tiistai 16. heinäkuuta 2013

Good morning, Turku!


Pari viime kertaa Taavin kanssa on kulunut maastoillessa. Perjantaina revin itseni ylös sängystä jo seitsemän jälkeen ja olin tallilla heti kahdeksan maissa. Aikataulu oli vähän tiukka, koska juna Keski-Suomeen päin lähtisi puolen päivän aikoihin. Unenpöppörössä päädyin mielummin tekemään maastolenkin kuin ratsastamaan oikein kunnolla. Kierrettiin noin viiden ja puolen kilometrin lenkki läheisen asutusalueen läpi. Saatiin kulkea tosi rauhassa lämpimässä auringonpaisteessa, kun liikennettä oli niin vähän.

Taavi on ihastuttavan luotettava maastoiluratsu citymaisemiin; tuntuu, että hevonen on enemmän kotonaan autojen, kuin puiden ympäröimänä. Kaupungissa oikeastaan mikään ei jännitä; ei pyörät, koirat, autot, rekat, lapset eikä ruohonleikkurit, mutta metsässä taas puskassa rapisteleva lintu saattaa olla jännittävä. Lenkki sujui siis rauhallisissa tunnelmissa turhia hötkyilemättä.


Parasta maastoilussa täällä on ehkä se, että saa kohdata ihmisiä. On mukavaa viedä hevonen sinne, missä niitä ei yleensä näe. Hurjan monen vastaantulijan kasvoille leviää iloinen hymy ja moni jää myös juttelemaan ja rapsuttelemaan hevosta. On mukavaa olla luomassa positiivista kuvaa hevosista ja ratsastajista, sillä se nostaa todennäköisyyttä sille, että hevosiin myös suhtaudutaan asiallisesti liikenteessä.


Perjantain maastolenkin kohokohta (etenkin Taaville) olikin lenkin loppuvaiheilla kotioveltaan pihalle yöpaitasillaan juossut pikkutyttö, joka silmät sädehtien pyysi ujosti saada silittää hevosta. Pian perässä seurasikin vuotta- paria vanhempi isosisko ja myös äiti haettiin lasten toimesta pihalle ihastelemaan hevosta. Taavi sai nauttia silityksistä ja rapsutuksista varmaan kymmenen minuutin ajan, kun pienet tytöt paijasivat sitä haltioissaan. Tuli niin hyvä mieli kun sai nähdä hevosen tekevän lapset niin onnellisiksi! :)


Eilen Taavin omistaja pyysi minua käymään Taavin kanssa kävelemässä ja lähdettiinkin ilman satulaa samalle lenkille kuin perjantaina. Vakioreitti kulkee Metsäkylän ajoilta peräisin olevan kaverini Sirun kodin ohi, joten poikettiin tällä kertaa käymään. Siru lähti meidän seuraksi kävelemään ja saattoi meidät takaisin tallille. Tälläkin kertaa Taavi sai silityksiä lapsilta ja taas muutaman uuden ihailijan. :)




1 kommentti

  1. Että toi Taavi on kivan olonen heppa! Varmaan kivaa ku jotkut pikkutytöt tulee kattoon Taavia ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat