Nowhere or now here?

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogissa, viime postailusta taitaa olla reilun viikon verran. Ei ole ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kirjautunut bloggeriin postailemaan, mutta todennut, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Hurjan turhauttavaa, kun koko ratsastuksesta on vähän niinkuin pudonnut pohja ja syvyys.

Kun ennen kävin tallilla lähes päivittäin ja olin vastuussa käytännössä yksin ponista, tuntuu nyt kovin tyhjältä, kun käyn ratsastamassa vain kahdesti viikossa. Edelleen kyllä tykkään ratsastaa, vaikkakin epäilin vahvasti, etten enää ilostuisi ollenkaan muilla kuin Winniellä ratsastamisesta. Minä kuitenkin vain ratsastan. Se on jotain niin paljon vähemmän kuin maastakäsintyöskentely, valmentautuminen, kilpaileminen, kehittyminen, luottamussuhde, treeniohjelman suunnitteleminen ja se kaikki muu, mitä käytännössä oma hevonen tuo tullessaan. Tuntuu vähän siltä, kuin olisi viety kädestä se maailman ihanin ja täydellisin tikkari ja annettu tilalle muumitikkari; varsin hyvänmakuinen sekin, mutta pieni ja niin tavallinen.

Ratsastus itsessään on kuitenkin siis edelleen kivaa, itseasiassa joka kerta vain mukavampaa ja mukavampaa. Aina toisinaan kaipaan kovastikkin Winnietä ja kaikkea sitä mitä meillä oli, mutta osaan kyllä nauttia siitäkin, mitä minulla nyt on. Olen pikkuhiljaa alkanut oikeasti oppia ratsastamaan Taavia ja oivaltanut millainen hevonen se on! Olen käynyt seuraamassa Taavin ja sen omistajan Carlan valmennuksia sekä kilpailuja ja ollut vähän ylimääräisenä apukätenä. Eilen Carla kävi tallilla seuraamassa ratsastustani ja neuvomassa vähäsen ja sainkin hyviä vinkkejä Taavin ratsastamiseen. Oli huojentavaa kuulla, että meno näytti kuulemma paljon paremmalta kuin koeratsastuksessa ja hevonen vaikutti rennolta. :)

Taavia onkin ollut hirmu kiva vuokrata juuri siksi, että omistaja on hommassa niin aktiivisesti mukana. Nähdään usein tallilla ja vaihdetaan Taavin kuulumisia; tuntuu, etten ole vain välipäiväliikuttaja ja "välttämätön paha", kuten joskus vuokrasuhteissa voi käydä. On myös kiva, että oikeasti näen hevosen omistajaa, eikä kuulumisten vaihto tapahdu vain lyhytsanaisesti hoitovihkoon kirjoitettuna.

Pikkuserkkuni Jenni oli myös eilen tallilla mukana tervehtimässä uutta ratsuani kameransa kanssa. Jenni totesi vain, että hurjan isohan hevonen on mulle, mutta varsin mukavan oloinen otus. Ilmeisesti Jennillä on jokin hyvä vaikutus hevosiin, kun ne aina näyttävät parastaan hänen kameransa edessä. Taavi liikkui vallan mukavasti ja rentona pitkiä pätkiä. Se oli myös yllättävän reipas etenkin laukan jälkeen, ei yhtään niin tahmatassu kuin toisinaan! Jennille totesinkin, että tuntuu varmaan hurjalta palata joskus taas ponin selkään, kun olen tottunut Taavin isoon kokoon ja liikkeeseen. Mahdan tuntea itseni valtavan kokoiseksi pienen ponin selässä!

Kuvia lisäilen tässä lähipäivinä kunhan saan niitä Jenniltä. Huomenissa suuntaan tallille heti aamusta ja lähdenkin viikonlopuksi kavereiden kanssa Keski-Suomeen päin. Ensi viikkoon siis.. :)