sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Monenlaista heppaa, monenlaista puuhaa

Nyt viikonloppuna olenkin ratsastanut taas ahkerasti eri hevosia ja puuhaillut kaikenlaista. Paljon aikaa on mennyt myös blogin joulukalenterin väkertämiseen, mutta vihdoin alkaa olla valmista! Huomisesta alkaen onkin siis luvassa jonkinlaista postausta joka ikinen päivä jouluaattoon saakka.

Aksun kanssa käytiin pitkästä aikaa laukkaradalla baanaamassa ja pyörittelemässä laukkaa, joskos tuo laukka vähitellen aktivoituisi ja hyppääminenkin helpottuisi. Käveltiin ja ravailtiin kierroksen verran molempiin suuntiin ja laukkaa otettiin suunnilleen saman verran. Aksun pieni pahainen poni -persoona väläytti taas vähän itseään, kun tuo pörröpää intoutui muutamaan otteeseen ihan loikkimaan ja pukittamaankin. Ensimmäisen laukkakierroksen aikana jarrukin meinasi kadota ja kaasu tuntui hirttäneen kiinni, mutta eipä tuollaiset pikkujutut vauhtia hidastaneet! Sovittiin Aksun kanssa, että jokaisesta pelleilystä tulee yksi sakkokierros laukkaa ja pelleilyt loppuivatkin lyhyeen. Viimeisellä puolikkaalla kierroksella pääsin jo vaikuttamaan poniin pohkeellakin ja sain pyytää sitä jatkamaan laukkaa. Hyvin tuo jaksoi, liikkui kovin onnellisena ja omalla moottorilla eteenpäin!

Tänään kävin pitkästä aikaa liikuttamassa vanhan herran Ebenin, jonka kanssa käytiin vääntämässä koulua vajaan tunnin verran. Oli hurjan mukavaa päästä pitkästä aikaa ratsastamaan Ebyä! Puuhailtiin vähän avotaivutuksia ravissa ja laukassa ja fiilisteltiin hyvää ravia ja laukkaa.

Hartsan kanssa tsempattiin kovasti ja keskityttiin treenaamiseen, vaikka ratsastinkin ihan itsenäisesti. Pyrin vaatimaan itseltäni normaalia enemmän ja työstin Harria valitsemissani tehtävissä niin kauan, kunnes hevonen oikeasti tuntui niin hyvältä, että olisin voinut kuvitella valmentajankin olleen suoritukseen tyytyväinen. Aivan liian usein kun tulee itsenäisesti tehtyä vain helppoja juttuja ja luistettua hankalien asioiden tekemisestä ja tyydyttyä liian vähään. Tällä kertaa treenattiin pitkästä aikaa sulkutaivutuksia ravissa, lyhenneltiin ravia ja tehtiin pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa.

Ensi viikolla ehdin ratsastaa Harria vain maanantaista torstaihin, mutta yritetään tehdä oikein ahkerasti töitä. Perjantaista sunnuntaihin Harri on hyvässä hoidossa ja pääsee varmasti niin treenaamaan kuin lomailemaankin. :)


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat