lauantai 7. marraskuuta 2015

Sairastelua ja temppukoulutusta

Tällä viikolla meidän treenailua on hidastanut Harrin takakavioon pesiytynyt sädemätä. Harrilla on korkeat ja syvät kaviot, jotka on optimaaliset epäpuhtauksien pesiytymiselle. Sädemätä onkin ollut oikeastaan vuosittain toistuva syksyinen vaiva, kun kelit ovat kosteat ja kuraiset.

Viikko vai pari takaperin kengittäjä löysi Harrin säteestä perusteellisen etsimisen jälkeen mätätaskun, jonka vuoksi säde piti avata ja hoitaa betadinehauteilla. Muutaman päivän Harri kulki muovipussi jalassa, jonka jälkeen päästiin jatkamaan treenejä normaalisti. Jatkoin sädemädän hoitoa desinfioimalla kavioita ja käyttämällä sädemätään tarkoitettua myrkkyä, mutta tästä huolimatta toinen takakavio kipeytyi alkuviikosta uudestaan.

Olin sopinut valmennuksen tiistaille ja pyytänyt vielä Anninkin kuvaamaan, mutta yhtäkkiä alkuverryttelyn jälkeen Harri ei enää suostunutkaan varaamaan painoa toiselle takaselleen. Nyt kaviota on taas putsattu ahkerasti ja ruuna on joutunut törröttämään sisällä tallissa jalka jodihauteessa.




Kun Harri on liikkunut normaalisti ja mielellään, ollaan käyty kentällä potkimassa vähän palloa. Lisäksi olen järjestänyt Harrille vähän aivotyötä, kun ryhdyin opettamaan sille pitkästä aikaa uutta temppua. Harjan nostaminen maasta olisi helppo temppu opettaa sisällä tallissa niin, ettei hevosen tarvitse edes liikkua minnekkään. Tätä ryhdyttiin harjoittelemaan alkuviikosta ja tänään kolmannen harjoittelukerran päätteeksi tuo ruuna jo noukki harjan maasta ja nosti käteeni saakka!

Seuraavista tempuista onkin jo ajatusta, saa nähdä kuinka nopeasti Harri oppii vähän hankalammat jutut. :) Nyt jatketaan temppujen treenailua ja kavion hoitoa ja toivotaan, että hevonen on kunnossa viikonlopun kisoihin mennessä!

1 kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat