torstai 12. syyskuuta 2013

Jotain uutta ja erilaista!

Jospas poiketaan vähän tututusta kaavasta ja toteutetaan kysymys - vastauspostaus ihan uudella tavalla! Nyt saa taas kysyä ja toivoa, minä vastailen videolla ja kuvitan vastauksia ja piirustustoiveita hurjan taiteellisesti. ;) Annetaan nyt alkuun muutama päivä aikaa kysymyksille ja jatketaan tarvittaessa.

Tänään kävin ratsastamassa Harrin ensimmäisen kerran kevään kokeilun jälkeen. Hitsi vie miten nautin ratsastuksesta! Harri oli hurjan mukava ja taitava, pitkästä aikaa tuntui taas siltä että osaan ehkä ratsastaakkin vähäsen. Toisaalta huomasin myös, että saan opetella istumaan hiljaa ja rennommin tuon ruunan selässä, että se saa tehdä töitä ilman turhaa häiriötä ja heiluntaa selässään. En millään malttaisi odottaa seuraavaa ratsastusta. :) Viikonloppuna kiipeänkin molempien vuokraheppojen selkään, joten pitkästä aikaa pitäisi tulla taas ehkä jotain lukemisen arvoisiakin postauksia.

Odotan hurjasti myös syksyä, aamupakkasia, ihanaa ruskaa ja auringonlaskuja. Suunnittelen jo innoissani millaisia kuvia haluaisin saada tästä syksystä, täytyy vain taas puhua ympäri kuvaajia mukaan tallille.. :)

6 kommenttia

  1. Asutaan metsän ja pellon rajamailla. Mitään kauniimpaa en ole nähnyt, kun pellolla olevan usvan ja sen takana siintävät punaisena hehkuvat lehtipuut. 🍁🍂

    VastaaPoista
  2. Kiva toi piirros idea kysymyksiin :)

    Mikä oli paras hetki/kokemus Winnien kanssa?
    Mitkä on sun tulevaisuuden suunnitelmat tällä hetkellä?
    Mistä unelmoit?
    Ketkä ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäsi?
    Mihin maahan haluaisit matkustaa?
    Mikä on unelma-ammattisi?
    Jos saisit nyt valita uuden oman hevosen/ponin, millainen se olisi?
    Mitkä ovat lempivarusteesi?
    Paljonko käytät rahaa kuukausittain ratsastukseen?
    Miten asut?

    VastaaPoista
  3. Susanna
    23. heinäkuuta 2013 10.32

    Tavoitteesi ratsastajana? 
    Lempihevosesi kautta aikojen (mukaanlukien kaikki entisetkin hevoset) + perustelut?
    Mihin aiot peruskoulun jälkeen?
    Minkälainen on unelmahevosesi?
    Haaveammattisi?
    Paras kokemuksesi hevosten kanssa?
    Pelottavin/hurjin kokemuksesi hevosten kanssa?
    Lempitehtäväsi ratsastaessa?
    Lempiurheilulajisi ratsastuksen lisäksi?

    VastaaPoista
  4. Haluat varmasti pitää poniblogin _poni_blogina. Eli ihanat ystävälliset ihmiset, ei pyyntöjä lifestyle potauksista yms.
    Kuten [url=http://violamylittlepony.blogspot.fi/2013/09/7-kesakuvaa.html?m=1]Violamylittlepony[/url]-blogin pitäjä Anniina totesikin, hänen bloginsa nimi ei ole Anniinan aamupalat + Viola, ja, kuten huomaatte, Essi yhtyi mielipiteeseen. Ketä kiinnostaa? Sitä minäkin.:)

    Kuinka lähellä tulevaisuudessa oman ponin hankkiminen on?
    Jos nyt saisit ponin, niin millaisen tahtoisit?
    Onko joku poni kiikarissa?
    Saatko kilpailla/vslmentautua Harrilla ja/tai tällä toisella, nuorella tammalla?
    Kauanko aiot niiden ratsastelua jatkaa?
    Mikä on suurin hyppäämäsi este?
    Millä hevosella?


    Kuten huomaatte, joka kysymys liittyy hevosiin, kaikella ystävällisyydellä :)

    VastaaPoista
  5. millasta sun elämä on nykyään ilman Winnietä?
    minkä ikänen sä oot?
    onko sulla sisaruksia?
    mitä mieltä oot meistä anonyymeistä?
    montako vuotta oot harrastanu ratsastusta?

    ps. kiva jos teet videon, mä oon miettinytkin että voisitko tehdä semmosen postauksen :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat