Projektiponista laukkamaisteriksi

Ahkera valmentautuminen on alkanut tuottaa tulosta uskomattoman lyhyessä ajassa ja tehnyt ihmeitä treenimotivaatiolle! Olisimmekohan käyneet viikoittain koulutunneilla jotakuinkin kuukauden päivät.   Alkuvuodesta kävimme muutamilla tunneilla työstämässä ihan perusratsastusta ja samojen aiheiden parissa jatkettiin, kun aloitettiin taas tunnit muutaman kuukauden tauon jälkeen.

Ensimmäiset viikot työskenneltiin ihan perusasioiden parissa ja oikeastaan koko tunti kului alkuverryttelyyn. Kun Wilma vihdoin alkoi taipua rehellisesti molempiin suuntiin ja reagoida apuihin toivotusti, aikaa olikin kulunut jo niin paljon, että oli aika lopettaa. 

Wilman kanssa ollaan aloitettu tunnit monesti pohkeenväistöillä käynnissä. Väistöt ovat avaava liike, jolla on helppo testata ratsun reagointia apuihin; pysyykö se tasaisella ulko-ohjan tuella, väistääkö se pohjetta, ylläpitääkö se aktiivisen käynnin ja poikituksen ilman jatkuvaa muistuttamista? 

Ensimmäisillä tunneilla väistötehtäviin saatiin kulumaan rutkasti aikaa. Väistöjen parissa olen onneksi tehnyt itsenäisesti jo paljon töitä, joten liike itsessään oli Wilmalle jo tuttu. Töitä tehtiin kuitenkin poikituksen säätelyn ja apujen vähentämisen kanssa. Tavoitteena on ollut, että Wilma jatkaa väistöä aktiivisessa käynnissä, vaikka en joka askeleella pyydä pohkeella. Sinnikkäällä harjoittelulla väistöistä on saatu niin sujuvia, että niiden hiomiseen ei tarvitse enää kuluttaa kokonaista tuntia, vaan ne ovat sujuva osa alkuverryttelyä.

Osaksi valmennusten ohjelmaa on tullut erilaiset taivutukset, joilla haetaan hevosen koko kropan kontrollia ja elastisuutta. Olen ollut todella laiska poistumaan mukavuusalueeltani itsenäisessä ratsastuksessa, minkä vuoksi Wilma onkin kokenut helpoksi taipua vain ja ainoastaan ympyrällä sisäpohkeen ympäri. Kun yhtäkkiä onkin alettu vaatia myös asettumista ympyrällä ulos tai pelkän etu- tai takaosan siirtoa ympyräuran sisä- tai ulkopuolelle, on meillä molemmilla joutunut pienet aivosolut töihin!

Wilman kanssa avotaivukset ympyrällä ja niiden jälkeen siirtyminen isommille askelille on toiminut äärettömän kivasti niin ravissa kuin laukassakin. Poni joutuu kokoamaan itseään hetkellisesti enemmän takaosan päälle samalla, kun se taipuu sisälle ja myötää sisäohjalle sen sijaan, että se painaisi tasaisesti molemmille ohjille ja paahtaisi tasapaksua laukkaa. Avotaivutuksilla niin raviin kuin laukkaankin on saatu lisää säädeltävyyttä!

Laukan säätelyssä olemme kehittyneet jo niin paljon, että olemme onnistuneet jopa suoralla uralla saamaan aikaiseksi muutamia rauhallisempia ja odottavia laukka-askelia siirtäen samalla etuosaa uran sisäpuolelle. Tämä on tuntunut aivan valtavalta edistysaskeleelta, sillä laukka on ollut Wilmalle alusta asti haastavin askellaji, jossa se on kompensoinut voimaa vauhdilla. Nyt olen päässyt hetkittäin ihan vain matkustamaan laukassa - olen saanut luottaa siihen, että Wilma kykenee jatkamaan tasapainoista laukkaa, vaikka en tue sitä jokaisella askeleella.

Onnistumisia laukassa on riittänyt jo kahdella valmennustunnilla peräkkäin, kun tällä viikolla työn alle otettiin vastalaukat. Niitäkin ollaan onneksi harjoiteltu melko paljon jo itsenäisesti, joten työtä ei tarvinnut aloittaa aivan alusta. 

Wilma on suoriutunut vastalaukkakahdeksikoista ja parhaina päivinä jopa kolmikaarisista, mutta suorittaminen on valehtelematta ollut aika lailla selviytymistä. Vastalaukkoja on suoritettu kieli keskellä suuta luottaen vauhdin tuomaan turvaan - kokoamista tai taipumista en ole vielä vaatinut, vaan olen tyytynyt pelkkään tasapainon ylläpitämiseen.

Koska menin möläyttämään, että ollaan tehty vastalaukkaa jo itsenäisesti, nostettiin tehtävän osalta heti vaatimustasoa rutkasti. Loivan kiemurauran sijaan meidät heitettiin susille muutaman onnistuneen kaarteen jälkeen, kun komennus kävi jäädä vastalaukassa pääty-ympyrälle. 

Ehdin jo iloita onnistuneista kierroksista ilman rikkoja, kun vaatimuksiin lisättiinkin jo hitaampi vauhti ja kaiken kukkuraksi taipuminen ympyrän sisälle päin - jos olisin tiennyt tulevista vaatimuksista ennen tuntia, olisin lyönyt vetoa, että tehtävä on meille vielä liian vaikea.

Vaan Wilmapa tuumasi, että istu alas ja nauti kyydistä! Se säilytti tasapainonsa hienosti ja ylläpiti laukan, vaikka vauhti tuntui loppuvan kokonaan kesken. Mieleni olisi tehnyt ratsastaa varmuudeksi lisää vauhtia, ettei poni vain pudota raville, mutta se pystyi kuin pystyikin kantamaan itsensä vastalaukassa takaosansa päällä. 

Kun rikkoja laukasta raville tuli, pääsin korjaamaan Wilman suoraan takaisin vastalaukkaan. Eipä olisi vielä vuosi sitten poni nostanut ympyrällä "väärää" laukkaa pyynnöstä! Onnistumisista Wilmaa palkittiin päästämällä se reippaampaan laukkaan, jossa se sai venyttää itseään. Riehaantumiseenkin olisi kuulemma lupa, mutta arvostan kovasti Wilman päätöstä olla iloittelematta kovin hurjasti.

On ollut todella palkitsevaa huomata, miten nopeasti voimme oppia ratsukkona uutta, kun tiimissä on mukana osaava ja motivoitunut valmentaja. Tärkeintä tässä edistymisessä on varmasti ollut säännöllisyys; kun viikoittain treenataan osaamisen äärirajoilla, oppimista tapahtuu tasaisesti. Viikon aikana ehditään treenata opittuja juttuja itsenäisesti useamman kerran, jonka jälkeen päästään taas vahvistamaan opittua ja korjaamaan mahdollisia viikon aikana tehtyjä virheitä.

Tällä hetkellä ei oikeastaan edes harmita, että kisakausi on jäissä. Meillä on nyt niin hyvä vauhti päällä treeneissä, että mielummin treenaan kuin kilpailen ja olen sitten yhdessä Wilman kanssa enemmän kuin valmis kisoihin, kun niitä vihdoin taas järjestetään!