Lihapullaterveisiä

Kävin moikkaamassa lihapullapalleroa Julitaa lauantaina. Kaveri on päässyt taas pyöristymään, kun tekee sen verran vähän töitä. Eipä tuo ponia tunnu häiritsevän, saapahan tekosyyn olla vieläkin hitaampi ja laiskempi. ;)

Itselläni oli ollut jo pitkä päivä tallilla takana, kun Winnietä käytiin koeratsastamassa. Kaikki sujui oikein kivasti, viikon kuluessa selvinnee onnistuiko poni hurmaamaan ostajaehdokkaan. :) Kun ehdin Metsäkylään, oli ilta jo hämärtymässä. Päässä pyöri niin paljon kaikenlaista, ettei mieli tehnyt kiivetä ratsaille. Nappasin Julin riimun päähän ja lähdettiin kaksistaan tarpomaan maastoon kevyelle iltalenkille.

Oli aivan hiljaista ja todella rauhallista, kun laahustettiin ilman kiirettä pieni lenkki metsässä. Juli vain on niin täydellinen vastapaino Winnielle! Toinen on toisinaan liiankin energinen, toinen taas turhankin hidas. Kaverukset tarjoavat mukavaa vaihtelua ja opettavat arvostamaan vastakohtia toisissaan.

2

Pimeässä ja paisteessa

Vanhempi kuva viime viikolta

Torstaina olin luvannut iltaruokkia kaikki tallin hevoset, joten lähdin tallille vasta vähän ennen kuutta. Olen laiska käymään tallilla kahta kertaa päivässä; olisin kyllä voinut käydä ratsastamassa valoisaan aikaan ja tulla sitten illalla vain ruokkimaan. Ilma oli aivan kamala; lämpötila nollan tuntumassa, taivaalta sataa vuorotellen vettä ja räntää. Tottakai juuri tällaisina päivinä maneesi on illalla varattuna 4 tuntia putkeen, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää räpiköidä liukkaalla ja lainehtivalla kentällä tai lähteä maastoon.




Minun ja Winnien seurana oli toinen poniratsukko, jonka kanssa käytiin pyörähtämässä pikaisesti kentällä. Ravailtiin muutamat ympyrät sinne tänne, todettiin ettei kenttä ole laukkaamiskunnossa ja että ponit on oikein hyvässä mielentilassa maastoilua ajatellen. Lähdettiin siis kiertämään ehkä muutaman kilometrin lenkkiä kävelyteitä pitkin. Sää sen kuin paheni matkan edetessä; vettä tuli vain entistä enemmän taivaalta ja pikkuhiljaa se muuttui rännäksi. En omista mitään saderatsastushousuja, joten jalassa oli fiksusti vain perus ratsastushousut, jotka kastuivat aivan läpimäriksi jo kymmenessä minuutissa. Takin sentään piti pitää vettä, mutta niin se vesi vain meni läpi.

Totesinkin mukana olleelle kaverille, että tämä saa kiittää onneaan siitä, että Winnie käyttäytyi niin mallikkaasti koko reissun ajan. Muuten olisin ollut todella vihainen, ärsyyntynyt ja huonoa maastoiluseuraa. Winnie tosiaan yllätti todella positiivisesti; yleensä se maastoon lähtiessä tarjoaa pientä ravia tai on muuten vain turhan energinen, mutta tällä kertaa se oli pomminvarma ja laiska maastoilulaama ensimmäisistä askeleista viimeisiin saakka. Ehkä poni oli niin masentunut huonosta ja märästä ilmasta, että sulkeutui kuoreensa. ;)

Tuon maastoreissun jälkeen olin aivan syväjäässä, eikä asiaa auttanut vielä tehtävänä oleva iltaruokinta. Kun vihdoin pääsin kotiin, ei suihkusta jostain syystä tullut lämmintä vettä. Mahtavaa! Taidan olla vieläkin jäässä tuon takia.









Eilen taas sain mukaani tallille pikkuserkun Jennin. Olin suunnitellut hyppääväni vähän, mutta maneesiin olikin tullut varaus sen jälkeen, kun olin viimeksi listaa tarkistanut. Suunnitelmat siis muuttuivat ja suunnattiinkin pellolle. Sään ärsyttävän seilaamisen takia pelto ei ollut sula, eikä jäässä. Pinnalla oli lunta, mutta pohjalla olikin märkää. Tämän takia Winnien etusiin muodostui todella nopeasti tilsat, joita yritettiin muutamaan otteeseen hakata pois paljain käsin. Eihän ratsastamisesta tullut siis oikeastaan yhtään mitään, pellolla ei uskaltaisi ainakaan laukata. Luovutettiin siis suosiolla ja lähettiin maastoon kävelemään, kun kävelyteillä ei ole lunta, josta tulisi tilsoja.

Kierrettiin ihan uusi lenkki pienen tehdasalueen ympäri ja palattiin liikenneympyrän kautta takaisin tallille. Winnie oli edelleen sama laama kuin edellisenäkin päivänä, se ei edes korvaansa lotkauttanut ohi huristeleville isoille rekoille. :)



Viimeistä suojatietä ylitettäessä risteykseen osui bussi, joka oikein kohteliaasti antoi ponille tietä. Bussikuskilla oli hymy korvissa kun hän viittoi meitä pysähtymään. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja pyysi lupaa ottaa kuvan bussinsa edessä seisovasta ponista. :D Mikäs siinä, tulipahan yhden bussikuskin päivä pelastettua. :)

3

luuseri

Joku jo ehti kyselläkkin; ei, ponia ei ole vielä myyty, se seisoo vielä tyytyväisenä tallissa. Koeratsastus peruuntui sairastumisen vuoksi, ensi viikonloppuna on ainakin tulossa toinen kokeilija Winnietä katsomaan.

Olen liikutellut Winnietä nyt yllättävän monipuolisesti. Viime viikolla väännettiin koulua, käytiin taluttaen iltakävelyllä, juoksutettiin, hypättiin ja kirmailtiin pellolla. Ilmeisesti poni on tykännyt monipuolisesta tekemisestä, kun se on ollut taas kuin ihmisen mieli. :) On se niin vallan mukava tamma, siitä saa joku vielä oikein mukavan harrastuskumppanin itselleen.

Nenna oli kuvaamassa hyppytuokiota, joka meni kyllä aivan penkin alle. Olen todella tyytyväinen, ettei tuo kerta jäänyt viimeiseksi kerraksi Winnien kanssa, ehdin tällä viikolla vielä korjata omia virheitäni. Ratsastin järkyttävän huonosti, tai en oikeastaan edes ratsastanut. Kunhan matkustin ja toivoin että poni hyppää oikeista paikoista. Winnie joutui tottakai takiani pulaan, kun en ratsastanut sitä esteille. Pieni poni joutui pohtimaan hyppypaikkoja ja huonon hypyn jälkeen järjestelikin jalkojaan pariin otteeseen pukittamalla. Ihan oma mokani, mitäs hankaloitin ponin työtä olemalla selässä jauhosäkkinä, joka kuitenkin pyytää väärässä paikassa lisää eteen ja pidättää väärässä kohtaa. Keskittymiseni oli taas jossain ihan muualla!

Hyppelöiden jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä pellolla. Ravailin ympyrällä molempiin suuntiin ja otin yhden noston laukkaakin, kun ponilla tuntui olevan hyppäämisestä huolimatta vielä ylimääräistä energiaa. Aurinkoisella ilmalla Nenna saikin oikein kivoja kuvia! :)

7

Hevonen liikenteessä

Suomessa on reilut 70 000 hevosta, kun hirviä on vajaa 100 000. Lähes yhtä suurella todennäköisyydellä suomalainen on siis törmännyt kyseisiin eläimiin. Molemmat eläimet ovat saaliseläimiä ja painavat noin 300-700 kiloa. Lisäksi molemmat ovat juuri optimaalisen korkuisia rysähtämään koko elopainollaan auton tuulilasiin aiheuttaen pahimmassa tapauksessa autoilijan kuoleman.

Jostain kumman syystä autoilijat tai kevyen liikenteenkään käyttäjät eivät osaa rinnastaa hevosta hirveen. Hirvivaroitusmerkki saa autoilijan tarkkaavaiseksi ja hidastamaan ajonopeuttaan. Itse hirven näkeminen vain vahvistaa edellä mainittua käytöstä. Hevonen taas saa harmittavan usein aikaan päinvastaisen reaktion; painetaan kaasua, mahdollisesti myös torvea ja ohitetaan tuo arvaamaton eläin mahdollisimman läheltä.

Joku perustelee käytöstään sillä, "ettei hirven selässä istu ihmistä kontrolloimassa sitä". Ihanko totta? Alakoululainenkin osaa päätellä vetokilpailun tuloksen, kun vastassa on alle 100 kiloinen ihminen (suurimmassa osassa tapauksista noin 60 kiloinen nainen) ja 500 kiloinen hevonen. Hevonen, kuten hirvikin, on saaliseläin. Sen hengissä selviytymisen keino on pakeneminen, mikä on kirjoitettu sen geeneihin ja perimään. Ei ole hevosta tai hirveä, josta olisi saatu jalostettua pakoreaktio pois. Toisilla yksilöillä se on heikompi kuin toisilla, mutta se on silti olemassa. Aina.

Toinen perustelee huonoa liikennekäyttäytymistään sillä, "ettei hevonen kuulu liikenteeseen". Itseasassa hevosella saa vahinkoa aiheuttamatta liikkua tasan siellä missä haluaa lukuunottamatta erillisiä merkittyjä kuntopolkuja.  Harvemmin ratsastajat käyvät hätistelemässä pyöräilijöitä pois jalkakäytäviltä esimerkiksi poikittamalla hevosensa keskelle tietä.

Ovatko ihmiset sitten tietämättömiä, hevosvihaajia vai muuten vain kokeilemisenhaluisia? Harva tuntuu kuitenkaan käsittävän, että hevosta kiusatessaan voi aiheuttaa vakavan vaaratilanteen niin itselleen, hevosen ratsastajalle/taluttajalle kuin myös ulkopuolisille ihmisille. Yleensä hevonen on tilanteessa ainoa, joka selviää tilanteesta säikähdyksellä. Ratsastaja tippuu selästä, pyöräilijä saa osuman kaviosta, autoilija ajaa ojaan väistäessään tien yli laukakavaa hevosta ja hevonen löytyy lopulta säikähtäneenä, mutta kunnossa tallin pihasta. Toki pahimmassa tapauksessa hevonen hyppää auton konepellille ja aiheuttaa vahinkoa niin itselleen, ratsastajalleen kuin auton matkustajillekkin.

Mitä ratsastaja sitten voi tehdä? Ennaltaehkäisy on varmasti paras ja helpoin keino välttää vaaratilanteita. Ratsastajan tulisi kyetä arvioimaan omat taitonsa sekä hevosen mahdollisuudet pärjätä liikenteessä aiheuttamatta vaaraa itselleen tai muille ympärillä oleville. Autoihin tottumattoman hevosen kanssa on silkkaa typeryyttä lähteä kokeilemaan onneaan tielle, jossa saattaa tulla vastaan auto. Ratsastajan vastuulla on myös tulla nähdyksi niin autoilijoille kuin pyöräilijöillekin. Heijastinliivi niin ratsastajalla kuin hevosellakin saa muut tienkäyttäjät kiinnittämään huomionsa vastaan tulevaan hevoseen, jolloin aikaa reagoida jää enemmän. Vaikka hevonen onkin suuri eläin, sitä ei välttämättä hahmota helposti autosta sen maastoutuessa maisemaan. Pimeällä liikkumisesta ei varmasi tarvitse edes mainita erikseen; minkä tahansa värinen hevonen pimeässä osuu autoilijan silmään varmasti liian myöhään.

Hevosharrastajilla on myös vastuu omasta maineestaan. Jokaisen tulisi osaltaan olla edesauttamassa positiivisen kuvan luomisessa; on pieni vaiva hymyillä vastaantuleville, kiittää hidastanutta autoa nyökkäämällä tai nousta ratsailta ja potkia hevosen kakat ojaan. Toisinaan on hyvä uskaltaa myös toimia; avata suunsa ja pyytää pyöräilijää kiertämään hevonen kauempaa tai nostaa tiellä kätensä pystyyn autolle ja viittoa tätä hidastamaan. Kuka muu opettaisi muita liikenteenkäyttäjiä kohtaamaan hevosen, kuin ratsukko itse? Autokoulu kun ei ainakaan kaupungeissa opeta sanallakaan hevosen kohtaamisesta.

12

Pink is for ponies

Kiitos kaikille ystäville ja myös teille blogin lukijoille tsemppaavista kommenteista, olen saanut niitä hirveät määrät!

Olen sulatellut Winnien mahdollista lähtöä nyt jonkin aikaa ja olen oppinut tarkastelemaan asiaa laajemmin. Jokseenkin olen hyväksynyt ponin lähdön. Alunperinkin Winnien piti lähteä jo yli vuosi sitten. Poni ei soveltunut ratsastuskouluun, joten se laitettiin myyntiin. Sattumien kautta poni olikin poissa vain 4 kuukautta, jonka jälkeen sain pitää sitä yli puoli vuotta kuin omaani. Olen saanut mielettömän mahdollisuuden kokea ja oppia asioita, joita en olisi muuten päässyt kokemaan. Olen saanut muodostaa läheisen suhteen hienoon eläimeen, jonka kanssa olen päässyt kehittymään niin ratsastajana kuin ihmisenäkin.

Winnie on ollut minulle eräänlainen projekti. Syksyllä 2011 se ei kunnioittanut ihmistä, vaan jyräsi enemmän tai vähemmän tarkoituksella yli, hyppi pystyyn, pukitteli ja jopa haastoi käsittelijäänsä. Poni ei luultavimmin ollut ikinä ylittänyt edes puomia. Tähän päivään mennessä poni on oppinut todella paljon. Puolentoistavuoden aktiivisen maastakäsintyöskentelyn tuloksena se on oppinut kunnioittamaan ihmistä, lukemaan ihmisen viestejä ja vastaamaan niihin halutulla tavalla. Tamma on rauhoittunut koko olemukseltaan ja kehittynyt myös ratsuna. Esteillä se on kehittynyt huimaa vauhtia puomityöskentelystä 70-80 cm ratoihin ja korkeimmillaan 95 cm yksittäisiin esteisiin. Poni on kilpaillut elämänsä ensimmäisiä kilpailuita niin esteillä kuin koulussakin.

Ei tässä tilanteessa voi olla kuin ylpeä niin itsestään kuin ponistakin. Olen saanut kuulla monilta ystäviltä, kuinka hienoa työtä olen hevosen kanssa tehnyt. Monia asioita olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta kyllä kehitystä on tapahtunut. Olen oppinut korvaamattoman arvokasta tietoa nuorista, hankalista ja jopa käytösongelmaisista hevosista. Olen ylipäätään oppinut lukemaan hevosta ja sen käytöstä ja sen kautta ymmärtänyt, kuinka käytöstä voi korjata hevosystävällisellä tavalla.

Tottakai tuntuu kamalalta luopua. Tuntuu, että sydän ihan pakahtuu ajatellessa päivää, jona tuo rakas tamma ei olekkaan tallilla vastassa hörisemässä. Silloin kuitenkin tiedän, että se on hyvissä käsissä, koska olen onnistunut. Muutama kuukausi sitten ponin kohtalonahan oli päätyä teuraaksi. Tärkeintä on, että poni saa olla elossa. Kuten joku aikaisempaan postaukseen kommentoikin, suurinta rakkautta on luopuminen.

Ponia tullaan koeratsastamaan jo tällä viikolla. Tosissani toivon, että kaikki sujuu hyvin ja Winnie pääsee tuon ostajaehdokkaan matkaan. Koti vaikuttaa Winnielle todellakin parhaalta mahdolliselta, en olisi voinut toivoa parempaa.

Mikäli tamma nyt lähtee, pidän itse varmaan hetken ratsastustaukoa. Minulle on itseasiassa tarjottu jo kaiketi neljää hevosta/ponia ratsastettavaksi, joten harrastusta pääsen jatkamaan varmasti heti kun vain olen itse siihen valmis. Noh, aika näyttää.

Kuvista kiitos jälleen pikkuserkulle Jennille!

6

Finally comes the time to say good bye.

Blogin puolella on ollut hiljaista. Olen ollut vähän hukassa ja tarvinnut aikaa itselleni, asioiden käsittelemiseen ja ymmärtämiseen.

Kaikki loppuu aikanaan, hyvässä tai pahassa. Silloin on vain katsottava ajassa taakse, oltava iloinen siitä mitä on saanut kokea ja oppia. Seuraavaksi täytyykin katsoa eteenpäin, sinne missä valo pilkistää tunnelin päässä. Paikoilleen ei saa jäädä; mitä pidempään on paikoillaan, sitä vaikeampi on päästä taas liikkeelle. Tällä hetkellä eteenpäin katsominen tuntuu mahdottomalta, taaksepäin katsominen herättää vain halun palata ajassa taakseppäin ja sitten pysäyttää ajan sinne.

Itsekäs ei kuitenkaan saa olla, siitä ei hyödy ketään. Omaa oloa helpottaa, jos pystyy olemaan iloinen muiden puolesta. Asioilla kun on aina kaksi puolta.

Winnie on käytännössä myyty. Sitä tullaan katsomaan ja kokeilemaan parin viikon päästä trailerin kera. Mikäli poni on sitä mitä olen luvannutkin ja se menee eläinlääkärin tarkastuksesta läpi, se lähtee heti uuden omistajansa mukaan. Ei kamalan kauas Suomen mittapuulla, mutta minusta katsottuna kauas, liian kauas.

Lohduttavaa on se, että uusi koti vaikuttaa rakkaalle ponille parhaalta mahdolliselta. Voin olla varma, että se tulee olemaan onnellinen ja tyytyväinen kodissa, jossa se saa ilostuttaa muita ja olla ihastuttava elämänkumppani omien päiviensä loppuun saakka.

Mitä minuun tulee, olen tehnyt vain itselleni lupauksen. En anna itseni ihastua ja kiintyä enää yhteenkään hevoseen. Luopuminen vasten tahtoaan sattuu liikaa.

25