sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kür treeniä valmennuksessa

Torstaina päästiin taas viikoittaiseen valmennukseemme Hartsan kanssa ja treenattiinkin tällä kertaa suunnittelemaani Kür ohjelmaa pikkujoulukilpailuihin. Oli huisin hauskaa päästä suunnittelemaan itse ohjelma haluamaansa musiikkiin; kerrankin sai tehdä juuri niitä asioita, jotka sujuvat hyvin! Samalla oli kiva päästä myös käyttämään taitojaan musiikin rakentamisessa niin, että siirtymät osuivat juuri sopiviin kohtiin ja musiikkien tahdit sopivat hevosen tahtiin.




Valittiin suoritettavat asiat yhdessä valmentajan kanssa ja minä kokosin niistä radan. Harrin heikkoutta, käyntiä sisällytettiin ohjelmaan mahdollisimman vähän. Vain vähän keskikäyntiä, puolikaari pitkin ohjin ja seinän vierustalle takaosankäännös helpompaan suuntaan. Sen sijaan ravissa päätettiin esittää niin väistöt, avot kuin sulutkin ja laukassa vastalaukkaa. Keskilaukka jätettiin pois, koska Harri painuu siinä hirmu helposti kuolaimen alle.





Anni oli torstaipäivän kameran kanssa tallilla mukana, joten sain valmentajan kuvaaman videon lisäksi roppakaupalla hyviä kuvia treenistä. Valinnanvaikeushan näissä taas iski, joten tarjolla on taas sopivasti ja vähän liikaakin kuvia ihasteltavaksi.



Harri on toipunut sädemädästä todella kivasti. Se on liikkunut puhtaasti ja mielellään, eikä ole enää arkonut ollenkaan kipeänä ollutta sädettään. Torstain valmennuksessa se tuntui oikein hyvältä! Nyt siis jatketaan treenejä normaaliin tapaan. :)





Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat