Valmennuspostaus: esteillä työ tehdään hyppyjen välissä

Reilun kuukauden estevalmennustauon aikana treenattiin Veikan kanssa itsenäisesti niin jumppasarjoja kuin erilaisia ratojakin koulutreenien ohessa. Elokuun puolella saatiin taas ryhmä kasaan Mira Mahosenahon tunnille ja päästiin Veikan kanssa vihdoin taas valvovan silmän alle hyppäämään. Itsenäisellä treenillä saatiin pidettyä hyvää rutiinia yllä, mutta tuntui kyllä hyvältä päästä vihdoin taas opetukseen.

Kuten edellisessä itsenäisessä ratatreenissäkin, valitsin Veikalle tähän valmennukseen suuhun sylinterikuolaimen. Edellinen hyppykerta sujui pehmeämmällä kuolaimella mukavasti, joten halusin kuulla myös valmentajan tuomion kuolainvalinnasta.

Tällä kertaa hypättäisiin rataa. Aikaisemmilla tunneilla ollaan tehty enemmän teknisiä harjoituksia, mutta nyt kentälle kasattiin seitsemän esteen rata, johon sisältyi sarja ja muutama suhteutettu linja.

Tunti aloitettiin taas itsenäisellä verryttelyllä, jossa Veikka paljastui hieman normaalia hitaammaksi. Kun ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen aloitettiin pienten verryttelyesteiden hyppääminen, Veikka laukkasi jokseenkin voimattomasti ja löysästi. Sain ratsastaa sitä normaalia enemmän eteenpäin, jotta hypyistä tuli sujuvia.

Vähitellen Veikka alkoi kuitenkin heräillä ja laukata reippaammin eteenpäin, jolloin siitä tuli ihan mukava ratsastaa. Kaikkein reippainta vaihdettaan se ei kuitenkaan esitellyt, mikä oli ehkä syy siihen, että sylinterikuolain tuntui riittävän jarruksi ihan hyvin. Pidempiä radan osia hypättäessä sain ratsastaa Veikkaa pitkillä teillä aktiivisesti eteenpäin, jotta eteenpäinpyrkimys säilyi riittävänä ja ponnistuspaikat löytyivät esteille hyvin.

Matkustamisen sai unohtaa täysin. Vaikka rata oli melko simppeli, se vaati herpaantumatonta keskittymistä ja valintojen tekemistä esteiden väleissä. Pitkillä teillä sain ratsastaa Veikkaa reippaasti eteenpäin, kun taas kaarteissa ennen esteitä jouduin kokoamaan aktiivista laukkaa enemmän ponin takajaloille, jotta saisin etuosan kevyemmäksi ja ponin lyhyemmäksi. Riippuen ponnistuspaikoista sarja- ja suhteutetut välit elivät laukka-askelten suhteen; ensimmäisestä hypystä riippui, pitikö ponia ratsastaa esteiden välissä eteenpäin vai hidastaa, jotta askeleet sopisivat paremmin seuraavalle esteelle.

Selviydyttiin Veikan kanssa tehtävistä ja lopuksi hypätystä radasta kunnialla. Jouduin itse tekemään hieman normaalia enemmän töitä, mikä johtui kuolainvalinnastani. Mira totesikin, että poni kyllä toimii sylinterikuolaimella, mutta se on pelhamilla parempi. Se on terävämpi ja ratsastettavissa pienemmillä avuilla. Vaikka pelhamia ei siis tarvittaisi hätäjarruksi, se on silti Veikalle parempi vaihtoehto hyppäämiseen.


Seuraava valmennus sovittiin jo viikon päähän, jotta ehtisimme hypätä vielä toistamiseen rataa ennen estekilpailuita, joihin koko valmennusporukkamme oli ilmoittautunut. Kisoissa hyppäisin Veikalla 70 ja 80 cm radat, joista jälkimmäinen on seuramestaruuden osakilpailuluokka. Mikäli nämä kisat sujuisivat hyvin, olisi tavoitteena hypätä tällä kaudella vielä ponin ensimmäinen 90 cm rata.