torstai 11. syyskuuta 2014

Vuosi yhtä matkaa

Aika tarkalleen vuosi sitten kiipesin ensimmäistä kertaa Harrin selkään vuokraajana. Keväällä olin kokeillut ruunaa kerran ja tykästynyt siihen kovasti - sitä tarjottiinkin minulle vuokrattavaksi Winnien lähtiessä. Winnie ei kuitenkaan lähtenytkään ihan niin nopealla aikataululla kuin luultiin ja Harri saikin toisen vuokraajan. Kesän ajan ratsastelin mukavaa puoliveriruunaa Taavia ja myöhemmin loppukesästä ryhdyin 4-vuotiaan tamman vuokraajaksi parina päivänä viikossa. Tuolloin Harri oli taas vailla vuokraajaa yhden vuokraajan lopetettua. Sovittiin, että saisin ratsastaa Harria sen verran kuin ehdin ja haluan; yhtenä tai useampana päivänä viikossa.

Nelivuotias tamma myytiinkin pian ja jäljelle jäi vain Harri. Se sai kaiken aikani ja ratsastin sitä yhä vain useammin. Kesällä ruunalla taisi olla vielä kolme vuokraajaa, mutta syksyllä yhtäkkiä lisäkseni kävi vain yksi toinen vuokraaja, hänkin vain yhtenä päivänä viikossa.

Kovin montaa kuukautta en ehtinyt Harria ratsastaa ennen kuin jouduinkin äkillisesti leikkaukseen ja sain pitkän ratsastuskiellon. Kahteen kuukauteen en päässyt edes hevosen selkään. Kuntoutusaikana kävin tallilla paljon vanhempieni kanssa; alkuun vain tervehtimässä Harria ja kunnon parantuessa vähän harjailemassa ja lopulta taluttelemassa ja juoksuttamassakin. Lopulta sain kiivetä hevosen selkään taluttajan kanssa.

Tammikuussa päästiin jatkamaan pikkuhiljaa treenaamista ja kuun lopussa käytiin ensimmäisissä  kouluvalmennuksissakin. Jatkettiin valmennuksissa käymistä kuukausittain ja treenattiin itsenäisesti tavoitteellisemmin. Loppukeväästä toinen vuokraaja joutui luopumaan viimeisestäkin vuokrauspäivästään muiden kiireiden takia, jolloin Harri jäi kokonaan minun ratsastettavakseni.

Vuosi on kulunut hurjan nopeasti, mutta paljon siihen on kyllä mahtunut asioitakin. Sattumalta törmäsinkin noin vuoden takaisiin kuviin Harrista ja ihan ihmettelin, kuinka se onkaan voinut muuttua vuodessa niin paljon! Se on saanut hurjasti lihasta ympärilleen ja samalla sen kyky koota ja kantaa itseään oikein on parantunut. Siitä on tullut ryhdikkäämpi ja oikeasti todella hyvän näköinen! Myös omassa ratsastusasennossa voi huomata "pientä" muutosta, mikä varmasti on vaikuttanut myös positiivisesti Harrin liikkumiseen.

Tästä on hyvä jatkaa, tulevaisuus näyttää valoisalta! :)




2 kommenttia

  1. Siis wau mikä muutos sun istunnassa! :) mitään vinkkejä millä ite sais samanlaisen istunnan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittävän pitkät jalustimet ja hyvä valmentaja, siinä parhaat vinkit. ;)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat