sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lahjattomat treenaa, vai miten se meni...?

Voi hyvää päivää että hävettää! Sanon sen heti suoraan: Winnie pysähtyi kouluradalla paskomaan kesken laukkaympyrän.

Raahauduin tallille hävyttömän aikaisin tukenani luotettava hovikuvaaja ja kisahoitaja Nenna. Poni pääsi ensin hännän pesuun ja siitä puunattavaksi hoitopaikalle. Häntä ja harja leteille ja varusteet niskaan. Nenna talutteli ponia sen aikaa kun kävin itse ilmoittautumassa ja maksamassa lähtömaksun. Ehdin verkkailla hetken käynnissä kentällä, jonka jälkeen siirryttiinkin maneesin puolelle verkkaamaan. Aikaa verryttelyyn jäi jotenkin todella vähän, ehdin ottaa molempiin suuntiin vain pienet pätkät laukkaa. Winnie tuntui verkassa jo tahmealta, sillä oli selvästi vessahätä.

Olin jo kolmas lähtijä, joten paljon ei jäänyt aikaa saada ponia kakkaamaan ennen rataa. Jouduttiin odottelemaan omaa vuoroa maneesissa sisällä, joten en päässyt ottamaan lisää laukkaverkkaa kentälle. Radalle lähdettiin tahmeassa ja epätasaisessa ravissa. Jäädyin itse aivan täysin enkä kyennyt ratsastamaan, lähinnä vain näytin ponille tietä että "tuonne päin jos menisit ravissa". Oikea laukka nousi yllättävän hyvin, oletin ettei laukka nousisi ollenkaan tai vähintäänkin nousisi väärä. Sain ratsastaa Winnietä laukassa kunnolla eteen ja tunsin, kuinka ratsastin rumasti. Puristin, ajoin laukkaa eteen ja polveni olivat varmaan puoliksi suussani. Kesken diagonaalin poni siirtyi harppomaan pitkää ravia, en saisi sitä millään takaisin laukkaan.

Vasen kulma tuli vastaan, tuli pitkän sivun puoliväli, tuli ympyrän ensimmäinen neljännes ja poni ravasi edelleen. Olin pyytänyt nätisti, olin pyytänyt rumasti, pohkeella ja kannuksella ja äänellä. Ei. Laukka ei nouse. Poni oli solmussa ja sitä mieltä, ettei se vain KYKENE nyt laukkaamaan kun on niin kamala kakkahätä! Annoin ponin pysähtyä ja toivoin laukan jatkuvan sen jälkeen normaalisti. Eihän se jatkunut, joten turhauduin ja keskeytin radan. En haluaisi huonoa tulosta, mielummin keskeytän ja aloitan seuraavalla kerralla täysin puhtaalta pöydältä uudestaan.
Alkuradasta tuli ihan ok pisteitä siihen nähden, kuinka huono poni oli ratsastaa ja kuinka huonosti itse ratsastin. Numerot vaihtelevat alkupuolella siinä 5,5 ja 6,5 välillä, esimerkiksi peruutuksesta tuli hyvä kommentti samoin kuin ensimmäisestä askeleenpidennyksestä. :)




Harmitti kyllä, mutta ei niin paljon kuin olisin odottanut. Suunnattiin Nennan kanssa pellolle, jossa ratsastin radan paremmalla menestyksellä läpi. Laukka ei vieläkään oikein pyörinyt, joten otettiin muutamat reippaammat pätkät laukkaa peltoa päästä päähän. Vihdoin Winniekin edes vähän innostui ja eteni, ensi kerralla täytyy varmaan verrytellä ensin pellolla ja suunnata sieltä suoraan radalle. Lisää peltorallikuvia saattanee löytyä huomenna joulukalenterin luukusta... ;)






4 kommenttia

  1. voi ei!
    vitsit rupes harmittamaan sunki puolesta, toi olis ihan kamalaa jos noin kävis itelle :/

    VastaaPoista
  2. Hehheh, olipas hauskan näköistä :D Winnie ei tosiaan näyttänyt olevan ihan parhaimmillaan :D Ponit on sellasia, aina eri mieltä! Noh, ensi kerralla teillä menee paremmin, peukut pystyssä teille! (y)

    VastaaPoista
  3. Voi harmi :/ No, ensikerralla sitten paremmin! Olette oikeasti Winnien kanssa hinoja :)

    VastaaPoista
  4. Noh,aina ei mee nallekarkit tasan...Tietty se harmitti mut alkurata oli ihan täys kymppi!! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat