tiistai 25. marraskuuta 2014

0/0 - 0/0


© Anna-Kaisa Kaukola
Sunnuntaina päästiin taas pitkästä aikaa Aksun kanssa kilpailemaan! Pari kuukautta sitten käytiin hyppäämässä meidän ensimmäisissä yhteisissä kilpailuissa 50 ja 80 cm luokat ja nyt jatkettiin samalla kaavalla tavoitteena parantaa suorituksia.

Kilpailut oli naapuritallilla, Harakkahaan tallilla, jossa käytiin Harrin kanssa koulukilpailuissa alkusyksystä. Samaisella tallilla käytiin myös Aksun kanssa Elmo Jankarin estevalmennuksessa, joten paikka oli tuttu niin ponille kuin kuskillekin. Matkaa kotitallilta oli reilun kilometrin verran, joka taittui hitaasti kävellen noin puolessa tunnissa. Kisahoitajana ja kuvaajana toimi aina luotettava Moona, joka jaksoi kylmästä ilmasta huolimatta törröttää pitkän päivän kisapaikalla ponia talutellen ja meidän ratoja kuvaten. :)

Oltiin kisapaikalla ihan hyvissä ajoin ja ilmoittautumisen jälkeen pääsinkin melkein heti tutustumaan rataan. Rata oli simppeli ja helppo oppia; suhteutettuja linjoja joka suuntaan, vuorotellen käännöksiä oikealle ja vasemmalle. Kunhan muistaa kääntää kolmelta esteeltä oikeaan suuntaan, ei voi ratsastaa väärää rataa, kun seuraavan esteen numero näkyy jo hyvissä ajoin. 

Pikkujoulutunnelmissa pukeutuminen oli vähintäänkin suotavaa, joten tottakai Aksu sai jouluvermeet niskaansa 50 cm luokassa. Kulkusten kilinä vaan ei kannustanut ponia erityisesti liikkumaan reippaammin eteenpäin, vaan lähinnä tuntui kuin poni olisi tarponut syvässä lumihangessa. Laukka ei oikein pyörinyt eikä edennyt, mikä teki ratsastamisesta hankalaa. Itse rata sujui kuitenkin varsin hyvin, vaikkakin hitaassa temmossa. Perusradalla tehtiin pitkät ja hyvät tiet ja uusinnassa taas lyhenneltiin teitä ja tehtiin lähestymisiä enemmän riskillä. Aksu on hypännyt hyvin vinoilla lähestymisillä ja hyppäsi tälläkin kertaa, joten saatiin muutama sekunti vähennettyä ajasta. Tuloksena puhdas rata, mutta hitaan ajan takia jäätiin ulos palkintojenjaosta. Lopullista sijoitusta en tiedä, sillä tuloksia ei ole vielä julkaistu seuran nettisivuilla.











Ensimmäisen luokan jälkeen törrötettiinkin kisapaikalla pitkälti toista tuntia odotellen 80 cm luokan verryttelyä, koska meidät oli hölmösti laitettu lähtölistoissa vasta luokan viimeiseen verryttelyryhmään. Lumisesta kelistä johtuen koko kilpailut verryttelyineen pidettiin maneesissa, mikä hidasti kilpailuiden kulkua. Lopulta päästiin kuitenkin taas maneesiin, jossa jouduin käytännössä verryttelemään ponin ihan alusta uudelleen. Aksu oli edelleen hidas ja tahmea ratsastaa, joten tuntui melkoisen jännittävältä lähteä suorittamaan rataa, jossa esteet on kuitenkin melko suuria ponin kokoon suhteutettuna. Olin varma, etten saisi ponia edes ensimmäisestä esteestä yli...

Laukka ei lähtenyt pyörimään missään vaiheessa rataa, mutta kuin ihmeen kaupalla rämmittiin koko 13 esteen perus- ja uusintarata puhtaasti läpi! Muutamia ihan hyviä hyppyjä radalla tuli, mutta pääasiassa olin aivan kauhuissani siitä, kuinka kamalalta suoritus ja ponin hypyt näytti. Todella monelle esteelle Aksu hidasti vauhtia ja hyppäsi lopulta vähintäänkin eriskummallisen hypyn suoraan ylöspäin, jolloin hyppyyn mukautuminen oli "hieman" haasteellista. Kolmannelle esteelle tultaessa olin jo varma että poni kielsi, mutta sepä päättikin hypätä niin, että heitin ohjat kokonaan kädestäni. Voin kuvitella kuinka suurta viihdearvoa suorituksella oli yleisölle. ;) Loppuun saakka kuitenkin päästiin ja ilman pudotuksiakin vielä.

Kokemuksesta viisastuneena seuraaviin kisoihin ilmoittaudutaan pelkästään 80 cm luokkaan ja ruokitaan ponia energiapitoisemmin ennen kisoja, joskos ruuna jaksaisi laukata paremmin eteenpäin. Laukka ja vauhti kun vaikuttavat olevan Aksun ainoat ongelmat, kun hypyt kerran onnistuivat ihan ilman vauhtiakin.





© Anna-Kaisa Kaukola

© Anna-Kaisa Kaukola

© Alina Nikula

© Alina Nikula

© Alina Nikula

3 kommenttia

  1. Moi, Apua meilläkin olisi huomenna esteitä mutta ne voi susta olla maahankaivetuja ja ihan liian pieniä musta nekin on kammotavia puomi hässäköitä pelotaa meen Orpolla onko sulla neuvoja miten siitä selvii kääk.

    VastaaPoista
  2. Kuuntelet opettajan neuvoja niin eiköhän se siitä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin hän se este tunti meni viimeisellä kerralla Orpo oli alkaa laukata liian aikisin ja kiersi pois esteeltä. Sain ohjeet et raippa pois ja anna mennä ja niin sitä siten mentiin.

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat