maanantai 28. marraskuuta 2011

Oivalluksia!

Nyt on viimeiset hetket vielä kysyä jotain, kuun vaihteessa teen vastauspostauksen. :)

Pojun kanssa ollaan maastoiltu nyt paljon. Lauantaina väännettiin hetken aikaa koulukiemuroita kentällä ja tänään oltiin maneesissa tunnin verran, josta varmaan puolet kului alku- ja loppukäynteihin. Poniherran kanssa on sujunut tosi kivasti, toivotaan että joku päivä joku kaveri vielä ehtisi kuvaamaankin ratsastusta niin saisin tännekkin jotain kuvia :) Poju on ymmärtääkseni siis vielä tämän viikon Turussa, mutten ole varma mihin päivään saakka käyn sitä liikuttamassa ja milloin omistajat tulee itse matkalta.

Winnien kanssa olin sunnuntaina maneesissa ihan ypöyksin noin tunnin verran. Yksin oleminen tekee meille molemmille hyvää, kun molemmat keskittyy tekemiseensä paremmin. Tehtiin aika pitkään käynnissä tehtävää, jossa jokaiseen kulmaan tulee neliönmuotoinen voltti. Päädystä toiseen siirryttiin pituushalkaisijaa pitkin - tulipahan siis treenattua suoraan ratsastamista ilman seinän tukea. Ei muuten ollut kovin helppoa Winnien kanssa! Ravissa tein kolmikaarista kiemurauraa kääntäen voltit aina kaarteiden sisäpuolelle. Käynnissä ja ravissa tehtiin myös pohkeenväistöjä uran sisäpuolelle ja takaisin, raviväistöt sujui ihan ihmeen hyvin! Olisi pitänyt saada videopätkä, kun ainakin takapuolen alla poni tuntui astuvan tosi hyvin ristiin. Laukkaa otin koko uralla ja ympyröillä, tosin vasemman laukan nouseminen oli todella hankalaa.
Ratsastuksen aikana koin jonkin ihmeellisen valaistumisen ja 8 vuoden ratsastuksen jälkeen ymmärsin mitä tarkoittaa "nyrkit pystyyn" jota opettajat aina tasaisin väliajoin hokevat. Kukaan ei ole koskaan kuitenkaan neuvonut kädestä pitäen, joten olen ymmärtänyt nyrkkien asennon korjaamisen väärin. Väkisin olen aina yrittänyt kääntää peukaloita sisältä ylöspäin, kun käsky onkin ollut korjata peukaloita ponin harjasta kohti maneesin kattoa! En edes ymmärrä mistä tämä yhtäkkinen ymmärrys tuli, mutta tulipahan todistettua että itsenäisesti ratsastaessakin voi oppia jotain ;)

Loppukäynnit oli tarkoitus kävellä maastossa, mutta tamma oli asiasta jyrkästi erimieltä. Kaveri ei ensin suostunut poistumaan tallin pihasta ja maastoon johtavalle tielle päästyä se ei sustunut etenemään tallista poispäin kuin peruuttaen. Tässä vaiheessa aamutallia tehnyt kaveri kävi hakemassa kameran ja kuvasi koomisen maastoreisun pätkiä videolle.... Varmaan kymmenisen minuuttia peruuteltiin edes takas tietä pitkin, kunnes ymmärsin käyttää ääntä. "Ravi" käskystä peruutus loppui välittömästi ja Winnie lähti tyytyväisenä ravaamaan poispäin tallista. Käytiin kentän kulmalla kääntymässä ja poni sai kiitokseksi kääntyä ympäri ja kävellä pitkin ohjin pihaan. :) On se jännä miten poni on niin ehdollistunut äänikäskyille!

Winnien kanssa ollaan suunniteltu vähän yhtä juttua, josta kerron myöhemmin.. ;)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat