perjantai 17. joulukuuta 2010

Pientä vääntöä ja veriroiskeita.

Laitoinpas tänään ponia kuntoon ja pelästyin kun käsi oli ihan veressä, enkä nähnyt mistä se oli tullut. Luulin jo että veri tulee ponista, vähän kylmäsi siinä vaiheessa. Lopulta löysin pienen reijän sormesta, mistä lie tullut, mutta verta sieltä tuli yllättävän paljon. Ja eipä meillä tietenkään ole tallilla laastareita, lääkekaappi kyllä on mutta se on melkeinpä tyhjä :) JEE!
Pumpuloin ja teippasin sormen ennen kuin ehdin vuotaa aivan kuiviin.

Ratsastin tänään yksin maneesissa niin kesityinkin vähän tekemisiini. Verkkasin aika pitkästi käynnissä ja ravissa, tein loivia kiemurauria ja voltteja. Myöhemmin tehtiin väistöjä uran sisäpuolelle ja takaisin. Ne sujuivat yllättävän hyvin, paremmin kuin ikinä tähän mennessä. Poni pysyi suorempana kuin ennen, tosin kehitettävääkin vielä on tottakai.  Poju oli tänään onneksi taas reippaampi kuin eilen, oli mukavampi ratsastaa :) Kokeiltiin lopuksi laukanvaihtoja puomikasalla, mikä nyt sujui vähän niin ja näin. Aluksi kolmen puomin kasa oli tottakai todella pelottava, mutta kyllä siitä yli päästiin jo aika pian. Laukanvaihto taisi onnistua kerran tai kaksi ilman raviaskelia, onpahan jotain mitä treenata jatkossa.

Ja jottei tarvitsisi postata tylsästi ilman kuvia, niin tässä taas Lenskun kiusaksi jotain vaaleanpunaista ;) Kuvassa on Aksu, jota liikuttelin keväällä ja kesällä jonkin verran. Ihan mukava poni, jota oli tarkoitus alkaa vuokratakkin ennen kuin se muutti toiselle tallille.

-Essi

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat