Koska joulun perinteistähän ei voi poiketa, oli aamulla vääntäydyttävä aikaisin ylös sängystä ja suunnattava tallille. Poni puettiin tontuksi turvasta hännänpäähän ja Winnien iloksi lisättiin vielä yllin kyllin heijastimia.
Käytiin heittämässä vähän vajaan tunnin käyntilenkki toisen ponin seurassa. Kierrettiin lähi"maastoissa" kävelyteitä pitkin ja törmättiin matkalla kahteen muuhun hevosseurueeseen. Winnie kaverinsa kanssa olivat ainoat vakavasti otettavat jouluponit, jotka olivat pukeutuneet tonttulakkeihin. ;)

Minun lahjoistani poni puolestaan ei ollut kovinkaan innoissaan. Winnie sai heijastinriimun, jota tullaan käyttämään maastoillessa suitsien päällä. Maastakäsittelyyn tuo on myös varsin oiva kapine - poni näkyy autojen valoissa paremmin irti päästessään. ;) Yritin saada Winniestä edustavaa kuvaa uusi riimu päässään, mutta ohessa oleva kuva oli paras mitä sain. Lukekaa siis ponin mielipide neidin kasvoilta.
"En ole tällasta toivonut. VÄÄRÄN VÄRINEN! Hymyile ihan keskenäs vaan.."
Lisäksi Winnie sai riimuun sopivat jalkaheijastimet, jotka onkin ylemmässä kuvassa puettu pinteleiden päälle.
Minun lahjoistani mieluisin oli ponille varmaan tuo fleeceloimi, joka on parina viime päivänä blogissa jo vilahtanutkin. Ilmeisesti sen väri miellyttää enemmän tamman silmää. ;)
Jotta Winnie vielä jatkossakin näyttäisi haflingerilta, eikä rautiaalta suomenhevoselta, se sai hevosshampoota harjan ja hännän pesua varten. Pitäisi jouhien pysyä paremmin valkoisena!
PS! Minkä yleisöryntäyksen olettekaan tehneet blogiini eilen?! Hurjat 764 kävijää PÄIVÄSSÄ, rauhoittukaa hyvät ihmiset! :D
1:09 kohassa ootte melkein meillä, tuosta vielä hetki suoraan niin oisitte ovella olleet ;)
VastaaPoistaJoo vai!! :D no mutta minähän tuun sitte ponin kanssa käymään joku päivä tässä lomalla! :D
VastaaPoistaMoi!
VastaaPoistaMites joulumeni ja mitä sait lahjaks?
Mulla ihan kivasta teen joulusta postauksen, kun tuun kotiin vanhemmilta.
Taru
tosi kiva video ja hyvää joulua! :)
VastaaPoistaAsuuko Winnie nykyään artukaisissa? :D
VastaaPoistaOn asunut jo pari kuukautta:)
Poista