tiistai 29. lokakuuta 2013

Toivo kuvia!

Minä rakastan kuvia ja valokuvaamista - se olikin yksi painava syy blogin perustamiselle. Facebook kaverit kun eivät ehkä arvostaisi samanlaista kuvatulvaa hevosista kuin tänne aina syydän, minä kun niin tykkään jakaa hevoskuviani!

Nyt saakin toivoa kuvia, toteutan toiveita parhaani mukaan kuvaamalla uusia kuvia tai tarvittaessa valitsemalla vanhoja kuvia näytille. Idea on varmasti tuttu useista muistakin blogeista - toivo siis joko selkeää kuvaa, esimerkiksi "ensimmäinen ratsastuskuva", tai vaikka vain aihetta, "epäonnistuminen". Toivoisin kuvien liittyvän pääasiassa hevosharrastukseen. Aamupalan tai akvaarion kuvaaminen nyt ei ole ongelma, mutta en esittele kuvia esimerkiksi kodistani tai perheestäni.


Hevosrintamalla ei kuulu tällä hetkellä ihmeempiä. Ratsastan tällä hetkellä pelkästään Harria parista kolmeen kertaan viikossa, tosin mahdollisesti pääsen jatkossa ratsastelemaan ja hyppäämään yhdellä tutulla ponilla. :) Harrin kanssa ollaan loiskuteltu pimeässä kuraisella kentällä, leikitty vapaana, maastoiltu ja vähän treenattukkin. Viime viikolla tehtiin ihan avoja ja laukanvaihtojakin. ;) Toivottavasti tällä viikolla saisin vihdoin kuviakin ratsastuksesta!

9 kommenttia

  1. Paras asia
    Puhelimeni
    Ilo
    Hyvästit
    Isoin hevonen (jolla olet ratsastanut)
    Pienin hevonen//poni ^^
    Koululaukku/reppu
    Näkymä huoneen ikkunasta
    Käsialani

    VastaaPoista
  2. Lempikarkki ja -jäätelö
    Suosikkihevonen/poni tällähetkellä
    Lempikirja ja -hevoskirja
    Suosikki hevostarvike
    Suosikki ratsastustarvike
    Paras ottamasi hevoskuva
    Entä paras ottamasi valokuva
    Lempiruoka
    Lempi vuodenaika
    Epäonnistuminen
    Onnistuminen
    Siinä nyt muutamia:)






    VastaaPoista
  3. Rakkain hevonen
    hienoin piirtämäsi kuva
    lempiruoka
    rakkain esine
    hienoin kuva
    ilo
    suru
    onni
    toivo

    siinä nyt muutamia toivottavasti kelpaavat:)

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen ratsastuskuva
    Viimeisin ratsastuskuva
    Muisto
    (Hevosen) silmä
    Hiihto-/Pulkka-/Joku-tällainen-ratsastus :D (tai vaikka kaikki eri versiot)
    Syksy
    Luottamus
    Pelko

    (kerrankin yritän edes keksiä jotain :) )

    VastaaPoista
  5. Paras kuva Harrista
    Paras kuva Winniestä
    Paras kuva Taavista
    Paras kuva Julitasta
    Paras kuva Pojusta
    Paras kuva Pennistä
    Rakkaus
    Epäonnistuminen
    Ennätys
    Rohkeus
    Akvaario
    Taito
    Kauneus
    Paras ottamasi kuva

    VastaaPoista
  6. Menetys
    Kateus
    Ilkikurisuus
    Kauhu
    Kyynel
    Winnie pukittaa
    Juli hyppää
    Shettiksen selässä
    Ruma
    Stressi
    lempipaikka
    lempijuoma
    lempihevoskuva
    hevoset rapsuttelemassa toisiaan

    VastaaPoista
  7. En jaksanu lukee muita kommenteja nii saattaa tulla samoja


    Ensimmäinen kuva Harrista
    Haukotus
    Ensimmäinen maastoilukerta (josta löytyy kuvia)
    Ystävät
    Luottamus
    Hauskin kuva Harrista
    Hyvä fiilis
    Huono fiilis
    Onnistuminen
    Ilman satulaa ratsastusta
    Putoaminen (jos olet pudonnut)
    Mielestäsi paras kuva ponivuosiltasi
    Harrin hienoin varuste (suitset, satula, suojat, pintelit, päitset, loimi, harjat tms.)
    Ensimmäinen ratsastuskerta

    Jos siinä olisi jotain?(:


    VastaaPoista
  8. Hevosystävä
    Paras kuva susta ja Julitasta
    Paras kuva susta ja Winniestä
    Varusteurheilua
    Uusin ratsastuskuva
    Vanhin ratsastuskuva
    Kallein varuste
    Lempi hevosblogi
    Paras hevonen koko heppailuajalta
    Ensimmäinen lempihevonen
    Hienoin piirrustus
    Hienoin ratsastuskuva
    Hauska/outo kuva jostain hevosesta

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat