maanantai 3. joulukuuta 2012

Karkulainen!

En tiedä mitä ihmettä tänään tapahtui, mikä Winnien pienessä maailmassa oli niin normaalista poikkeavaa.. Pakkasta oli ihan reippaasti, varmaan yli 10 astetta. Poni oli tarhassaan vallan tyytyväisenä ja rauhallisena, kylmäkään ei ollut kun oli saanut niskaansa ihan toppaloimen. Puin ponille suitset päähän ja otin sen liinan päähän; lähdettäisiin juoksuttamaan pellolle.

Tallin pihassa Winnie pyrki raville ja oli kovin tarkkaavaisena, mutta kuitenkin ihan kuulolla. Kun päästiin pellolle, päätti pieni vaaleatukkainen prinsessa olla tänään työskentelemättä. Se loikkasi -komensin sitä - poni loikkaa toisen kerran ja saa kiepsautettua juoksutusliinan etusensa ympäri. Siinä samassa joudun löysäämään narua ja poni päättää poistua paikalta. En voinut muuta kuin päästää lopulta narusta irti, en halunnut ponin kaatuvan tai satuttavan jalkaansa muuten.

Ja niin poni viiletti liina perässään pitkin tallin pihaa. Luulin sen juoksevan suoraan tarhalleen, mutta hetken päästä se tulikin minua vastaan. Poni kävi pörisemässä ympärilläni ja kiiti taas pää viidentenä jalkana tekemään kierrosta tallipihan ympäri. Lopulta poni sai ilmeisesti tarpeeksensa ja palasi mun luokse. Siihen se jäi seisoskelemaan vähän matkan päähän ja antoi ottaa kiinni. Itseään poni ei ollut saanut rikki, mutta deltaohjan se oli saanut hajoamaan. Pöh! Hölmö poni, mutta samalla kuitenkin myös fiksu. Pelkäsin ponin juoksevan tielle rekan tai bussin alle, mutta hienosti se pysyi pihassa.

Jatkettiin tasan siitä mihin jäätiin, palattiin siis pellolle. Komensin ponin ympyrälle, jossa se jatkoikin kiitämistä laukassa varmaan kymmenen minuutin ajan. Lopulta Winnie alkoi saada tarpeeksensa ja rauhoittui kuuntelemaan välillä minuakin. Pyysin vielä ravia ja laukkaa kumpaankin suuntaan, kunnes poni liikkui minun valitsemassani askellajissa ja temmossa. Kävelytin tammaa pellolla vielä hetken, jonka jälkeen se sai kävellä kymmenisen minuuttia vielä kävelytyskoneessa. Tällä kertaa poni käveli suoraan koneeseen sisälle, viimeksi kun sitä sai suostutella.

Tulipahan poni liikutettua kunnolla! Toivotaan huomiseksi rauhallisempaa päivää..

3 kommenttia

  1. Kun oma ylläpito poni karkas niin meinas itku päästä, kun poni lähti metsän läpi suunnistamaan kotitallilleen (n. 6km matkaa). Onneks Winnie oli fiksy tyttö! :) Tosi kiva muuten toi kalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, pelottava tilanne! :S Jos Winnie pääsisi multa jossain kauempana karkuun, niin silloin kyllä varmaan juoksisi kotiin, eikä jäisi ympärille pörräämään.. Täytyy yrittää pysyä selässä ja pitää naruista kiinni :D

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat