista, kun olin niin useasti tullut alas ponin pukeista. Julilla kun oli tapana täysin varoittamatta pukittaa köyrypukit ja vetää päänsä jalkojen väliin niin, että taitavammatkin ratsastajat ratsastuksenopettajia myöden tulivat lähes poikkeuksetta alas. Vähitellen aina keräilin kuitekin taas rohkeuttani ja pääsin yli jännityksestä.

Lopulta pääsin esteryhmään, johon ei kylläkään oltu Julin kanssa tervetulleita. Meitä yritettiin kauniisti ja vähemmän kauniisti puhua ulos ryhmästä muiden ratsastajien toimesta, sillä oletuksena oli, että tunneilla kuluu tuhottomasti aikaa siihen, kun tipun Julilta tai se kieltäytyy hyppäämästä. Lopulta meidät kuitenkin hyväksyttiin ryhmässä, kun todistettiin pärjäävämme ihan siinä missä muutkin. Kilpailtiin Julin kanssa pääasiassa 60 cm luokissa, viimeisenä kilpailuvuonna hypättiin kaksi 70 cm rataa. Hyppääjänä Juli oli mitä mainioin - aina vauhdissa ja reipas, vaikka kapasiteettia ei niin ollutkaan. Korkeimmillaan hypättiin 85 cm okseria kesän yksityistunnilla. Silloin tuntui, että me molemmat ylitimme itsemme.

Ratsuna Juli ei ollut mikään helmi; ratsastuskoulusta löytyi kyllä osaavampia, reippaampia ja helpompia hevosia, parempia hyppääjiä. Juli oli mulle kuitenkin täydellinen juuri sellaisenaan. Olen oikeastaan todella iloinen siitä, ettei poni ollut hurja estetykki tai taitava kouluponi; me ei ehkä menestytty kilpailuissa, mutta tehtiin ihan hurjan paljon enemmän kaikkea erilaista kuin kukaan muu. Toisella hevosella olisin ehkä mieluusti hionut koulukiemuroita, mutta Julin kanssa tuli pulkkaratsastettua, jalkapalloiltua, harrastettua agilitya ja maastoiltua ihan hurjan paljon. En ehkä oppinut hyväksi ratsastajaksi, mutta ainakin meillä oli hauskaa ja opimme tuntemaan toisemme eri tavalla kuin ratsastaessa.

Rodeosta tippumatta selviytyminen oli hienoin tunne ikinä

Kun pikkuhiljaa taitoa ja ikää karttui, pääsin liikuttamaan Julia itsenäisesti esimerkiksi joulu- ja pääsiäislomilla, kun ei ollut tunteja. Täysi-ikäisenä vedettiin Julin kanssa joitakin maastoja nuoremmille hoitajatytöille ja edustettiin tallia niin katrilliesityksessä, Turku 2011 tapahtumassa kuin läheisessä vanhainkodissakin, jossa käytiin kahdesti jouluna ja kerran pääsiäisenäkin virpomassa. Päästiin osallistumaan myös Hulluna Saraan -elokuvan kuvauksiin ja ihan valkokankaalle saakka!

Ennätysloikka, 85 cm!

Ensimmäistä kertaa pellolla - 5 min tästä kuvasta makasin maassa ponin jalkojen juuressa. ;)

Ensimmäiset koulukisat, jotka päättyi hylkäämiseen. Poni ryösti ja hyppäsi kouluaidan yli, eikä olisi halunnut
millään palata enää kouluradalle. 

Poniagility oli jotain missä Juli oli vihdoin oikeasti hyvä! Poni ei säikkynyt ikinä mitään ja epäilemättä
kiipesi lavalle, käveli hapsujen alta ja laittoi jalkansa autonrenkaaseen.

Äiti ei ole ikinä tykännyt hevosista, mutta Julista hän tykkäsi sen ulkonäön vuoksi. Kaunis poni!

Maastoilu oli Julin kanssa parasta! 

Oltiin kuuluisia meidän vaaleanpunaisesta varusteurheilusta. Julilla oli kaikki vaaleanpunaiset varusteet mitä vain
kaupoista löysin! Huonoksi onnekseen Winnie peri suuren osan Julin varusteista ja sai osansa vaaleanpunaisesta pilkasta.

Epätoivoinen yritys pysäyttää kotiin päin ryöstänyt vuonoponi.

Tallille oli päästävä hurjassa kipulääkepöllyssä heti sairaalasta kotiuduttuakin!

Se kuuluisa oikea laukka

Julin asenne kaikkeen!

vanhainkodin terapiaponi

Lohikäärmeponit

Tuplavoitto! Nopein rata & kunniamaininta positiivisesta ajattelusta, poni on ferrari. ;)